Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 55 13.04.2010 14

518-2010 (056)

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustus v. 2010

Tiivistelmä: -

Liiklk § 55

Järjestöliikuntapäällikkö Marjaana Risku / liikuntasihteeri Päivi Matilainen:

Liikuntalautakunta on päättänyt 15.12.2009 § 232 urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen jakoperiaatteet vuodelle 2010 sekä 19.1.2010 § 13 535.000 € suuruisen määrärahan.

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen haku on päättynyt 26.2.2010 klo 16.00. Toiminnallisia tietoja on voinut toimittaa 26.2.10 asti, jonka jälkeen verkon tietokanta on ollut lukittuna seurojen käytöltä. Hakuajan päättymiseen mennessä saapui 167 anomusta. Kolme (3) seuraa ovat em. lisäksi päivittäneet toimintatietonsa avustuseteisessä, mutta varsinainen anomuslomake puuttuu. Fc Komar Kurdistan ry veti anomuksensa pois asian valmisteluaikana.

Edellisen lautakuntakauden aikana linjattiin, että myös seurat, jotka ovat päivittäneet tietonsa, mutta jotka eivät ole lähettäneet hakulomaketta, huomioidaan avustuslaskennassa. Liikuntapalvelukeskus suosittelee laskennassa huomioimista, mutta huomauttaa seuroja anomuksen toimittamatta jättämisestä.

Ennakkonostokäytäntöä ovat voineet käyttää ne urheilu- ja liikuntaseurat, jotka vuonna 2009 saivat liikuntalautakunnan 7.4.2009 § 94 päätöksessä toiminta-avustusta vähintään 5.000 € ja ovat anojina myös vuonna 2010. Tällöin on voitu ennakkona maksaa 50 % ko. yhdistyksen vuoden 2009 toiminta-avustussummasta omavelkaista takaisinmaksusitoumusta vastaan. Ennakkonostokäytäntö alkoi 1.3.10 ja päättyy, kun liikuntalautakunta on tehnyt asiasta lopullisen jakopäätöksen. Tällä päätöksellä maksettu osuus vähennetään loppuerää suoritettaessa. Ennakonnostomahdollisuutta on käyttänyt kolme (3) seuraa.

Liikuntalautakunta on päättänyt 15.12.2010 § 232, että toiminta-avustuksen kokonaismäärärahasta varataan erikseen Turun Latu ry:n ja Turun Urheilupropaganda ry:n toiminta-avustukset. Näiden yhdistysten toiminta-avustus määräytyy vuoden 2009 toiminnan tason perusteella. Toiminnan taso suhteutetaan koko toiminta-avustusmäärärahan tasoon. Toiminta-avustusjärjestelmän periaatteet ja painokertoimet ovat pysyneet samoina kuin vuonna 2009. Avustuksen kertymä muodostuu säännöllisen liikuntatoiminnan harjoittamisesta (vähintään kahden kuukauden tai pidempi jakso). Yksittäistapahtumia tai alle kahden (2) kuukauden toimintajaksoja ei huomioida laskennassa. Toiminta-avustuksen myöntämisen alarajana käytetään 100 €.

Liikuntapalvelukeskus on 29.3.2010 arponut kuusi (6) seuraa lähempään tarkasteluun, jotka ovat: Turun Seudun Nyrkkeilijät ry, Paattisten Pamaus ry, Turun Riennon Taitoluistelu ry, Runosmäen Urheilijat ry, Åbo Lawn-Tennis Klubb rf ja Suomen Jian Shen Qi Gong ry (starttiavustus). Osasta seurojen tietoja korjattiin pienimuotoisesti, mutta muuten seurojen tiedoissa ei ollut huomautettavaa.

Perusvalmistelutyön yhteydessä on läpikäyty kaikki anoneiden toimintatietojen päivitykset. Liikuntapalvelukeskus otti yhteyttä noin 70 seuraan, (v. 2009 n. 100), joiden tietojen päivityksissä oli merkittävää vajavuutta.

Liikuntalautakunta on käsitellyt 15.12.2009 § 231 avustuksen pidättämistä dopingrikkomuksen vuoksi (Turun Amerikkalainen Jalkapallo ry). Liikuntalautakunta päätti, että kyseisen seuran vuoden 2010 toiminta-avustuksesta pidätetään aikuisten edustusjoukkueen osuus 567,26 €. Syynä on avustusperiaatteiden ja Suomen antidopingsäännöstön vastainen toiminta. Päätöksessä mainittu summa on huomioitu avustuslaskennassa vähentävä Turun Amerikkalainen Jalkapallo ry:n vuoden 2010 toiminta-avustuksessa.

Liikuntalautakunta on käsitellyt 13.4.2010 avustuksen pidättämistä dopingrikkomuksen vuoksi (Turun Urheiluliitto ry / pyöräilyjaosto). Liikuntapalvelukeskus on esittänyt, että sanktion suuruus on 266,28 €. Syynä on avustusperiaatteiden ja Suomen antidopingsäännöstön vastainen toiminta. Em. summa on huomioitu avustuslaskennassa vähentävänä Turun Urheiluliitto ry:n vuoden 2010 toiminta-avustuksessa.

Liite 1Urheilu- ja liikuntaseurojen v. 2010 toiminta-avustuksen jakoehdotus.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hyväksyä, että avustus jaetaan liitteen 1 mukaisesti.

Lisäksi toiminta-avustusta jaetaan myös Turun Latu ry:lle 2.566 €, Turun Urheilupropaganda ry:lle 1.390 € sekä starttiavustuksina: Turku Dockers Australian Rules ry 200 €, Turun Kirkkopaatti ry 200 €, Suomen Jian Shen Qi Gong ry 200 € ja West Coast Racing Club ry 200 €. Kaikki edellä mainitut tekevät yhteensä 535.000 €. Tämän jälkeen ko. määräraha on käytetty kokonaisuudessaan. Kullekin seuralle menee maksatukseen nyt päätettävä kokonaissumma vähennettynä maksetuilla ennakko-osuuksilla.

Samalla lautakunta päättää, että osallistujalistojen toimittaminen on avustuksen maksatuksen edellytys.

Lisäksi liikuntalautakunta päättää hylätä Turun Soutupiiri ry:n anomuksen. Ko. seuran toiminnallisten tietojen antama lukuarvon mukainen avustus euroina ei riitä toiminta-avustuksen alarajaan 100 €.

PäätösEhdotus hyväksyttiin muilta osin, paitsi että Turun Jääkiekkotuomarit ry:n, Turun Latu ry:n ja Turun Urheilupropaganda ry:n anomukset palautettiin Vehviläisen ehdotuksesta Mäenpään kannattamana uudelleen valmisteltavaksi.

Sutela, Heinonen ja Rautee ilmoittivat olevansa esteellisiä, eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn.

Puheenjohtajana tämän asian kohdalla oli varapuheenjohtaja Luoma.

 

 

Jakelu

tiedAnojat
tiedAhola Kaija
tiedLaakso Sanna


Liitteet:

Liiklk § 55
Liite 1:Urheilu- ja liikuntaseurojen v. 2010 toiminta-avustuksen jakoehdotus