AVUSTUSPERIAATTEET VUODELLE 2012

 

Yleisesti

Avustusmuodot

Liikunta-avustukset koostuvat neljästä osa-alueesta. Ensimmäinen on urheiluseurojen ja liikuntaa järjestävien yhdistysten perustoiminnan tukeminen. Toinen osa-alue on liikuntaolosuhteiden tukeminen sekä liikuntapaikkojen käytön että pienimuotoisen liikuntapaikkarakentamisen tukemisen kautta. Kolmas osa-alue on osaamisen ja seuratoiminnan laadukkuuden tukeminen. Neljännen osa-alueen muodostavat erityisavustukset.

 

Pääpainopiste on toiminnan ja olosuhteiden tukemisella. Muut avustusmuodot täydentävät liikuntatoimen strategian mukaisesti kokonaisuuden.

 

Avustukset jakaantuvat vuosiavustuksiin ja kohdeavustuksiin. Vuosiavustus myönnetään yhdistyksen perustoiminnan määrän perusteella. Kohdeavustukset sen sijaan myönnetään syntyneitä kuluja vastaan.

 

Toiminta

Liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustus

Erityisryhmien toiminnan avustaminen

Vammaisjärjestöt, eläkeläisyhdistykset ja maahanmuuttajayhdistykset: toiminta-avustus

Vammaisavustaja-avustus

Kansainvälinen toiminta

Kansainvälisten tapahtumien avustaminen

Nuorten urheilijoiden kansainvälisen toiminnan matka-avustukset

Projektiavustus

Olosuhteet

Harjoitustila-avustus

Liikuntapaikan rakentaminen

Osaaminen

Koulutusavustus

Sinettiseurat ja nuorten urheilijoiden stipendit

Erityisavustukset

Tutkimus- ja kehitystoiminta: Paavo Nurmi -keskuksen avustus

Suunnistuskartat

Alueuimahallit

 

 

Liikunta-avustuksia jaetaan sekä liikunta- ja urheiluseuroille että erityisryhmien liikuntaa järjestäville yhdistyksille. Kaikkien hakijoiden tulee olla rekisteröityneitä yhdistyksiä, joiden kotikunta on Turku (poikkeus: nuorten urheilijoiden stipendit). Valtaosa avustuksista kohdistuu urheilu- ja liikuntaseuroille. Urheilu- ja liikuntaseura on yhdistys, jonka säännöissä toiminnan päätarkoitukseksi on määritelty liikunta ja urheilu.


 

Urheilu- ja liikuntaseurat

Vammaisyhdistykset

Eläkeläisyhdistykset

Maahanmuuttajayhdistykset

Muut tahot

Toiminta

 

 

 

 

 

Liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustus

X

 

 

 

 

Erityisryhmien toiminnan avustaminen

Vammaisjärjestöt, eläkeläisyhdistykset ja maahanmuuttajayhdistykset: toiminta-avustus

Vammaisavustaja-avustus

 

 

 

 

 

 

X

 

 

 

X

 

 

X

 

 

 

X

 

 

X

 

 

 

X

 

 

X

 

Kansainvälinen toiminta

Kansainvälisten tapahtumien avustaminen

Nuorten urheilijoiden kansainvälisen toiminnan matka-avustukset

 

X

 

 

X

 

X

 

 

X

 

 

X

 

X

 

 

X

 

Projektiavustus

X

X

X

X

X

Olosuhteet

 

 

 

 

 

Harjoitustila-avustus

X

X

X

X

 

Liikuntapaikan rakentaminen

X

 

 

 

 

Osaaminen

 

 

 

 

 

Koulutusavustus

X

X

X

X

 

Sinettiseurat ja nuorten urheilijoiden stipendit

X

X

 

X

 

Erityisavustukset

 

 

 

 

 

Tutkimus- ja kehitystoiminta: Paavo Nurmi

-keskuksen avustus

 

 

 

 

X

Suunnistuskartat

X

 

 

 

 

Alueuimahallit

 

 

 

 

X

 

Yleiset säädökset

Avustus kohdistuu kuluvaan vuoteen 2012.

Avustusta voi saada samaan tarkoitukseen vain kertaalleen.

Jos hakija rikkoo ohjeistusta tai ilmoittaa tarkoituksellisesti tietojaan virheellisesti, peritään myönnetty tai jo käyttöönotettu avustus kokonaisuudessaan takaisin.

Avustamisessa noudatetaan kaupunginhallituksen yleisiä avustusohjeita. (Yleiset avustusohjeet: KH 21.12.1998 § 1380)

Avustus maksetaan, kun sen edellytyksenä olevat liitteet on toimitettu liikuntapalvelukeskukseen. Liitteet on toimitettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa päätöspäivästä.

Liikuntalautakunta voi määrätä avustuksen palautettavaksi, mikäli avustuskaudella yhdistyksessä rikotaan Suomen liikunnan ja urheilun eettisiä ohjeita.

Liikuntalautakunta sitoutuu ehdottoman puhtaaseen urheiluun. Seuralla on antidopingtyösyleinen valvontavelvollisuus ja tiedottamisvelvollisuus. Mikäli turkulaisen urheilu- ja liikuntaseuran tai yhdistyksen urheilijat rikkovat voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä (ks. esim. www.adt.fi, Suomen antidopingtoimikunta), voi liikuntalautakunta määrätä avustuksen palautettavaksi. Dopingrikkomuksesta sanktio määrätään suhteessa yleisseuran jaoston tai erityisseuran toiminta-avustukseen. Taloudellinen sanktio pidätetään seuraavan vuoden avustuksesta. Sanktio päätetään tapauskohtaisesti; seuran vahva sitoutuminen antidopingtyöhön ja tehdyt ennaltaehkäisevät toimet vaikuttavat lieventävästi. Sanktioasteikko:

 


 

Selite ADT:n säännöstöissä

Seuran erityinen rikkomus

Sanktio

I. Lievä dopingrikkomus

Erikseen määritellyistä aineista määrättävä seuraamus erityisissä olosuhteissa. Urheilijalle annetaan varoitus.

Ei (huomattavaa) tuottamusta eikä laiminlyöntiä, huomattava myötävaikutus dopingrikkomuksen selvittämisessä. Urheilijalle annetaan lyhennetty toimintakielto.

