Liikuntalautakunta

 

 

 

 

 

Liikuntatilojen vuokraaminen Liikunta Barker Oy:ltä Alfan liikuntakeskuksesta

 

 

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

 

Turun kaupunki on vuokrannut Liikunta Barker Oy:ltä Alfan liikuntakeskuksesta tiloja 4.862 m2. Vuokrattu tila on aikanaan rakennettu teollisuuskäyttöön. Tiloista maksettava vuosivuokra on tällä hetkellä 185.000 euroa.

 

Tilat otettiin käyttöön vuonna 1998 tilapäisen poikkeusluvan turvin lähinnä varustaen ne eri lajien edellyttämillä pintamateriaaleilla ja välineistöllä. Perusteellisempaa korjausta ei tuolloin tehty. Tilat eivät nykyisellään täytä vaadittavia normeja mm. ilmanvaihdon ja poistumisteiden osalta. Tilojen kuntoon ja käyttötarkoitukseen olisi vuokrauspäätöstä tehtäessä tullut kiinnittää enemmän huomiota.

 

Kaupunginhallitus on 9.3.2009 hyväksynyt ”Alfa Barker + Raunistulan siilot”–nimisen asemakaavan, jonka mukaan kiinteistön 853-81-23-43, joka sijaitsee osoitteessa Virusmäentie 63, asemakaavamerkinnäksi on muutettu KTY-1: Toimitilarakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa myös liike-, toimisto-, liikunta- ja pysäköintitiloja. Aikaisemmassa asemakaavassa 22/1988 kiinteistön kaavamerkintä on ollut teollisuusrakennusten korttelialue TY-1.

 

Kiinteistön omistaja Liikunta Barker Oy on hakenut rakennuslupaa teollisuusrakennuksen muuttamiseksi liikuntarakennukseksi. Rakennusvalvontajohtaja on 28.3.2013 myöntänyt haetun rakennusluvan. Rakennuslupa on tullut lainvoimaiseksi 18.4.2013.

 

Liikunta Barker Oy on tarjonnut Alfan liikuntakeskuksen korjattuja tiloja (4.702 m2) vuokralle Turun kaupungille 303.000 euron vuosivuokralla ja 10 vuoden vuokrasopimuksella. Neliövuokraksi muodostuisi täten 5,39 euroa/m2/kk ja sisältäisi kohteen ylläpitokulut siivousta lukuun ottamatta.

 

Liikunta Barker Oy:n tarjous tarkoittaa sitä, että kaupungin maksama vuokra nousisi 118.000 euroa vuodessa.

 

Liikuntakeskustoiminnan jatkaminen Alfan tiloissa on sinänsä perusteltua ja tarpeellista. Ottaen kuitenkin huomioon kaupungin taloudellisen tilanteen ja valmistelussa olevan uudistamisohjelman, ei ole mahdollista viedä asiaa eteenpäin siten, että liikuntalautakunnalle osoitettaisiin ohjeluvun ylittäen lisämäärärahaa Alfan liikuntakeskuksen kohonneeseen vuokraan.

 

Vuokrasopimuksen tekeminen Liikunta Barker Oy:n kanssa edellyttää vuokran kohoamista vastaavan euromäärän vähentämistä muista liikuntalautakunnan menokohdista tai lautakunnan tulokohtien kasvattamista vastaavalla euromäärällä. Liikuntalautakunnan tulee viimeistään 14.6.2013 tehdä kaupunginhallituksen vahvistettavaksi esitys niistä meno- ja tulokohdista, joista kohoavat vuokrakustannukset liikuntalautakunnan talousarviossa katetaan.

 

Mikäli liikuntalautakunta pystyy esittämään kaupunginhallituksen vahvistettavaksi meno- ja tulokohdat, joilta kohonnut vuokrakustannus katetaan, tulee vuokrasopimuksen hyväksymistä koskevassa päätöksenteossa muistaa huomioida vuokrasopimusten hyväksymistoimivaltoihin liittyvät hallintosäännön määräykset ottaen lisäksi huomioon sen, että Liikunta Barker Oy:n kanssa ollaan tekemässä uutta 10 vuoden määräaikaista vuokrasopimusta, jossa vuosivuokra on 303.000 euroa.

 

 

 

 

 

      Aleksi Randell

      kaupunginjohtaja