Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta49210.12.201910

14000-2019 (02 05 00)

Kaavoitustaksan tarkistaminen

Tiivistelmä:

Kaavoitustaksaa on viimeksi tarkistettu vuonna 2016. Lautakunnalle esitetään taksan korottamista vuoden 2020 alusta lukien.

Kylk § 492

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristölakimies Nina Mattila 29.11.2019:

Maankäyttö- ja rakennuslain 59 §:n mukaan, jos asemakaava tai kaavanmuutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai -haltijan aloitteesta on kunnalla oikeus periä tältä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset.

Kaupunginvaltuusto on 2.3.2015 hyväksynyt asemakaavan laatimisesta ja käsittelystä perittävien maksujen perusteet. Taksa on ollut voimassa 1.5.2015 alkaen. Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt 22.11.2016 § 297 nyt voimassa olevan kaavoitustaksan, jota on sovellettu 1.1.2017 alkaen.

Kuntalain mukaan valtuuston tehtävänä on päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Hallintosäännön 37 §:n mukaan lautakunnan yleiseen toimivaltaan kuuluu päättää asiakasmaksujen, palveluiden ja tuotteiden hinnoittelusta valtuuston hyväksymien perusteiden mukaisesti.

Voimassa olevan kaavoitustaksan 2.2 §:n mukaan muista kuin pienistä omakotitontin jakamisen mahdollistavista asemakaavanmuutoksista peritään kaavojen ja kaavanmuutosten osalta kaavan valmistelutyöstä aiheutuneet kustannukset aikaveloitusperusteisesti toteutuneiden tuntien mukaisesti seuraavan tuntiveloitushinnoittelun perusteella:

- suunnittelun johto, esimiehet 85 €

- kaavan valmistelu, arkkitehti, DI, lakimies 75 €

- kaavan valmistelu, erityisasiantuntija 70 €

- kaavan valmistelu, kaavasuunnittelija 55 €

- avustavat tehtävät, suunnitteluavustaja 50 €.

Kaupunkiympäristölautakunta on päättänyt 26.11.2019 § 460 Kaupunkiympäristötoimialan kopioiden ja tulosteiden sekä digitaalisen aineiston hinnoista. Kyseisessä taksassa arvonlisäveroton henkilötyöveloitushinta on I ryhmän (ylempi korkeakoulututkinto) osalta 120 €/ tunti, II ryhmän (korkeakoulu- ja opistotasoinen tutkinto, toimitusinsinööri) osalta 85 €/ tunti ja III ryhmän (muut tutkinnot, tietopalvelu, tilaustyöt, toimitusvalmistelu) osalta 50 €/ tunti. Kaupunkiympäristölautakunta on 19.11.2019 § 456 hyväksynyt tonttijaosta ja tonttijaon muutoksista perittävän taksan, jonka mukaan poikkeuksellisen suuritöisistä tonttijako, -muutos tai 3D tonttijaosta peritään työstä aiheutuneet todelliset kustannukset tuntiveloituksena vastaavin tuntihinnoin. Kaupunkiympäristötoimialalla käytössä olleet kopioiden ja tulosteiden sekä digitaalisen aineiston hinnoista annettu taksa ja tonttijaosta ja tonttijaonmuutoksesta annettu taksa on hyväksytty ennen toimialajoen yhdistymistä ja niiden mukaiset tuntihinnat ovat poikenneet ympäristötoimialan kaavoitustaksan mukaisista tuntihinnoista.

Kaavoitustaksan maksuja ehdotetaan korotettavaksi 1.1.2020 alkaen siten, että ne vastaavat enemmän kopioiden ja tulosteiden sekä digitaalisen aineiston sekä tonttijaosta ja tonttijaon muutoksesta perittäviä henkilötyöveloituksen tuntihintoja. Tavoitteena on yhdenmukaistaa toimialalla perittäviä tuntihintoja. Uutta taksaa sovelletaan kaikkiin kaavoihin, joita koskeva sopimus kaavan valmistelutyöstä allekirjoitetaan 1.1.2020 jälkeen. Korotuksia ehdotetaan seuraavasti:

- suunnittelun johto, esimiehet 120 €

- kaavan valmistelu, arkkitehti, DI, lakimies 85 €

- kaavan valmistelu, erityisasiantuntija 85 €

- kaavan valmistelu, kaavasuunnittelija 60 €

- avustavat tehtävät, suunnitteluavustaja 50 €.

Liite 1Asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen laatimisesta ja käsittelystä perittävät maksut 1.1.2020 alkaen

Oheismateriaali 1Vanha taksa, 1.1.2017 alkaen

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaiset uudet maksut, jotka tulevat voimaan 1.1.2020 alkaen. Uutta kaavoitustaksaa sovelletaan kaikkiin kaavoihin, joita koskeva sopimus kaavan valmistelutyöstä allekirjoitetaan 1.1.2020 jälkeen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus
tiedXXXXX


Liitteet:

Kylk § 492
Liite 1:Asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen laatimisesta ja käsittelystä perittävät maksut 1.1.2020 alkaen