 

Huomautus tai enintään 25 % toiminta-avustuksesta

II. Normaali dopingrikkomus

Kiellettyjen aineiden tai menetelmien käyttö. Urheilijalle annetaan kahden vuoden toimintakielto.

 

Enintään 50 % toiminta-avustuksesta

III. Törkeä dopingrikkomus

Toistuva dopingrikkomus tai muita raskauttavia seikkoja. Urheilijalle määrätään kovennettu sanktio tai elinikäinen kilpailukielto.

Esim. seuran myötämielinen suhtautuminen kiellettyjen aineiden käyttöön tai seuran sisäinen dopingin käyttöä tukeva ohjelma

Enintään 100 % toiminta-avustuksesta ja asian huomioiminen vuorojaossa

 

 


Perustoiminnan avustaminen

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustus

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan seurojen harraste-, valmennus- ja kilpailutoimintaa. Alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten toimintaan kohdistetaan noin 70 % määrärahasta. Aikuisten (20-vuotiaat ja vanhemmat) toimintaan kohdistetaan noin 30 % avustusmäärärahasta.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset yhdistykset, joiden toiminnan päätarkoitus on yhdistyksen sääntöjen mukaan liikuntatoiminnan harjoittaminen.

 

Turun Latu ry:lle ja Turun Urheilupropaganda ry:lle jaetaan avustusta vuoden 2011 toteutuneiden suoritteiden perusteella. Toiminnan luonteen vuoksi yhdistykset eivät täytä ns. avustuseteistä, vaan ilmoittavat muulla tavalla toteutuneet suoritteet. Osallistujamäärät tulee todentaa nimiluetteloista. Suoritteen hinta on verrannollinen avustuslaskennassa käytettyyn ns. pisteen hintaan.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus edellyttää säännöllistä liikuntaa vähintään kerran viikossa ainakin kahden kuukauden ajan edellisellä toimintakaudella.

Liikunnaksi lasketaan valmennettu kilpailuun tähtäävä urheilu sekä harraste- ja kuntoliikunta.

Ilmoitetut osallistujamäärät tulee todentaa nimiluetteloista.

Avustus lasketaan vuoden 2011 toimintatietojen pohjalta.

Avustus määräytyy seuran tuottamien lukuarvojen mukaan. Lukuarvot perustuvat lasten, nuorten ja aikuisten liikuntatoiminnan määrään. Liikuntasuoritteella on eri ikäryhmissä eri painokerroin. Ikäryhmän lukuarvo saadaan kertomalla keskenään:

okuukausien määrä, jolloin ikäryhmälle on järjestetty toimintaa

oosallistujien keskiarvo

opainokerroin 

Hakemus tulee täyttää sähköisesti. Mikäli seuralla ei ole omaa mahdollisuutta sähköiseen asiointiin, liikuntapalvelukeskuksessa on käytössä asiakaskone ja samalla saa myös tukea täyttämiseen. Asiakaskoneita on myös mm. pääkirjastossa ja Turku-Pisteessä.

Kilpailu-, turnaus- tai leiripäivät lasketaan mukaan ryhmän keskimääräiseen viikkoharjoitusmäärään. Liikuntapalvelukeskuksen ylläpitämiä tai maksamia ryhmiä – kuten Hikinen Tusina, Poweraction – ei ilmoiteta.

 

TAULUKKO 1 Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen painokertoimet

 

Lapset (12 v. ja nuoremmat)

1–2 krt/vko

2

3 krt tai enemmän/ vko

2,5

Nuoret (13–19 v.)

1–2 krt/vko

3

3–4 krt/ vko

3,5

5 krt tai enemmän/ vko

4

Aikuiset (20 v. ja vanhemmat)

1–2 krt/ vko

1

 

3 krt tai enemmän/ vko

1,5

 

Toiminta-avustus pitää sisällään myös starttiavustuksen. Starttiavustusta myönnetään urheilu- ja liikuntaseuroille, jotka ovat aloittaneet toimintansa vuonna 2011 tai 2012 ja joihin ei voida soveltaa yleisiä toiminta-avustuksen laskentaperiaatteita. Starttiavustusta myönnetään liikuntalautakunnan harkinnan perusteella 200 €/yhdistys. Starttiavustus anotaan samalla lomakkeella ja samaan hakupäivämäärään mennessä kuin toiminta-avustuskin. Turkulainen yhdistys voi saada starttiavustusta, mikäli se on rekisteröity yhdistykseksi Patentti- ja rekisterihallituksen kautta. Starttiavustuksen voi saada vain kerran.

 

Erityisehdot:

Sanktiojärjestelmä: Liikuntalautakunta valvoo toiminta-avustusohjeiden noudattamista. Mikäli yhdistys rikkoo ohjeistusta tai ilmoittaa tarkoituksellisesti tietojaan virheellisesti, on kaupungin myöntämä ja jo mahdollisesti jo käyttöönotettu avustus maksettava lyhentämättömänä takaisin. Liikuntapalvelukeskus tarkastaa ilmoitettujen tietojen oikeellisuuden arpomalla kuusi seuraa vuosittain lähempään tarkasteluun.

 

Ennakkonostokäytäntö: Seura voi nostaa osan avustuksesta ennakkoon ennen kuin varsinaista jakopäätöstä alkuvuonna 2012. Ennakkonostokäytäntöä voivat käyttää ne urheilu- ja liikuntaseurat, jotka vuonna 2011 saivat liikuntalautakunnan 12.4.2011 § 59 päätöksessä toiminta-avustusta vähintään 5 000 € ja ovat anojina myös v. 2012. Ennakkona voidaan maksaa 50 % yhdistyksen vuoden 2011 toiminta-avustussummasta takaisinmaksusitoumusta vastaan. Mikäli ennakkona maksettu avustussumma on suurempi kuin lopullinen toiminta-avustus, kaupunki perii liikaa myönnetyn osuuden takaisin. Ennakkonostokäytäntö alkaa 1.3.2012 ja päättyy, kun liikuntalautakunta on tehnyt asiasta lopullisen jakopäätöksen.

 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy keskiviikkona 29.2.2012 klo 16.00. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn. 

