Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 130 17.11.2010 8

518-2010 (056)

Liikuntajärjestöjen toiminta-avustuksen toinen osa

Tiivistelmä: -

Liiklk § 130

Järjestöliikuntapäällikkö Marjaana Risku:

Liikunta- ja urheiluseurat sekä liikuntaa järjestävät yhdistykset ovat suurin turkulaisia liikuttava taho. Liikuntatoimi on visiossaan 2009–2012 korostanut seurayhteistyön merkitystä. Liikuntalautakunta on määritellyt myös taloussuunnitelmassa tavoitteeksi urheiluseuratoiminnan tukemisen ja merkityksen vahvistamisen.

Liikuntatoimen vuosittainen toiminta-avustus on yhdistyksille yksi merkittävä tulonlähde. Urheiluseurojen toiminta-avustus perustuu edellisen vuoden toiminnan määrään, joka muutetaan laskennallisiksi pisteiksi sovittujen painokertoimien avulla. Avustusta suunnataan säännölliseen terveyttä ylläpitävän liikunnan järjestämiseen ja siinä painotetaan erityisesti lasten ja nuorten toimintaa. Myös liikuntaa järjestävien vammais-, eläkeläis- ja maahanmuuttajayhdistysten toiminta-avustus perustuu säännöllisen toiminnan määrään.

Liikuntapalvelukeskus esittää, että liikuntajärjestöille jaetaan avustuksen toisena osana 140 000 euroa. Urheilu- ja liikuntaseuroille esitetään jaettavaksi 131 000 euroa, vammais- ja eläkeläisyhdistyksille 8 300 euroa sekä maahanmuuttajayhdistyksille 700 euroa. Yhdistyskohtainen jako noudattelee 13.4.2010 § 55, 11.5.2010 § 70 ja § 71 hyväksyttyjä jakosuhteita. Tarkemmat jakoehdotukset on esitelty liitteissä 1, 2 ja 3.

Liite 1Jakoehdotus urheilu- ja liikuntaseurojen osalta

Liite 2Jakoehdotus liikuntaa järjestävien vammais- ja eläkeläisyhdistysten osalta

Liite 3Jakoehdotus liikuntaa järjestävien maahanmuuttajayhdistysten osalta

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää jakaa toiminta-avustuksen toisen osan yhteensä 140 000 euroa liitteiden 1, 2 ja 3 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Alanen, Heinonen, Rautee ja Vehviläinen ilmoittivat olevansa esteellisiä, eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn.

Jakelu

tiedUrheiluseurat ja yhdistykset
tiedAhola Kaija
tiedLaakso Sanna


Liitteet:

Liiklk § 130
Liite 1:Jakoehdotus urheilu- ja liikuntaseurojen osalta
Liite 2:Jakoehdotus liikuntaa järjestävien vammais- ja eläkeläisyhdistysten osalta
Liite 3:Jakoehdotus liikuntaa järjestävien maahanmuuttajayhdistysten osalta