TURUN KAUPUNGIN LIIKUNTAPAIKKA- JA LIIKUNTAPALVELUMAKSUJEN

YLEISET PERIAATTEET

muutosehdotukset punaisella

 

(periaatteet astuvat voimaan hintojen muuttuessa)

LIIKUNTAVUOROJEN MAKSUT RYHMÄTOIMINNASSA

 

MAKSURYHMÄT

 

RYHMÄ 1

Turkulaisten järjestäjien liikuntavuorot, joissa kaikki käyttäjät ovat alle 20-vuotiaita.

 

RYHMÄ 2

Turkulaisten järjestäjien liikuntavuorot, joissa on 20 vuotta täyttäneitä käyttäjiä sekä muiden kuin

turkulaisten järjestäjien liikuntavuorot.

 

RYHMÄ 3

Muut kuin liikuntakäyttöön myönnetyt vuorot.

 

MUUT MAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET

Normaali siivous, valvonta, sähkö ja vesi kuuluvat käyttömaksuun. Lisätyöstä peritään palvelun tilaajalta/

käyttäjältä todellisten kustannusten mukainen hinta. Tämä koskee kaikkia asiakasryhmiä.

Lisätöistä sovitaan aina etukäteen tilavarauksen yhteydessä.

Mikäli liikuntapaikan pukutila tai vastaava jätetään epäsiistiin kuntoon, liikuntapalvelukeskus perii

siivousmaksuna 50 €/tila (sis. alv 23 %). Lisäksi käyttäjä on velvollinen korvaamaan käytön aikana

mahdollisesti aiheuttamansa tavanomaisesta kulumisesta poikkeavat vahingot.

Liikuntatapahtuman vuorokausivuokra/tila on 10 kertaa hinnaston mukainen tuntihinta. Myös valmistelu-

ja purkuajoista peritään hinnaston mukainen vuokra.

Käyttämättömistä maksuttomista käyttövuoroista, joita ei ole peruttu, peritään maksuryhmän 2 mukainen

hinta.

 

PARHAAN KÄYTTÖAJAN HINNOITTELU (+ 20 %)

Maanantaista torstaihin kello 17.00-20.00 maksuryhmittäisiin hintoihin lisätään 20 % seuraavissa

paikoissa:

· Impivaaran jalkapallohalli, Caribia Areena, Nunnavuoren ja Samppalinnan palloiluhallit.

· Varissuon ja Impivaaran jäähallit kunnallisen jääjakson aikana

· Kupittaan lämmitettävä keinonurmi (kenttä 5) 1.12.-15.4.

 

YKSILÖLIIKUNNAN JA OHJATUN LIIKUNNAN MAKSUT

 

ALENNUSRYHMÄT

Alennusryhmään kuuluvat:

1. Opiskelija

· Esittämällä opiskelijakortin

2. 65 vuotta täyttänyt

· Esittämällä henkilötodistuksen

3. Työtön

· Esittämällä henkilötodistuksen sekä korkeintaan kuukauden vanhan maksuilmoituksen

tai työttömyystodistuksen.

4. Varusmies tai siviilipalvelusmies

· Esittämällä varusmies- tai siviilipalveluskortin

5. Ne asiakkaat, jotka ovat saaneet Turun sosiaali- ja terveystoimen lääkärin, terveydenhoitajan,

fysioterapeutin tai ravitsemusterapeutin kirjallisen Liikut-suosituksen. Suositus on voimassa

vuoden myöntöpäivästä. Alennus käy ainoastaan 10 kerran kortteihin ja rannekkeisiin. Alennus ei oikeuta ohjattuihin toimintoihin, ainoastaan sisäänpääsyyn.

6. Alle 65-vuotias eläkeläinen, joka esittää henkilötodistuksen ja työeläkekortin tai kansaneläkkeensaajakortin

tai korkeintaan kuukauden vanhan maksuilmoituksen saamastaan

eläkkeestä.

VETERAANIT

Turun kaupungin veteraaneille tarkoitettuja liikuntapalveluita voivat käyttää maksutta ne sotiemme

veteraanit, joiden kotikunta on Turku ja joille on myönnetty rintamasotilastunnus, rintamatunnus tai

rintamapalvelustunnus. Palvelujen saaminen edellyttää, että henkilö esittää kuvallisen Kela-kortin,

jossa on kääntöpuolella R-tunnus. Vaihtoehtoisesti henkilö voi esittää todistuksen, jossa on maininta

rintamasotilastunnuksesta, rintamatunnuksesta tai rintamapalvelustunnuksesta.