 

Erityisryhmien toiminnan avustaminen

Erityisryhmien liikuntaa järjestävien yhdistysten toiminta-avustus

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan yhdistysten järjestämää vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai eläkeläisten säännöllistä liikuntaa.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset erityisryhmien tai eläkeläisten säännöllistä liikuntaa järjestävät yhdistykset, joiden toiminta on alkanut ennen vuotta 2011.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus määräytyy vuoden 2011 toiminnan perusteella. Avustuksessa huomioidaan vain jäsenistön liikuntasuoritteet.

 

Aikuisten liikuntatoiminta – 20 v. täyttäneet (painoarvo 50 %)

Koskee valmennettua, kilpailuun tähtäävää harjoitus- ja kilpailutoimintaa. Toiminta ilmoitetaan ryhmä- tai yksilöurheilijakohtaisesti.

Koskee harraste- ja kuntoliikuntapainotteista harjoitustoimintaa. Sisältää myös ikämies-, veteraani- ja puulaaki-/firmaliikunnan ohjatun harjoitustoiminnan ja siihen rinnastettavana kilpailut ja ottelut.

Ns. kuntokortit huomioidaan laskennassa, mutta kuntokorttien liikuntasuoritteiden painokerroin on 0,25.

Ei koske yksittäisiä maksullisia massaliikuntatapahtumia.

Liikuntasuoritteiden lukuarvo saadaan kertomalla keskenään ohjauskertojen määrä osallistujien keskiarvolla.

 

Lasten ja nuorten liikuntatoiminta – alle 20-vuotiaat (painoarvo 50 %)

Koskee valmennettua, kilpailuun tähtäävää harjoitus- ja kilpailutoimintaa. Toiminta ilmoitetaan ryhmä- tai yksilöurheilijakohtaisesti.

Koskee harraste- ja kuntoliikuntapainotteista harjoitustoimintaa. Sisältää esimerkiksi yhdistyksen järjestämän liikuntakurssi ja -leiritoiminnan, liikunnallisten iltapäiväkerhojen toiminnat sekä yksittäiset harrasteliikuntatapahtumat.

Liikuntasuoritteiden lukuarvo saadaan kertomalla keskenään ohjauskertojen määrä osallistujien keskiarvolla.

 

Erityisehdot:

Toiminta-avustuksessa ei ilmoiteta liikuntapalvelukeskuksen järjestämien tai maksamien liikuntaryhmien toimintaa tai matkoja ja tapahtumia, jotka on avustettu jo kertaalleen vuonna 2011 esimerkiksi kansainvälisen toiminnan tai projektiavustuksen kautta. Liikuntalautakunta valvoo annettujen avustusohjeiden noudattamista. Mikäli yhdistys rikkoo ohjeistusta tai tarkoituksellisesti ilmoittaa tietojaan virheellisesti, on kaupungin myöntämä ja jo mahdollisesti jo käyttöön otettu avustus maksettava lyhentämättömänä takaisin.

 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy keskiviikkona 29.2.2012 klo 16.00. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn. 

Maahanmuuttajien liikuntaa järjestävien yhdistysten toiminta-avustus

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan maahanmuuttajayhdistysten järjestämää säännöllistä liikuntaa.

 

Kohderyhmä:

Säännöllistä liikuntaa järjestävät maahanmuuttajayhdistykset, jotka ovat rekisteröityneet yhdistykseksi Suomessa ja joiden kotipaikkakunta on Turku. Yhdistyksen toiminnan on tullut alkaa vuonna 2011 tai aikaisemmin.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus määräytyy vuoden 2011 toiminnan perusteella. Avustuksessa huomioidaan vain jäsenistön liikuntasuoritteet. Liikuntasuoritteiden lukuarvo saadaan kertomalla keskenään ohjauskertojen määrä osallistujien keskiarvolla.

 

Liikuntasuoritteita ovat lasten ja nuorten (alle 20 v.) osalta

harjoitus- ja kilpailutoiminta

harraste- ja kuntoliikuntatoiminta (esim. liikuntakurssit, leiritoiminta, liikunnalliset iltapäiväkerhot, yksittäiset harrasteliikuntatapahtumat)

 

Liikuntasuoritteita ovat aikuisten (20 v. ja vanhemmat) osalta

kilpailuihin tähtäävä harjoitustoiminta

harraste- ja kuntoliikuntatoiminta (sisältää myös ikämies- ja veteraaniliikunnan sekä ohjatun puulaaki-/firmaliikunnan ja siihen rinnastettavat kilpailut)

 

Erityisehdot:

Toiminta-avustuksessa ei ilmoiteta liikuntapalvelukeskuksen järjestämien tai maksamien liikuntaryhmien toimintaa tai matkoja ja tapahtumia, jotka on avustettu jo kertaalleen vuonna 2011 esimerkiksi kansainvälisen toiminnan tai projektiavustuksen kautta. Liikuntalautakunta valvoo annettujen avustusohjeiden noudattamista. Mikäli yhdistys rikkoo ohjeistusta tai tarkoituksellisesti ilmoittaa tietojaan virheellisesti, on kaupungin myöntämä ja jo mahdollisesti jo käyttöön otettu avustus maksettava lyhentämättömänä takaisin.

 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy keskiviikkona 29.2.2012 klo 16.00. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn. 


Vammaisavustajakerroin

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan ja rohkaistaan seuroja ja yhdistyksiä järjestämään uutta, ohjattua liikuntaa ja/tai ottamaan mukaan jo olemassa olevaan toimintaansa erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria.

 

Erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria liikuttavat liikuntaryhmät on tarkoitettu sellaisille henkilöille, jotka eivät voi vamman, sairauden tai toimintakyvyn heikentymisen vuoksi osallistua ilman vammaisavustajaa yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria ovat pitkäaikaissairaat, kuten liikunta-, kehitys- ja cp-vammaiset, lihastautia, ADHD:a, autismia ja dysfasiaa sairastavat.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat sekä liikuntaa järjestävät yhdistykset.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus määräytyy avustusluokan mukaan. Kullekin avustusluokalle on määritelty euromääräinen tukisumma. Tuen suuruus ei riipu ryhmän koosta ja harjoituskertojen määrästä, mutta jokaisen ryhmän on täytettävä ryhmälle asetetut vähimmäisvaatimukset. Avustusta jaetaan kausittain: a) kevätkauden ja b) syyskauden toimintoihin.

