Liite 1 § 64

Liikuntapalvelukeskuksen toimintasääntö

 

1 §                YLEISTÄ

 

Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen tehtävänä on liikuntalautakunnan alaisena huolehtia lautakunnan toimialaan kuuluvien asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta lautakunnan johtosäännön ja tämän toimintasäännön määräysten mukaisesti.

 

2 §                TURUN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUKESKUKSEN JOHTO

 

Liikuntapalvelukeskuksen toimintaa johtaa liikuntajohtaja siten kuin liikuntatoimen johtosäännössä on määrätty.

 

Sen lisäksi mitä johtosäännöissä on määrätty kuuluu liikuntajohtajan tehtäviin ja ratkaisuvaltaan:

 

- Päättää valtuuksiensa rajoissa hankinnoista ja julkis- ja yksityisoikeudellisista sopimuksista

 

- Päättää vapaakorttien jakamisesta lautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti

 

- Siirtää tarvittaessa liikuntapalveluiden henkilökuntaa tulosalueiden välillä lukuun ottamatta liikuntalautakunnan valitsemia tulosaluepäälliköitä

 

- Julistaa virat haettavaksi

 

- Määrätä liikuntalautakunnan valitsemille viranhaltijoille varahenkilö määräajaksi tai toistaiseksi hoitamaan viranhaltijan sellaisia tehtäviä, jotka ovat asioiden hoidon kannalta välttämättömiä ja joita tämä ei voi hoitaa tilapäisen poissaolon tai muun esteen takia

 

3 §                TULOSALUEET

 

Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksessa on kaksi tulosaluetta palvelujen järjestämistä varten: 1) järjestöliikunta ja 2) omatoiminen liikunta ja liikkumaan aktivointi sekä lisäksi tulosalueet 3) liikunta- ja ulkoilupaikkojen tuottamista ja 4) tukipalveluja varten.

 

1) Järjestöliikunnan tulosalueen tehtävänä on niiden liikuntapaikkojen ja -palvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen, joita liikuntajärjestöt käyttävät tarjotessaan kaupungin asukkaille laadukkaita liikunnan harrastusmahdollisuuksia. Näitä ovat mm. liikuntapaikat, vuorovarausjärjestelmä ja avustukset.

Palvelut hankitaan joko liikuntatoimen sisältä tai tilaaja-tuottaja -mallin mukaisesti kaupungin muista yksiköistä tai suoraan ulkoisilta palveluntuottajilta. Tulosalueen asiantuntijaelimenä toimii seuraparlamentti. Tulosaluetta johtaa järjestöpäällikkö.

 

2) Omatoimiliikunnan tehtävänä on järjestää ja edelleen kehittää omatoimisesti liikkuville kaupunkilaisille monipuoliset ja alueellisesti kattavat liikuntapaikat ja -palvelut. Näitä ovat mm. lähiliikuntapaikkaverkosto, ulkoilureitit, uimarannat ja -paikat sekä myös varsinaiset liikuntalaitokset niiden yleisövuorojen osalta. Lisäksi tehtävänä on tuoda kaupunkisuunnittelussa esille liikuntanäkökulmaa ja kehittää yhdessä muiden toimijoiden kanssa liikkumisolosuhteita, jotka eivät ole liikuntatoimen vastuulla. Näitä ovat esim. kevyenliikenteen reitistö ja Kuhankuonon retkeilyalue.

 

Palvelut hankitaan joko liikuntatoimen sisältä tai tilaaja-tuottaja -mallin mukaisesti kaupungin muista yksiköistä tai suoraan ulkoisilta palveluntuottajilta.

 

Liikkumaan aktivoinnin tehtävänä on aktivoida terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvat kaupunkilaiset liikkeelle sekä organisoida liikunnallinen palveluketju siten, että liikkeelle saatu väestönosa kyetään joustavasti siirtämään aktiiviliikkujien palvelujen piiriin. Tehtävää hoidetaan järjestämällä, kehittämällä ja koordinoimalla aktivoivia liikuntapalveluja sekä kaupunginosakohtaisesti että kaikille väestöryhmille yhteistyössä muiden hallintokuntien, kolmannen sektorin erityisesti liikunta- ja erityisryhmien järjestöjen sekä yksityissektorin kanssa. Tulosaluetta johtaa liikuntapalvelupäällikkö.

