TURUN KAUPUNKI § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 19 22.01.2009 7

618-2008 (010)

Työvoiman käyttö vuonna 2008

Tiivistelmä: -

Liiklk § 19

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen:

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on 11.3.2008 § 88 vahvistanut liikuntapalvelukeskuksen työvoiman käytön tavoitetasoksi 102.

Työvoiman käytön keskitetty ennakkoraportti vuodelta 2008 on valmistunut. Henkilöstöjärjestelmään ei ole vielä tehty kaikkia loppuvuoden korjauksia, esim. sairauslomien osalta. Keskitetyn raportin tiedot tulevat siis vielä pieniltä osin muuttumaan. Raportti ajetaan uudelleen tammikuun loppupuolella.

Raportti antaa liikuntapalvelukeskukselle työvoiman käytön määräksi 102,3, josta uudelleensijoituskokeilusta syntyvää työvoiman käyttöä ei ole vähennetty. Hallintojaoston päätöksellä uudelleen sijoituksesta johtuvia työvoiman käytön lisäyksiä ei lasketa työvoiman käytön tavoitetasoihin. Todellinen työvoiman käytön taso on siten noin 101,8.

Kasvupainetta työvoiman määrään on kesällä 2008 aiheutunut Ekvallan uimarannan kuluttajasuojaviranomaisen edellyttämän valvonnan järjestämisestä ensimmäistä kertaa sekä Samppalinnan ja Kupittaan maauimaloiden vastaavan ohjeen mukainen lisävalvonta.

Liikuntalautakunnalle 14.10.2008 esitetyn arvion mukaan työvoiman käytön määrä alenee loppuvuodesta ohjeluvun mukaiseen tasoon, joka näyttää nyt myös toteutuvan jopa asetettua tavoitetasoa pienempänä.

Liite 1Työvoiman käyttö 1.1.-31.12.2008

 

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää merkitä asian tietoonsa saatetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Liiklk § 19
Liite 1:Työvoiman käyttö 1.1.-31.12.2008