TURUN KAUPUNKI § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 31 22.01.2009 19

546-2009 (019)

Käsittelemättömät aloitteet

Tiivistelmä: -

Liiklk § 31

Kaikkia liikuntalautakunnan 2005-2008 tekemiä aloitteita ei ole ehditty vielä käsitellä. Seuraavassa on tilannekuvaus vielä käsittelemättömien osalta:

Järjestöliikuntapäällikkö Marjaana Risku:

- Mika Stepanoff 11.12.2008 § 288:" Pyydän kohteliaimmin selvittämään liikuntalautakunnalle avustuskäytäntöjen osalta seurojen ilmoittamien jäsenten kotipaikan varmistamista ja miten se tarkistetaan ennen avustusten myöntämistä. Turun kaupungin tiukan taloustilanteen vuoksi on kohtuullista, että turkulaisten veronmaksajien ylläpitämän järjestelmän avustusvaroja haetaan vain turkulaisten jäsenten osalta. Lisäksi pyydän selvitystä onko mahdollista, että seurojen samoilla jäsenmäärillä ja nimillä olisi anottu ja myönnetty avustuksia useamman kunnan varoista."

Käsittelytilanne: Selvitys koskee Turun lisäksi laajasti myös naapurikuntien toimintatapojen tunnistamista. Liikuntapalvelukeskus on vuoden 2009 alussa käynnistänyt yhteistyön naapurikuntien (Kaarina, Naantali, Lieto, Raisio) järjestöliikunnasta vastaavien toimijoiden kesken. Selvitys erityisesti Turun, mutta myös lähikuntien toimintatavoista valmistuu keväällä 2009.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

- Mika Stepanoff 21.3.2007 § 101: "Esitän liikuntapalvelukeskuksen selvitettäväksi stipendirahaston perustamisen mahdollisuutta menestyneiden urheilijoiden tukemiseen ja palkitsemiseen. Ideana olisi peruspääoman kartuttaminen, jonka tuotosta puolet jaettaisiin stipendinä. Rahaston markkinointiin voitaisiin hankkia tunnettu turkulainen urheilija suojelijaksi tai hänen nimikkorahastoksi nimeten."

Käsittelytilanne: Aloite ei ole toistaiseksi antanut aihetta toimenpiteisiin.

- Mika Stepanoff 11.11.2008 § 242: "Virkavapauksien myöntämisessä ja niiden kestossa on monessa lautakunnassa Turun kaupungilla sovittuna kahden vuoden sääntö, jonka jälkeen ei virkavapauksia ole enää myönnetty. Liikuntalautakunnassa ei ole lautakuntatasolla linjattu kyseistä asiaa ja ehdotan, että seuraavaan liikuntalautakunnan kokoukseen 11.12.2008 tuodaan esitys liikuntapalvelukeskuksen linjasta myöntää virkavapauksia jatkossa. Lisäksi on tärkeää, että Turun kaupungissa olisi yhdenmukaiset ohjeet ja periaatteet, joilla virkavapauksia myönnetään, eikä virkoihin valita ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan ole varsinaista työtään hoitamassa, vaan ne hoidetaan vuosi toisensa perään väliaikajärjestelyillä."

Käsittelytilanne: Kaupunkikonsernin ulkopuolelle suuntautuvista virkavapauksista ja työlomista on kaupunginhallituksen hallintojaoston ohjeet 22.5.2007. Kaupunkiorganisaation sisällä tapahtuvien siirtojen virkavapaussääntöjä ei ole keskitetysti määritelty. Parhaillaan selvitämme eri toimialojen asiasta antamaa ohjeistusta, johon aloitteessa viitataan. Asia tuodaan päätettäväksi 26.1.2009 nimettävälle lautakunnalle.

Oheismateriaali 1hallintojaoston ohjeet

- Eija Koskivaara 12.9.2007 § 208: "Turku on vuoden 2007 pyöräilykunta, mikä on hieno saavutus. Tästä saavutuksesta huolimatta meillä on vielä runsaasti kehitettävää erityisesti kevyenliikenteenväylien suhteen. Ehdotan, että liikuntapalvelukeskus erityisesti myötävaikuttaa siihen, että Urheilupuistoon ja Paavo Nurmen stadionille pääsisi helposti ja turvallisesti myös pyörällä. Samanaikaisesti luotaisiin lisää arkiliikunnan edellytyksiä ja lisättäisiin jo olemassa olevien liikuntapaikkojen saavutettavuutta.

Käsittelytilanne: Aloitteen johdosta tulee ensi käydä tarkentava keskustelu aloitteen laatijan kanssa. Tämän jälkeen on syytä käynnistää keskustelut kevytliikenneväylien suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavien tahojen kanssa. Em. toimiin ryhdytään, kunhan on saatu avoinna oleva liikuntasuunnittelijan virka täytettyä.

EhdotusLiikuntalautakunta päättää merkitä em. aloitteiden käsittelytilanteen tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.