 

KOTOUTTAMISTOIMINNAN PIIRIIN KUULUVAT MAAHANMUUTTAJAT

Liikuntapalvelukeskuksen liikuntapalveluihin osallistuminen on lisäksi maksutonta alle kolme vuotta

Turussa olleille Koto-toimintaan kuuluville maahanmuuttajille. Edellä mainitulla ryhmällä liikuntapaikkoihin

tutustuminen on myös maksutonta, jos se tapahtuu maahanmuuttajista vastaavan liikunnanohjaajan

opastuksella. Tämän lisäksi lajikokeiluihin ja -kursseihin osallistumisesta annetaan

50 % alennus.

 

Liikuntapalvelukeskuksen maahanmuuttajien liikuntapalveluihin osallistuminen on maksutonta alle kolme vuotta Turussa olleille tai Koto-toimintaan kuuluville maahanmuuttajille. Edellä mainitulla ryhmällä liikuntapaikkoihin tutustuminen on myös maksutonta, jos se tapahtuu maahanmuuttajista vastaavan liikunnanohjaajan opastuksella. Tämän lisäksi kursseihin osallistumisesta annetaan 50 % alennus.

 

SAATTAJAKORTTI

Turkulaiset vammaiset ja pitkäaikaissairaat, jotka oman terveydentilansa tai heikentyneen toimintakykynsä vuoksi tarvitsevat avustajaa kyetäkseen käyttämään yleisiä liikuntapalveluja, voivat osallistua avustajan kanssa maksamalla osallistumiskerrasta vain yhden sisäänpääsymaksun Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen hallinnoimiin uimaloihin ja kuntosaleihin.

 

Saattajakorttia anotaan Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksesta. Korttia anottaessa tulee esittää

lääkärin tai fysioterapeutin lausunto saattajan tarpeesta. tai kuntoutussuunnitelma. Myös kuntoutus- tai palvelusuunnitelmaan kirjattu saattajan tarve hyväksytään perusteluna saattajakorttia anottaessa. Turkulaiset näkövammaiset, joilla ei ole jatkuvaa kuntoutusta ja siten tai jatkuvaa tarvetta käydä lääkärillä tai fysioterapiassa, saavat saattajakortin Varsinais-Suomen näkövammaiset ry:stä saatavaa näkövammakorttia esittämällä. myös näyttämällä Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry:stä saatavan näkövammakortin. Erityistapauksista neuvotellaan erikseen.

 

Turun eri sairaaloiden osastot, ja laitoshoidon yksiköt ja palveluasumisen toimipisteet, joissa turkulainen viipyy määräaikaisesti asioi tai asuu, voivat anoa saattajakorttia osasto- tai laitos- tai toimipistekohtaiseen käyttöön. Osaston, tai laitoksen tai toimipisteen henkilökuntaan kuuluva voi toimia avustajana useammalle samaan ryhmään kuuluvalle avustettavalle. Saattajakortin käytön yhteydessä tulee jokaisella käyntikerralla todistaa saattajan henkilöllisyys työpaikan henkilökuntakortin avulla.

 

Seudullisella saattajakortilla mahdollistetaan asukkaan osallistuminen yhden avustajan kanssa maksullisiin liikuntapaikkoihin 11 kunnan (Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Paimio, Lieto, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Sauvo, Rusko) alueella. Kuntarajat ylittävä palveluiden käyttö tulee voimaan seudullisen saattajakortin käytäntöjen ollessa selkeät ja yhteisesti sovitut ja päätetyt kuntien kesken.

 

YKSILÖHARJOITTELU SEURATOIMINNASSA

Turkulaisten seurojen yksilöharjoittelumaksut määräytyvät vahvistetussa hinnastossa ryhmämuotoisen

toiminnan tukiperiaatteita noudattaen.

 

VÄLINELAINAUS

Lainaukseen tarkoitettuja liikuntavälineitä lainataan maksutta turkulaisille seuroille ja rekisteröidyille

yhdistyksille ryhmämuotoiseen liikuntatoimintaan ja liikuntatapahtumien järjestämiseen.

 

MAINOSPAIKAT

Kiinteistä mainospaikkaoikeuksista peritään liikuntapaikkakohtainen vuosimaksu. Yksittäistapahtuman

järjestäjällä on oikeus mainos