Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 32 16.03.2010 4

2918-2010 (041)

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuulta

Tiivistelmä: -

Liiklk § 32

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen:

Kaupunginvaltuuston 30.11.2009 § 261 hyväksymän talousarvion noudattamista koskevien määräysten mukaan virastot ja laitokset raportoivat omalle lautakunnalleen ja apulaiskaupunginjohtajalle talouden ja toiminnan kehittymisestä sekä työvoiman käytöstä kuukausittain.

Hallintokunnissa tulee seurata jatkuvasti taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. Mikäli osoittautuu, että tavoitteita ei saavuteta, on siitä raportoitava välittömästi apulaiskaupunginjohtajalle.

Liikuntapalvelukeskus on laatinut tulosaluekohtaisen toteuman tammi-helmikuulta.

Oheismateriaali 1Toteutuma tulosalueittain 1.1-28.2.2010

Toteutuman ero vuoden 2009 tammi-helmikuuhun verrattuna johtuu siitä, että vuonna 2009 tammi-helmikuulle ei ole kirjautunut sisäisiä vuokria, joiden vaikutus on 1 048 398,25 euroa. Lisäksi suoritusten maksuajankohtien vuosittaisesta vaihtelusta johtuen järjestöliikunnan tulosalueen menoihin on kahden ensimmäisen kuukauden aikana kirjautunut vuokria noin 220 000 euroa enemmän vuoden 2009 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Ennusteen mukaan liikuntalautakunta tulee pysymään vuoden 2010 talousarviossa.

Työvoimankäytön raportit eivät ole vielä 10.3.2010 mennessä valmistuneet.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää merkitä selvityksen tietoonsa saatetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli liikuntajohtajan varahenkilö, hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen.

Jakelu

tiedKyttä Maija