Avustus haetaan vuoden 2012 toteutuneen toiminnan perusteella.

Ryhmälle asetetut vähimmäisvaatimukset:

I. Avustettavan toiminnan tulee kestää vähintään 2 kuukautta ja sen tulee olla säännöllistä (vähintään 1 harjoituskerta/ viikko).

II. Ryhmässä tulee olla vähintään 5 erityistä tukea tarvitsevaa lasta tai nuorta.

III. Ryhmän toiminnoissa tarvitaan ohjaajan lisäksi vammaisavustajaa.

IV. Avustus koskee ryhmän alle 20-vuotiaita osallistujia ja heidän avustajiaan.

Avustus jaetaan kolmen avustusluokan mukaan. Avustusluokat:

 

 

Tuki €/kausi

I. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi vähintään yksi vammaisavustaja. Avustusluokkaan lasketaan myös integroidut ryhmät. Integroidulla ryhmällä tarkoitetaan ryhmää, jossa erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori on mukana kaikille avoimessa liikuntaryhmässä vammaisavustajan kanssa. Ilman vammaisavustajaa lapsen/nuoren osallistuminen on mahdotonta.

50 €

II. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi enemmän kuin yksi vammaisavustaja.

150 €

III. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi oltava vammaisavustajia vähintään kolme ja ainakin joka toisella osallistujalla.

250 €

 

 

 

Suositus vastuussa olevan ohjaajan koulutustasosta (seuran harkinnan mukaan):

Liikunta-alan ja/tai opetusalan koulutus

Erityisliikunnan opinnot

Soveltavan liikunnan lajiopinnot esim. Liikuntaa kaikille lapsille -koulutus

Lasten ja nuorten liikunnan ohjaajakokemus

 

Erityisehdot:

Avustusta ei myönnetä, mikäli avustajan osuus on jo laskettu toiminta-avustuksen yhteydessä. Vammaisyhdistysten toiminta-avustuslaskennassa avustajien suoritteet on huomioitu.

 

Hakuaika:

Anomuksia käsitellään kaksi kertaa vuodessa. Anomukset tulee toimittaa pe 4.5. tai pe 16.11.2012 mennessä.

 

Kansainvälisen toiminnan avustaminen

 

Kansainvälisen toiminnan avustaminen koostuu kahdesta avustusmuodosta:

1.Kansainvälisten tapahtumien avustaminen

2.Nuorten urheilijoiden kansainvälisen toiminnan matka-avustukset

 

Kansainvälisten tapahtumien avustaminen

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan urheilu- ja liikuntaseurojen ja erityisryhmien liikuntaa järjestävien yhdistysten kansainvälistymistä sekä kansainvälisten urheilutapahtumien järjestämistä Turussa. Tavoitteena on myös tukea Turun roolia vireänä tapahtumakaupunkina.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat sekä liikuntaa järjestävät yhdistykset.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustusta jaetaan pääasiassa Turussa pidettäviin tapahtumiin. Avustusta jaetaan kolmen pääluokan mukaan. Lähtökohtaisesti avustusta myönnetään yhteen tapahtumaan lajia kohden, mutta lajivalikoimaa tarkastellaan vuosittain harkinnanvaraisesti anomusten kokonaismäärän ja haettavien kustannusten selvittyä.

 

Luokittelu:

1.Suuret liikunta- ja urheilutapahtumat

Suuriksi tapahtumiksi luokitellaan tapahtumat, joiden julkisuusarvo on suuri tai joissa ulkomaisia osallistujia on paljon. Julkisuusarvolla tarkoitetaan näkyvyyttä paikallisessa tai valtakunnallisessa mediassa sekä sitä, että tapahtuma on kansallisen lajiliiton tapahtumakalenterin kannalta merkittävä. Osallistujamäärän kohdalla suuri tapahtuma arvioidaan lajikohtaisesti.

 

a.Lapset ja nuoret: tuki maksimissaan 50 % hyväksyttävistä kustannuksista

b.Aikuiset: tuki maksimissaan 30 % hyväksyttävistä kustannuksista

 

1.Pienet liikuntatapahtumat

Pieniksi liikuntatapahtumiksi luokitellaan tapahtumat, joiden julkisuusarvo kaupungille on vähäinen tai ulkomaisia osallistujia on vähän.

 

a.Lapset, nuoret ja aikuiset: tuki maksimissaan 30 % hyväksyttävistä kustannuksista.

 

1.Ulkomaille suuntautuvat tapahtumat

Ulkomaisista tapahtumista liikuntalautakunta päättää tapauskohtaisesti. Ensisijaisesti hyväksytään ne tapahtumat, joissa liikuntapalvelukeskus on yhtenä osapuolena, jotka perustuvat kaupunkitasoisiin yhteistyösopimuksiin tai jotka ovat muuten merkitykseltään suuria. Tällaisia ovat esimerkiksi pohjoismaiden yhteistyöverkoston Nordisk Kontakt -tapahtuma, Pietari-sopimuksen puitteissa tapahtuvat tapahtumat tai vammaisurheilun tapahtumat.

 

Liikuntalautakunnalla on tapauskohtaisesti mahdollisuus päättää poikkeavasta avustusprosentista.

 

Hyväksyttävät kustannukset:

Tilakustannukset muista kuin kaupungin avustamista tiloista

Muut olosuhteisiin liittyvät kustannukset, kuten materiaalihankinnat, laitekustannukset (esim. ajanottolaitteisto, äänentoisto)

Ulkomaisten vieraiden kuljetuskustannukset kisatapahtuman aikana

Ulkomaalaisten vieraiden majoitus- ja ruokailukustannukset

Tapahtumaan liittyvät juhlallisuudet (ns. bankettitilaisuudet)

Muut tapahtuman kannalta olennaiset kustannukset tai tulonmenetykset

Turusta ulkomaille suuntautuvien matkojen osalta matka- ja ruokailukustannukset

 

Hyväksyttäviä kustannuksia eivät ole:

Kustannukset käsiohjelmasta tai muusta markkinointimateriaalista, jos materiaaliin on myyty mainostilaa

Raha- ja tavarapalkinnot

Urheilijoiden ”starttirahat”

Kilpailijoiden ja toimihenkilöiden matkakulut, ulkomaisten vieraiden matkakustannukset kotimaastaan Turkuun

Talkootyön kustannukset

 

 

Erityisehdot:

-

 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy ke 29.2.2012. Hakijoiden tulee tähän mennessä arvioida tapahtumasta aiheutuneet kustannukset.

