Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, tonttipalvelut 
Maanhankintapäällikkö9717.12.2019 

14706-2019 (02 07 00)

Pienteollisuustontilla 853-81-32-19 (Raunistula) sijaitsevan rakennuksen lunastaminen kaupungille (Virusmäentie 105)

Tonttipalvelut, maankäyttöinsinööri, Essi Korpela, 13.12.2019:

Turun kaupunki on vuokrannut tonttipäällikön päätöksellä 28.4.2015 § 89 teollisuustontin 853-81-32-19, alaltaan noin 2024 m2. Vuokrakausi käsittää 1.6.2015 – 31.12.2019 välisen ajan. Tontti on rakennettu ja vuokramies omistaa sillä sijaitsevat rakennukset. Alueella on käynnissä asemakaavan muutos ”Koroinen” (8/2012), jonka tarkoituksena on muun muassa mahdollistaa uuden kadun rakentaminen Markulantieltä Halistensillalle ja tämän kadun yhdistäminen nykyiseen Koroistenkaareen. Kaupunginvaltuuston 18.6.2001 hyväksymässä oikeusvaikutteisessa Turun yleiskaava 2020:ssa vuokra-alue on osoitettu tiealueeksi.

Muuttuvan maankäytön vuoksi vuokramiehen kanssa on jo vuonna 2015 neuvoteltu aiemman sopimuksen sopimusehdon mukaisesta rakennusten lunastamisesta niiden rakennusteknillisen arvon mukaan, mikäli tonttia ei enää anneta vuokralle vuokrakauden jälkeen. Ehto on kirjattu myös 1.6.2015 alkaneeseen sopimukseen. Kiinteistötaito Peltola & Co Oy:n 12.8.2015 päivätyn arviointilausunnon mukaan tontilla sijaitsevan rakennuksen tekninen arvo on 49.000 euroa + / - 20%.

Tontin 853-81-32-19 maanvuokrausta ei uudisteta 1.1.2020 lähtien. Rakennus lunastetaan rakennusteknillisen arvon mukaan liittenä 1 olevan kauppakirjan sopimusehtojen mukaisesti. Turun kaupunki saa kohteen hallintaansa 1.1.2020 alkaen ja omistukseensa sen jälkeen, kun lunastushinta on maksettu vuokramiehelle. Lunastushinta suoritetaan vuokramiehelle sen jälkeen, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Turun kaupungilla on oikeus pidättää lunastushinnasta myyjän mahdollisesti maksamatta olevat vuokrat viivästyskorkoineen ja viivästysmaksu kuluineen. Viivästyskorko katsotaan päättyväksi kauppakirjan allekirjoituspäivänä. Lisäksi vuokramiehen kanssa on tilapalveluiden toimesta neuvoteltu rakennuksen vuokraamisen jatkamisesta tilavuokrana 31.5.2020 asti. Vuokramiehen kanssa on neuvoteltu, että kaupungilla on oikeus pidättää lunastushinnasta myös 5 kk tilavuokraa vastaava summa.

Liite 1Rakennuksen kauppakirja ja kartta

Maanhankintapäällikkö Ilkka Uusi-Uola:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki lunastaa tontilla 853-81-32-19 sijaitsevan teollisuusrakennuksen, rakennustunnus 1012240553, 49.000 euron kauppahinnasta Turun Pikahuolto Oy:ltä (Y-tunnus 0879654-1) maanvuokrasopimusehtojen mukaisesti.

Turun kaupungilla on oikeus pidättää lunastushinnasta vuokramiehen mahdollisesti maksamatta olevat vuokrat viivästyskorkoineen ja viivästysmaksu kuluineen. Viivästyskorko katsotaan päättyväksi kauppakirjan allekirjoituspäivänä. Lunastushinta maksetaan vuokramiehelle sen jälkeen, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Lisäksi Turun kaupungilla on oikeus pidättää lunastushinnasta 5 kk tilavuokraa vastaava summa, mikäli kohteesta allekirjoitetaan kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä tilavuokrasopimus 31.5.2020 asti. Muussa tapauksessa tontti 853-81-32-19 ja sillä sijaitseva rakennus tulee tyhjentää irtaimesta omaisuudesta 31.12.2019 mennessä.

Muutoin noudatetaan liitteenä olevia rakennuksen kauppakirjaehtoja.

Tämä päätös saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

Tällä päätöksellä korvataan tonttipäällikön päätöspöytäkirja 16.12.2019 § 366.

Timo Laiho

tonttipäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoTurun Pikahuolto Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX


Liitteet:

Kytotont § 97
Liite 1:Rakennuksen kauppakirja ja kartta