Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 33 16.03.2010 5

1066-2010 (011)

Hallinnon tuottavuuden parantaminen ja hallinnon keventäminen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 33

Liikuntajohtajan varahenkilö, hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen:

Kaupunginhallitus päätti 7.12.2009 § 647 edellyttää koko kaupungin osalta, että

-  kaupungin hallintokunnat ja laitokset määrittelevät ja arvioivat asiakaslähtöisesti hallintoprosessinsa tavoitteena 15 %:n vähennys hallintotyöhön käytettävässä henkilöstötyövuosimäärässä vuoden 2012 loppuun mennessä

-  henkilöstötyövuosien vähentämissuunnitelma tehdään sektorista vastaavalle apulaiskaupunginjohtajalle raportoiden keskushallinnon tukemana ja koordinoimana 30.3.2010 mennessä,

-  henkilöstötyövuosien vähentäminen toteutetaan hyödyntämällä vakanssien vapautumista esim. eläkkeelle siirtymisten yhteydessä, jolloin vapautuvat vakanssit jätetään täyttämättä tai täytetään vuosina 2010–2012 sisäisin siirroin siten, että näin vapautuvia vakansseja ei täytetä ulkoisella haulla ja että

-  ulkoista hakua voidaan hallinnollisten vakanssien täyttämisessä käyttää vain erityisen painavin perustein kaupunginjohtajan luvalla kunnallisista viranhaltijoista annettu laki huomioon ottaen.

Oheismateriaali 1Keskushallinnon kirje koskien hallinnon tuottavuuden parantamista ja hallinnon keventämistä

Oheismateriaali 2Henkilöstön vastuualueen tekemä hallintohenkilöstön listausta

Liikuntalautakunta käsitteli kokouksessaan 17.2.2010 § 23 henkilöstömitoituksia 2010 – 2012. Hallintohenkilöstölle asetettu 15 % vähennystavoite ei ollut tuolloin erikseen käsittelyssä. Liikuntapalvelukeskus on tarkistanut henkilöstön vastuualueen tekemän listan ja todennut, että listauksessa on paljon muita kuin hallintotehtäviä tekeviä henkilöitä. Liikuntapalvelukeskuksen näkemys hallintotehtävistä liikuntapalvelukeskuksessa on seuraava:

01TOI010                            403819 toimistosihteeri

01TOI010                            403820 toimistosihteeri

01TOI010                            403822 henkilöstöasiainhoitaja

01TOI010                            403827 taloussihteeri

01TOI010                            403828 taloussihteeri

Hinnoittelematon                 403800 liikuntajohtaja

Hinnoittelematon                 403802 liikuntapaikkapäällikkö

Hinnoittelematon                 403812 hallintopäällikkö

Hinnoittelematon                 403911 liikuntapalvelupäällikkö

Hinnoittelematon                 403918 liikuntasuunnittelija

Hinnoittelematon                 403919 viestinnänsuunnittelija

Hinnoittelematon                 403926 järjestöliikuntapäällikkö

Hinnoittelematon                 403943 liikuntasuunnittelija

Kaikissa tehtävissä on vakinainen hoitaja ja nykyisen tiedon mukaan eläkkeelle siirtymisiä ei ole tapahtumassa vuosina 2010 -2012. Kaupunkitasoisesti ei ole tapahtumassa sellaisia kehittämistoimenpiteitä, jotka mahdollistaisivat hallintohenkilöstön vähentämisen. Liikuntapalvelukeskus korostaa, että viime vuosina liikuntatoimessa on oma-aloitteisesti tehty vastuullista ja tiukkaa henkilöstöpolitiikkaa ja toimintojen kehittämistä, eikä tästä syystä liikuntatoimen hallintotyöhön käytössä olevaa henkilötyövuosimäärää enää voida vähentää.

EhdotusLiikuntalautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon hallintohenkilötyövuosien vähentämissuunnitelmaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli liikuntajohtajan varahenkilö, hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen.

Jakelu

lausKaupunginhallitus