 

Liikuntalautakunta päättää hakemusten perusteella kansainvälisten tapahtumien ns. runko-ohjelmasta. Runko-ohjelmassa päätetään vuoden 2012 osalta avustettavat tapahtumat, tapahtumien avustusprosentti ja maksimiavustus. Liikuntalautakunta valtuuttaa liikuntapalvelukeskuksen hoitamaan maksatuksen ohjelmaan hyväksyttyjen tapahtumien osalta toteutuneiden kustannusten mukaisesti ilman erillistä maksatuspäätöstä. Liikuntapalvelukeskus tuo maksatukset tiedoksi lautakunnalle kerran vuodessa. Ohjelman ulkopuolisia tapahtumia otetaan päätettäväksi ainoastaan erityistapauksissa.

 

Nuorten urheilijoiden kansainvälisen toiminnan matka-avustukset

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan nuorten urheilijoiden osallistumista ulkomailla tapahtuviin kilpailu-, turnaus- ja ottelutapahtumiin.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat sekä liikuntaa järjestävät erityisryhmien ja maahanmuuttajayhdistykset.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustusta jaetaan nuorten urheilijoiden ulkomaille suuntautuviin kilpailu-, turnaus- ja ottelumatkoihin.

Avustus koskee 20-vuotiaita tai nuorempia (syntymävuodet 1992 tai myöhemmin).

Pelkästään harjoitteluun ulkomailla ei myönnetä avustusta.

Avustus määräytyy osallistujien määrän, matkan keston ja kohdevaltion mukaan.

 

Osallistujien määrä x matka- ja kilpailu-, ottelu- tai turnausvuorokausien määrä x kohdevaltion ivähinta = avustus.

 

Matkakohteen päivähinta:

EU:n ulkopuoliset eurooppalaiset maat

4,5 €

EU-maat

5 €

Muut maan osat

7 €

 

Erityisehdot:

15-vuotiaat ja nuoremmat (syntymävuodet 1997->)

oAvustetaan matkoja, jotka suuntautuvat Eurooppaan.

16–20-vuotiaat (syntymävuodet 1992–96)

oAvustetaan matkoja, jotka suuntautuvat Eurooppaan tai Euroopan ulkopuolelle.

Aikuisten sarjoissa kilpailevan nuoren urheilijan matkakustannuksiin ei myönnetä avustusta.

PM-kilpailuiden sekä Maailman Cup ja Euroopan Cup -kilpailujen osalta avustus on kaksinkertainen, EM-kilpailuiden osalta kolminkertainen ja MM-kilpailuiden osalta nelinkertainen. MM-kilpailuihin rinnastetaan Nuorten Olympialaiset, Paralympialaiset sekä Universiadit.

Avustus on korkeintaan 70 €/osanottaja/matka ja korkeintaan 200 €/urheilija/vuosi.

Avustuksen maksimi- ja maantieteelliset rajoitukset eivät koske PM-, EM-, MM- ja Cup-kilpailuita. Näiden osalta avustus on enintään 60 % seuralle aiheutuvista kustannuksista.

 

Hakuaika:

Avustusta voi hakea matkan jälkeen joustavasti ympäri vuoden. Hakuaika on 1.1.–16.11.2012. Mikäli matka tehdään hakuajan ulkopuolella eli 17.11.–31.12.2012, on hakemus toimitettava 16.11. mennessä ja hakemuksessa tulee arvioida kustannukset ennakolta.

 

Liikuntalautakunta valtuuttaa liikuntapalvelukeskuksen tekemään avustuspäätökset ja hoitamaan maksatuksen hyväksyttyjen jakoperiaatteiden mukaisesti. Liikuntapalvelukeskus tuo avustuksen saajat ja avustussummat tiedoksi lautakunnalle kerran vuodessa.

 

Projektiavustus

 

Avustusmuodon tavoite: 

Avustuksella tuetaan kunnan ja järjestön yhteistoiminnallisia liikunnan edistämisen hankkeita, uudenlaisten toimintamallien aloittamista sekä yhteiskunnallisesti merkittävää liikunnanedistämistyötä.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat sekä muut rekisteröidyt yhdistykset, jotka järjestävät liikuntatoimintaa. Liikuntatoiminnan järjestämisen tulee olla mainittuna joko yhdistyksen säännöissä tai vuoden toimintasuunnitelmassa.

 

Avustuksen jakoperiaatteet:

Avustusta jaetaan hankkeisiin, jotka kohdistuvat ennalta määriteltyihin teemoihin.

 

Vuonna 2012 teemoja on kaksi:

1.Urheilu- ja liikuntaseuran liikuntatoiminnan elvyttäminen ja laajentaminen

b.Tuetaan uusia toimintamalleja, joilla seuran ja kaupungin liikuntatoimen vuorovaikutusta ja kumppanuutta voidaan parantaa.

c.Urheilu- ja liikuntaseurojen lasten ja nuorten harrastemuotoisen, ns. matalan kynnyksen liikuntatoimintojen lisääminen

4.Liikunnallisesti passiivisten aktivointi

e.Tuetaan hankkeita, joilla aktivoidaan vähän liikkuvia lapsia, nuoria, aikuisia ja ikääntyneitä osallistumaan säännölliseen liikuntatoimintaan.

 

Hankkeen ja toiminnan tulee olla uutta tai uudestaan aloitettua ja sen tulee pyrkiä pysyvyyteen. Hankkeen tavoitteena tulee olla säännöllinen, vähintään kerran viikossa toteutuva liikuntasuoritus. Avustus on kertaluonteinen ja myönnetään pääsääntöisesti vuodeksi kerrallaan, poislukien loma-ajat (kevät- ja syyskausi tai syys- ja kevätkausi). Avustusta voi saada korkeintaan kahden vuoden kestoiseen projektiin; avustuksen jatko päätetään ensimmäisen tukikauden tulosten perusteella.

