Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 43 15.03.2011 9

2932-2011 (111)

Tiedottajan toimen perustaminen liikuntapalvelukeskukseen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 43

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen 9.3.2011:

Liikuntalautakunta on hyväksynyt henkilöstösuunnitelman, joka sisältää yhden uuden viestinnänsuunnittelijan toimen perustamisen liikuntapalvelukeskukseen.  Valmistelutyössä, kun toimen tehtäviä on tarkemmin harkittu, on päädytty tehtävää paremmin kuvaavaan tiedottaja nimikkeeseen.

Tiedottajan tehtävä on erityisen tarpeellinen, koska liikuntapalveluita markkinoimalla ja niistä tiedottamalla saadaan pienellä panoksella liikkujien ja liikunnan määrää lisättyä. Lisääntynyt liikunta puolestaan vähentää merkittävästi ns. korjaavien toimenpiteiden tarvetta ja kuluja esim. sosiaali- ja terveystoimessa. Toimen perustaminen on siis kokonaistaloudellisesti kannattava. Perustettavaksi esitetyn toimen tehtävät ja työ kohdistuu väestöryhmittäisten hyvinvointiohjelmien tavoitteista johdettujen viestinnällisten toimenpiteiden toteuttamiseen. Toimet kohdistuvat pääasiassa liikuntaa harrastamattomien aktivointiin ja omatoimisesti liikkuvien kuntalaisten tietoisuuden lisäämiseen liikuntapaikoista ja -mahdollisuuksista.

Esitettävän toimen tehtäviin kuuluu:

-  tiedotteiden laatiminen

-  verkkoviestintä

-  julkaisujen tuottaminen

-  tilaisuuksien järjestäminen

-  viestinnän konsultointi ja koulutus omalle henkilöstölle

-  yhteydenpito sisäisiin ja ulkoisiin kumppaneihin

Toimi esitetään perustettavaksi 1.9.2011 alkaen. Tarkemmat tiedot esitettävästä toimesta on liitteessä.

Liite 1Esitys toimen perustamisesta

Kaupunginhallituksen hallintojaosto ei hyväksynyt kokouksessaan 22.2.2011 § 33 virastojen henkilöstösuunnitelmia eikä vahvistanut työvoiman käytön tavoitetasoja vuodelle 2011.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää esittää kaupunginhallituksen hallintojaostolle liitteen 1 mukaisesti, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana liikuntapalvelukeskus, perustetaan 1.9.2011 lukien tiedottajan toimi.

Toimen kelpoisuusvaatimuksiksi esitetään tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja riittävää perehtyneisyyttä liikunta-alaan sekä riittävää kokemus viestintätehtävistä.

Toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi esitetään 2.393,77 €/kk.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallituksen hallintojaosto


Liitteet:

Liiklk § 43
Liite 1:Esitys toimen perustamisesta