 

3) Tuottajapalveluiden tehtävänä on tuottaa tulosalueiden sekä myös ulkoisten asiakkaiden tilaamat liikunta- ja ulkoilupaikat siten kuin vuosittain päätetään. Tulosaluetta johtaa liikuntapaikkapäällikkö.

 

4) Tukipalveluiden tehtävänä on tuottaa liikuntajohtajalle, tulosalueille ja tuottajaorganisaatiolle näiden tarvitsemia hallintopalveluja, joita ovat mm. asiakaspalvelu, liikuntasuunnittelu, viestintä sekä hallintopalvelut, joita ovat lautakunta-asiat, kirjanpito ja laskutus, henkilöstöasiat, asianhallinta, toimistopalvelut, sopimushallinta, hankintatoimi, tietohallinto ja yleinen kehittäminen. Asiakaspalveluja johtaa asiakaspalveluesimies ja tukipalveluja johtaa hallintopäällikkö.

 

Tulosalueilla, tuottajapalveluissa ja tukipalveluissa on kulloinkin tarpeellinen ja henkilöstöohjelmassa vahvistettu määrä henkilökuntaa.

 

4 §                PÄÄLLIKÖIDEN YLEISET TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA

 

Tulosaluepäälliköiden, liikuntapaikkapäällikön ja hallintopäällikön tehtävänä on johtaa, valvoa ja kehittää vastuualuettaan ottaen huomioon palvelukyvyn, taloudellisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden.

 

Tulosaluepäälliköiden, liikuntapaikkapäällikön ja hallintopäällikön tehtävät ja ratkaisuvalta tulos- tai vastuualueellaan ovat seuraavat:

 

- Valmistella tulos- tai vastuualuetta koskevat asiat liikuntalautakunnalle ja panna täytäntöön tulos- tai vastuualuettaan koskevat lautakunnan päätökset

 

- Tarkastaa, valvoa ja hyväksyä ostolaskut ja tulos- tai vastuualueen tileihin kuuluvat muut asiakirjat taloussäännön ja muiden annettujen määräysten mukaisesti

 

- Laatia liikuntajohtajalle tulos- tai vastuualueensa osalta ehdotukset toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja käyttösuunnitelmaksi sekä laatia tulos- tai vastuualueensa osalta seurantaraportit ja vuosi- ja toimintakertomukset

 

- Vastata tulos- ja vastuualueensa määrärahojen riittävyydestä ja tulojen kertymisestä

 

- Määrätä tulos- tai vastuualueen henkilökunnan tehtävistä

 

- Tehdä esitys liikuntajohtajalle vastuualueensa henkilökunnan palkkaamisesta ja erottamisesta sekä sijaisten palkkaamisesta myönnettyjen harkinnanvaraisten virkavapaiden ja työlomien ajaksi

 

- Tulos- tai vastuualueen yhteistoiminnan toteuttaminen yleissopimuksen ja kaupungin solmiman yhteistoimintasopimuksen mukaisesti

 

- Päättää valtuuksiensa rajoissa hankinnoista ja korkeintaan vuoden pituisista julkis- ja yksityisoikeudellisista sopimuksista.

 

5 §                HALLINTOPÄÄLLIKÖN ERITYINEN RATKAISUVALTA

 

Hallintopäälliköllä on sen lisäksi, mitä edellä on määrätty päälliköiden

tehtävistä ja ratkaisuvallasta, ratkaisuvalta seuraavissa asioissa:

 

- Päättää saamisten laskutus- ja perimisohjeiden 18 §:n 1 momentin mukaisen lykkäyksen myöntämisestä maksuaikaan sekä 20 §:n 2 momentin mukaisen helpotuksen tai vapautuksen myöntämisestä viivästyskoron tai perimiskulujen maksamiseen.

 

6 §                VOIMAANTULO- JA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

 

Tämä toimintasääntö tulee voimaan 1.4.2009.

Tällä toimintasäännöllä kumotaan liikuntalautakunnan 15.9.2005 § 211 hyväksymä Liikuntapalvelukeskuksen toimintasääntö.