 

Kuluina huomioidaan mm. ohjaajien kohtuulliset tuntipalkkiot, markkinointi- ja tiedotuskulut, tilavuokrat ja välinehankinnat. Avustusta ei myönnetä jäsen-, lisenssi-, kilpailu- ja osallistumismaksuihin. Kuluista vähennetään ulkopuolisilta rahoittajilta saadut tulot, joita ovat esimerkiksi muiden tahojen myöntämät avustukset, sponsorirahoitus tai muu yritysrahoitus. Näin saadaan ns. nettokustannukset. Avustusta myönnetään enintään 50 % hankkeen nettokustannuksista. Avustus on harkinnanvarainen.

 

Avustusta tulee hakea ennen hankkeen alkamista. Mikäli hanke on alkanut ennen hakupäivämäärää, avustusta voi hakea taannehtivasti. Hakuvaiheessa tulee esittää hankesuunnitelma, jossa esitetään hankkeen tavoitteet, toteutus sekä rahoitus (tulot ja menot). Hankkeen päätyttyä siitä tulee tehdä raportti ja arviointi. Puolet myönnetystä avustuksesta voidaan maksaa seuran tilille ennen hankkeen alkua tai sen alkuvaiheessa takaisinmaksusitoumusta vastaan ja loppuosa hankkeen päättymisen jälkeen. Hankkeen päättymisen jälkeen tulee esittää kuitit toteutuneista kustannuksista ja tuloista. Mikäli toteutuma on arvioitua pienempi, myös avustus pienenee sen mukaisesti. Sen sijaan mikäli toteutuma ylittää kustannusarvion, avustus ei suurene.

 

Hakuaika:

Avustuksia käsitellään kaksi kertaa vuodessa. Hakupäivät ovat 23.3. ja 24.8.2012.

 


Olosuhteet

Avustus harjoitustilavuokrien korvaamiseen

Avustusmuodon tavoite:

Pääsääntöisesti seurat ja yhdistykset käyttävät liikuntatoiminnassaan kaupungin omistamia ja ylläpitämiä tiloja. Avustuksella tuetaan harjoitustilavuokria, jotka syntyvät kaupungin ulkopuolisten tilojen käytöstä.

 

Määrärahavaraus sisältää myös uimaseurojen harjoittelun ja vammaisyhdistysten vesiliikuntatoiminnan sekä uinnin tukemisen.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat sekä erityisryhmien (vammaiset, eläkeläiset, maahanmuuttajat) liikuntaa järjestävät yhdistykset. Ns. vapaat sidosryhmät (=ei rekisteröidyt yhdistykset) ja työpaikkaurheiluseurat eivät kuulu avustuksen piiriin. 

 

Avustuksen jakoperusteet:

Hyväksyttäviin kustannuksiin luetaan tila- ja kenttävuokrat tai maksetut käyttömaksut.

Liikuntatoimen perimät käyttömaksut eivät ole hyväksyttäviä kustannuksia, koska maksuissa on jo kaupungin huomattavaa subventointia. Myöskään muiden tilojen, joita kaupunki jo tukee (esim. Kupittaan kilpajäähalli ajalla 1.8.–31.3.), käyttöä ei tällä avustuksella tueta.

Korvausprosentti riippuu hakemusten määrästä. Ohjeelliset avustusprosentit on esitelty alla.

Avustusta anotaan kustakin lajista ja ikäryhmästä (lapset, nuoret, aikuiset) aina erikseen.

Luokka 1: Ulkopaikkakuntien maksullisten liikuntatilojen käyttö hyväksytään vain poikkeustapauksissa. Ulkopaikkakuntien tiloja käyttävien seurojen tulee antaa perustelut tilojen valinnasta.

Luokka 2: Avustusta myönnetään vain Turussa sijaitsevien liikuntatilojen vuokriin.

 

1.Avustus lajeille, joilla ei ole kunnallista harjoittelupaikkaa tai harjoitustilaa on hyvin riittämättömästi

b.avustus lasten ja nuorten (alle 20-v.) liikuntatoimintaan: tavoitetasona 65–75 % kustannuksista

c.avustus aikuisten (20-v. ja vanhemmat) liikuntatoimintaan: tavoitetasona 2025 % kustannuksista

Lajilistaus: mm. salibandy, tennis, sulkapallo, squash, moottoriurheilu, ratsastus, kamppailu- ja voimailulajit, golf, kiipeily, tanssiurheilu, uinti, muut liikuntalautakunnan määrittelemät lajit

 

4.Avustus lajeille, joilla on kunnallinen liikuntapaikka, mutta jotka käyttävät myös muuta harjoitustilaa

e.avustus lasten ja nuorten (alle 20-v.) liikuntatoimintaan: tavoitetasona 30–40 % kustannuksista

f.avustus aikuisten (20-v. ja vanhemmat) liikuntatoimintaan -> ei avustusta

Lajilistaus: muut lajit

 

Liikuntatoimi valmistelee kevään 2012 aikana ns. kattohinnan eri liikuntatiloille. Kattohinnan ylittävää osuutta ei avusteta. Tavoite on parantaa tilojen käytön kustannustietoisuutta ja tasavertaistaa liikuntatilojen käyttöä.

 

Erityisehdot:

Liikuntapalvelukeskus valvoo avustuksen käyttöä pistokokein. 

 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy pe 16.11.2012. 

 

Ennakkonostokäytäntö: Seura voi nostaa osan avustuksesta ennakkoon ennen varsinaista jakopäätöstä alkuvuonna 2012. Ennakkonostokäytäntöä voivat käyttää ne urheilu- ja liikuntaseurat, jotka vuonna 2011 saivat harjoitustila-avustusta vähintään 20 000 € ja ovat anojina myös v. 2011. Ennakkonostokäytäntöä voivat käyttää myös ne urheilu- ja liikuntaseurat, jotka eivät ole saaneet aikaisemmin avustusta, mutta joilla on osoittaa pitkäaikainen (väh. 3 v.) voimassaoleva vuokrasopimus, jonka suuruus on vuositasolla vähintään 20 000 €. Ennakkona voidaan maksaa 50 % yhdistyksen vuoden 2011 harjoitustila-avustussummasta tai 50 % voimassaolevan vuokrasopimuksen summasta takaisinmaksusitoumusta vastaan. Mikäli ennakkona maksettu avustussumma on suurempi kuin lopullinen harjoitustila-avustus, kaupunki perii liikaa myönnetyn osuuden takaisin. Ennakkonostokäytäntö alkaa 1.2.2012 ja päättyy, kun liikuntalautakunta on tehnyt asiasta lopullisen jakopäätöksen.

