Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta15814.12.201027

13734-2010 (056)

Vuoden 2011 avustusten jakoperiaatteet: projektiavustus

Tiivistelmä: -

Liiklk § 158

Järjestöliikuntapäällikkö Marjaana Risku:

Liikuntatoimessa on vuosien ajan jaettu avustusta strategisesti tärkeisiin liikunnan edistämisen hankkeisiin. Avustusta ovat saaneet niin liikuntaa järjestävät yhdistyksen kuin urheilu- ja liikuntaseuratkin. Viime vuosina avustusmuoto on kulkenut nimellä strateginen starttiavustus ja sittemmin nimellä projektiavustus.

Avustusmuoto on ollut hakijoilleen merkittävä. Liikuntapalvelukeskuksen kesällä 2010 tehdyn kyselyn mukaan avustuksella on ollut suuri merkitys uuden toiminnan käynnistämiseen. Yhdistysten osalta tuki on ollut käynnistämisvaiheessa merkittävämpi kuin urheilu- ja liikuntaseuroilla. Lähes kaikkien toiminta on jatkunut; lähes puolella yli 2 vuotta.

Liikuntapalvelukeskus esittää, että edelleen jatketaan strategisesti merkittävien liikunnan edistämishankkeiden tukemista niiden alkuvaiheessa. Koska avustus on aiemmin ollut hankalasti tulkittava ja varsin monitahoinen, avustusperiaatteisiin kuitenkin esitetään muutoksia. Näiden lisäksi on suunniteltu, että vuoden 2011 kuluessa lanseerataan palkitsemisperinne, jossa palkitaan vuoden aikana tehty terveyttä edistävä teko.

Jakoperiaatteet

Avustusmuodon tavoite: 

Avustuksella tuetaan kunnan ja järjestön yhteistoiminnallisia liikunnan edistämisen hankkeita, uudenlaisten toimintamallien aloittamista sekä yhteiskunnallisesti merkittävää liikunnanedistämistyötä.

Kohderyhmä:

Turkulaiset urheilu- ja liikuntaseurat sekä muut rekisteröidyt yhdistykset, jotka järjestävät liikuntatoimintaa.

Avustuksen jakoperiaatteet:

Avustusta jaetaan hankkeisiin, jotka kohdistuvat ennalta määriteltyihin teemoihin.

Vuonna 2011 teemoja on kaksi:

1) Urheilu- ja liikuntaseuran toiminnan elvyttäminen ja laajentaminen

a. Tuetaan uusia toimintamalleja, joilla seuran ja kaupungin liikuntatoimen vuorovaikutusta ja kumppanuutta tai seuran toiminnan laatua voidaan parantaa.

b. Urheilu- ja liikuntaseurojen lasten ja nuorten harrastemuotoisen, ns. matalan kynnyksen liikunnan lisääminen

c. Uuden seuran perustaminen: Vuosittain jaettava toiminta-avustus pitää sisällään myös uusien seurojen starttiavustuksen. Starttiavustusta myönnetään urheilu- ja liikuntaseuroille, jotka ovat aloittaneet toimintansa vuonna 2010 tai 2011 ja jotka eivät voi vielä hakea normaalia toiminta-avustusta. Turkulainen yhdistys voi saada starttiavustusta, mikäli se on rekisteröity yhdistykseksi Patentti- ja rekisterihallituksen kautta. Starttiavustusta myönnetään liikuntalautakunnan harkinnan perusteella 200 €/yhdistys. Koska toiminta-avustus jaetaan jo alkukeväällä, loppuvuoden aikana rekisteröityneet yhdistykset voivat hakea starttiavustusta projektiavustuksen kautta. Starttiavustuksen voi saada vain kerran.

2) Liikunnallisesti passiivisten aktivointi

a. Tuetaan hankkeita, joilla aktivoidaan vähän liikkuvia lapsia, nuoria, aikuisia ja ikääntyneitä liikunnan pariin.

 

Hankkeen ja toiminnan tulee olla uutta tai uudestaan aloitettua ja sen tulee pyrkiä pysyvyyteen. Hankkeen tavoitteena tulee olla säännöllinen, vähintään kerran viikossa toteutuva liikuntatoiminta. Avustus on kertaluonteinen ja myönnetään pääsääntöisesti vuodeksi kerrallaan, pois lukien loma-ajat (kevät- ja syyskausi tai syys- ja kevätkausi). Avustusta voi saada korkeintaan kahden vuoden kestoiseen projektiin; avustuksen jatko päätetään ensimmäisen tukikauden tulosten perusteella.

Kuluina huomioidaan mm. ohjaajien kohtuulliset tuntipalkkiot, markkinointi- ja tiedotuskulut, tilavuokrat ja välinehankinnat. Avustusta ei myönnetä jäsen-, lisenssi-, kilpailu- ja osallistumismaksuihin. Kuluista vähennetään ulkopuolisilta rahoittajilta saadut tulot, joita ovat esimerkiksi muiden tahojen myöntämät avustukset, sponsorirahoitus tai muu yritysrahoitus. Näin saadaan ns. nettokustannukset. Avustusta myönnetään enintään 50 % hankkeen nettokustannuksista. Avustus on harkinnanvarainen.

Avustusta tulee hakea pääsääntöisesti ennen hankkeen alkamista. Mikäli hanke on alkanut ennen hakupäivämäärää, avustusta voi hakea taannehtivasti. Hakuvaiheessa tulee esittää hankesuunnitelma, jossa esitetään hankkeen tavoitteet, toteutus sekä rahoitus (tulot ja menot). Hankkeen päätyttyä siitä tulee tehdä raportti ja arviointi. Puolet myönnetystä avustuksesta voidaan maksaa seuran tilille ennen hankkeen alkua tai sen alkuvaiheessa ja loppuosa hankkeen päättymisen jälkeen takaisin maksusitoumusta vastaan. Hankkeen päättymisen jälkeen tulee esittää kuitit toteutuneista kustannuksista ja tuloista. Mikäli toteutuma on arvioitua pienempi, myös avustus pienenee sen mukaisesti. Sen sijaan mikäli toteutuma ylittää kustannusarvion, avustus ei suurene.

Hakuaika:

Avustuksia käsitellään kaksi kertaa vuodessa. Hakupäivät ovat 25.3. ja 26.8.2011.

 

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta hyväksyy projektiavustuksen jakoperiaatteet yllä esitetyn mukaisesti.

PäätösAsia pantiin pöydälle Heinosen ehdotuksesta yksimielisesti.