Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta824.01.20128

845-2012 (129, 123)

Kulttuuriseteleiden hankinta

Tiivistelmä: -

Liiklk § 8

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen:

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on päättänyt 10.3.2009 § 90, että kaupungin työntekijöiden omaehtoiseen kulttuuri- ja liikuntatoiminnan tukemiseen, esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriseteleihin voidaan käyttää korkeintaan 200 euroa työntekijää kohden vuodessa. Liikuntapalvelukeskuksella on ollut useita tapoja kannustaa henkilöstöään liikkumaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Virasto on hankkinut liikuntaseteleitä työntekijöidensä käyttöön vuoden 2006 alusta lähtien. Työntekijöiden on ollut mahdollista saada henkilökohtaiseen käyttöönsä liikuntaseteleitä maksimissaan 200 euron arvosta (5 € *40 kpl) vuodessa.

Smartumin kulttuurisetelillä on Turussa eniten käyttöpaikkoja.

Liikuntapalvelukeskuksen liikunta- ja kulttuuriseteleiden jakoperusteet ovat seuraavat:

· Vakituisessa palvelussuhteessa olevalla on oikeus nostaa liikunta- ja kulttuuriseteleitä 200 euron arvosta vuodessa.

· Sijaisten ja muiden määräaikaisten oikeus nostaa seteleitä perustuu viikoittaiseen työaikaan ja palvelussuhteen pituuteen.

· Osa-aikaiset voivat nostaa seteleitä työaikansa perusteella. Esimerkiksi henkilö, joka on osa-aikaeläkkeellä suhteessa 60/40 % (3 päivää viikossa töissä ja 2 päivää viikossa eläkkeellä), saa 120 eurolla seteleitä vuodessa.

· Oppisopimusopiskelijat saavat nostaa seteleitä työssäolopäiviltä. Opiskelijan tulee ilmoittaa kirjanpitoon ne ajankohdat, jolloin hän on koulutusjaksoilla.

· Perhevapaalla, palkattomalla virka- tai työvapaalla ei ole oikeutta ko. etuun.

· Seteleistä ei tarvitse maksaa veroa. Ne ovat siis työnantajan työntekijöille tarjoamaa verotonta etua.

· Setelit ovat henkilökohtaisia, jokaiseen seteliin tulee työntekijän oma allekirjoitus.

· Seteleiden hankinnoista ja luovutuksista pidetään numerokohtaista kirjanpitoa.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hankkia liikunta- ja kulttuuriseteleitä enintään 20 000 eurolla Smartum Oy:ltä. Liikunta- ja kulttuuriseteleillä tuetaan liikuntapalvelukeskuksen henkilökunnan liikunta- ja kulttuuriharrastuksia kaupunginhallituksen hallintojaoston päätöksen 10.3.2009 § 90 perusteella ja edellä mainittujen liikuntapalvelukeskuksen jakoperusteiden mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedSmartum Oy
tiedAhola Kaija
tiedLaakso Sanna