 

Avustus liikuntapaikan rakentamiseen

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan uusien liikuntapaikkojen rakentamista sekä liikuntapaikkojen laajennus- ja pieniä peruskorjaushankkeita. Avustusmuodon tavoitteena on saada turkulaisille uusia liikuntapaikkoja ja rohkaista urheilu- ja liikuntaseuroja luomaan harjoitus- ja kilpailuolosuhteita.

 

Purjehdus- ja veneilyseurojen pienvenesatama-avustus sekä hiihtomaja-avustus on sisällytetty avustusmuotoon.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Määräraha on tarkoitettu lähinnä kohteisiin, joiden rakentamis- tai muutoskustannukset ovat pieniä; kustannukset ovat maksimissaan muutamia satoja tuhansia euroa. Laajemmat tai kustannuksiltaan korkeammat hankkeet siirretään kaupunginhallituksen avustustoimikunnan käsiteltäviksi.

 

Keskeisimmät avustusperiaatteet:

oUudet liikuntapaikat ja liikuntapaikkojen laajennushankkeet:

Lajin nykyisten olosuhteiden tarjonta suhteessa kysyntään on ratkaisevaa.

Investoinnin avulla saadaan turkulaisille uusia liikuntapaikkoja.

Avustus vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta on maksimissaan 30 % kustannuksista.

Avustusta voi saada vain kerran samaan kohteeseen.

oPeruskorjaushankkeet:

Avustusta myönnetään harkinnanvaraisesti nykyisten tilojen peruskorjauksiin (esim. hiihtomajat, pienvenesatamat).

oToiminnan on oltava avointa kaikille turkulaisille

oAvustuksella ei tueta liikuntapaikkojen perinteisiä ylläpitokustannuksia.

 

Erityisehdot:

Avustusta ei voi hakea takautuvasti edellisen vuoden kohteisiin. Mikäli kriteereitä täyttäviä rakennuskohteita ei löydy, käyttämätön määräraha voidaan käyttää harjoitustilakustannusten avustamiseen. 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy pe 4.5.2012.

 


Osaaminen

Avustus valmentajien, ohjaajien ja seuran toimihenkilöiden koulutukseen

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan urheilu- ja liikuntaseurojen sekä liikuntaa järjestävien yhdistysten valmentajien, ohjaajien ja toimihenkilöiden kotimaassa tai ulkomailla tapahtuvaa koulutusta.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat sekä erityisryhmien liikuntaa järjestävät yhdistykset.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustusta myönnetään koulutuksesta syntyneiden hyväksyttävien kulujen perusteella.

 

Hyväksyttävät kulut kotimaassa järjestettävän koulutuksen osalta ovat:

oKurssi- ja majoituskulut

oAlueorganisaatioiden järjestämissä koulutuksissa, joissa on osallistujia koko toiminta-alueelta, vain avustusta hakevaan seuraan kuuluvan kustannusosuus

oVarsinais-Suomen ulkopuolella tapahtuvien koulutusten osalta matkakustannukset

Hyväksyttävät kulut ulkomailla järjestettävän koulutuksen osalta ovat:

oKurssi-, majoitus- ja matkakulut.

 

Lasten ja nuorten valmentajien ja ohjaajien osalta korvataan maksimissaan 70 % hyväksyttävistä kuluista. Aikuisten valmentajien ja ohjaajien sekä hallinnollisen henkilöstön koulutuksesta korvataan maksimissaan 40 % hyväksyttävistä kuluista. Avustusta voi saada myös seurojen sisäisiin koulutustilaisuuksiin (ks. erityisehdot).

 

Avustus on enintään 500 €/henkilö/kurssi.

 

Erityisehdot:

Seuran sisäisillä koulutustilaisuuksilla tulee olla selkeä seuran valmennus- tai koulutustoimintaa tukeva vaikutus sekä ulkopuolinen kouluttaja. Avustuksen piiriin eivät kuulu nk. seuran sisäiset työkokoukset. Avustuksella ei tueta ammattitutkintoon tähtäävää koulutusta (esim. valmentajan erikoisammattitutkinto VEAT) tai ammatillista jatkokoulutusta.

 

Hakuaika:

Anomuksia käsitellään neljä kertaa vuodessa. Anomukset tulee toimittaa 23.3., 4.5., 24.8. tai 16.11.2012 mennessä. Marraskuun ja joulukuun kustannukset annetaan ennakkokustannustietoina, mikäli tositekopiota ei ole mahdollista liittää hakuvaiheessa anomukseen.

 

Liikuntalautakunta valtuuttaa liikuntapalvelukeskuksen tekemään avustuspäätökset ja hoitamaan maksatuksen hyväksyttyjen jakoperiaatteiden mukaisesti. Liikuntapalvelukeskus tuo avustuksen saajat ja avustussummat tiedoksi lautakunnalle kerran vuodessa.

 


Turkulaisten Sinettiseurojen palkitseminen

Avustusmuodon tavoite:

Nuori Suomi ry on 1990-luvun alkupuolella kehittänyt seuratoiminnalle laatustandardin, ns. Sinettiseura-tunnuksen. Seuratoiminnan tulee täyttää yhdeksän keskeistä kriteeriä, jotta se voi saada Sinettiseura-tunnuksen. Tavoitteena on saada kaksi uutta turkulaista Sinettiseuraa vuosittain. 

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus jaetaan seuroille, jotka saavuttavat vuoden 2012 aikana Sinettiseura-tunnuksen.

 

Sinettiseurakriteerit: 

1. seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista 

2. seura pitää huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta 

3. seuran toiminta on kasvatuksellista 

4. seuran toiminta on monipuolista 

5. seurassa ohjaajat ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamisen tarkoitetun koulutuksen 

6. seurassa huolehditaan ohjaajien täydennys- ja jatkokoulutuksesta 

7. seurassa kiitetään kaikkia seuratyöntekijöitä heidän tekemästään arvokkaasta työstä 

8. seuran alle 16-vuotiaiden ryhmässä on sovittu pelisäännöt sekä lasten että lasten vanhempien kanssa. 16–18-vuotiaiden ryhmissä pelisäännöt on sovittu nuorten ja valmentajien kesken 

9. seurassa on nuorisotoiminnan organisoinnista vastaava henkilö. 

 

Erityisehdot:

-

 

Hakuaika:

Seuran tulee informoida liikuntapalvelukeskusta saadessaan tunnustuksen. Ilmoitukset tulee tehpe 16.11.2012 mennessä.

 

Nuoren urheilijan stipendi

Avustusmuodon tavoite:

Tavoitteena on tukea menestyneitä turkulaisia nuoria urheilijoita. Stipendi myönnetään vuoden 2012 aikana saavutetusta kansallisesta tai kansainvälisestä menestyksestä yksilö- ja joukkuelajin urheilijoille tai koko joukkueelle. 

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset nuoret urheilijat. Urheilijan kotikunta eli vakinainen asunto-osoite tulee olla Turussa. Joukkueiden osalta anojana on turkulainen tai ulkopaikkakuntalainen urheiluseura tai liikuntaa järjestävä yhdistys. Yksilöurheilijoiden osalta anomuksen voi tehdä myös yksityishenkilö.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustusta myönnetään 15–20-vuotiaalle turkulaiselle nuorelle urheilijalle.

Avustus myönnetään vuoden 2012 aikana saavutetusta menestyksestä.

Kansallisen tason menestykseksi katsotaan vähintään kultamitali nuorten tai aikuisten SM-kisoissa/SM-sarjassa. Kansainvälisen tason menestykseksi katsotaan vähintään mitalisijat PM- ja EM-tasolla tai vähintään pistesija MM-tasolla. MM-tasoksi rinnastetaan Nuorten Olympialaiset, Paralympialaiset ja Universiadit.

Joukkueen on edustettava turkulaista urheiluseuraa tai liikuntaa järjestävää yhdistystä tai oltava sen jäsen.

Stipendin määrä:

oYksilölajit: stipendi määräytyy kansallisen ja/tai kansainvälisen menestyksen mukaan. Stipendin määrä vaihtelee menestyksestä riippuen 100–900 € välillä.

oJoukkuelajit: stipendi määräytyy kansallisen ja/tai kansainvälisen menestyksen mukaan. Stipendin määrä vaihtelee 25–80 euroa/ urheilija. Stipendi jaetaan joko joukkuekohtaisesti tai urheilijakohtaisesti. Joukkuestipendin saavassa joukkueessa on oltava yli 50 % jäsenistä turkulaisia. Joukkuekohtaisen stipendin suuruus määräytyy stipendiin oikeuttavien (kotipaikkakunta ja ikä) urheilijoiden määrän mukaan. Mikäli yksittäinen urheilija on osallistunut aikuisten sarjaan tai maajoukkueeseen, tarkastellaan stipendiä harkinnanvaraisesti ja verrattuna yksilölajien stipendeihin.  

Stipendi maksetaan suoraan urheilijan tilille. Joukkuestipendi maksetaan seuran tilille.

 

Erityisehdot: 

Stipendin voi saada useamminkin kuin kerran. 

 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy pe 16.11.2012.

 

Hakuajan jälkeen ennen vuoden loppua saavutetun menestyksen perusteella stipendipäätös voidaan tehdä järjestöliikuntapäällikön päätöksellä. Tämä koskee ajalla 17.11.–31.12.2012 saavutettua menestystä.

 


Erityisavustukset

 

Avustus tutkimus- ja kehitystoimintaan: Paavo Nurmi -keskuksen avustus

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan liikuntaan ja terveyden edistämiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Avustus on kohdennettu Paavo Nurmi -keskuksen kannatusyhdistys ry:lle.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus on vuosiavustus.

Yhdistyksen tulee toimittaa toimintakertomus, tuloslaskelma, tase, tilintarkastuskertomus, toimintasuunnitelma sekä talousarvio.

Lisäksi yhdistyksen tulee toimittaa tiivistetty selvitys avustuksen käytöstä.

 

Avustus maksetaan, kun yllä mainitut dokumentit on toimitettu.

 

Avustus suunnistuskarttojen tekemiseen

Avustusmuodon tavoite:

Avustusta myönnetään suunnistuskarttojen tekemiseen.

 

Kohderyhmä:

Liikunta- ja urheiluseurat, joiden kotipaikka on Turku.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Hakijoille syntyvät hyväksyttävät kustannukset suhteutetaan kaikkien hakemusten kustannuksiin. Yhdistyksen avustus lasketaan tämän suhdeluvun perusteella

Hyväksyttävät kustannukset:

oSuunnittelukustannukset (esim. maastotyöt, matkakulut)

oToteutuskustannukset (esim. OCAD-piirtäminen, tulostus- ja painokulut)

Uusista tai uusittavista rastistoista tai kartoista on toimitettava mallikartta.

 

Hakuaika:

Pe 26.10.2012 mennessä.

 

Erityisehdot:

-

 

Avustus alueuimahallien toimintaan

Avustusmuodon tavoite:

Kaupunki on tukenut alueuimahalleja Turussa vuodesta 1981 lähtien. Avustuksella tuetaan turkulaisten omatoimista vesiliikuntaa sekä urheilu- ja liikuntaseurojen ja liikuntaa järjestävien yhdistysten vesiurheilua.

 

Kohderyhmä:

Avustusta saaviksi uimahalleiksi esitetään seuraavia halleja:

Turun Uimahalli: omistaja Turun Ylioppilaskyläsäätiö ja palveluntuottaja yrittäjä Johannes Lahti

Uittamon Uimahalli: omistaja ja palvelun tuottaja Mesaani-Kiinteistöt Oy

 

Turun Uimahallissa ja Uittamon Uimahallissa on 25 m:n altaat.

 

Avustuksen jakoperiaatteet:

Jakotapa noudattaa edellisen sopimuskauden 2011 perusteita: energia-avustus 70 %, aukioloavustus 20 % ja kävijämääräavustus 10 %.

Avustus jaetaan vuoden 2011 toteutuneiden lukujen perusteella.

Kaupunki tekee alueuimahallien kanssa erillisen sopimuksen, missä määritellään erityisryhmien hinnat sekä seuroille tarjottava vuorokiintiöt.

 

Erityisehdot:

-

 

Hakuaika:

-