Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, tonttipalvelut 
Tonttipäällikkö26017.10.2019 

7006-2019 (10 00 02)

Asuintontin 853-71-12-7 (Pohjola) maanvuokrauksen uudistaminen (Kalliokuja 4)

Tonttipalvelut, tontti-insinööri Juhani Lankinen 27.9.2019:

Asunto-osakeyhtiö Laitio on anonut saada jatkaa asuintontin 853-71-12-7 (Pohjola), alaltaan noin 980 m2, maanvuokrausta.

Anoja hallitsee ko. tonttia 23.10.1985 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen perusteella. Vuokrakausi käsittää 1.1.1986 – 31.12.2019 välisen ajan. Tontti on rakennettu ja vuokramies omistaa sillä sijaitsevat rakennukset. Vuosivuokrana on viimeksi peritty 959,63 euroa.

Tontti 853-71-12-7 on 18.12.1938 voimaan tulleen asemakaavan (3/1937) mukaan rakennusala kaksikerroksista paloahidastavaa (PL 4 § C) asuinrakennusta varten, jonka korkeus on enintään kuusi (6) metriä katonrajaan, katonkaltevuus 45 astetta ja kateaine tiiltä. Tontin rakennusoikeus on 649 k-m2, mutta tontille on toteutettu rakentamista 455 k-m2.

Alueen kaavatilanne ei anna aihetta olettaa alueen käyttötarkoituksen oleellisesti muuttuvan eikä vuokrauksen jatkamiselle asemakaavan mukaiseen käyttötarkoitukseen siten ole estetä.

Uudistettavissa sopimuksissa käytetään vuokran määrityksessä alueellista ARA-hintaa, joka ko. alueella on vuonna 2019 240 €/k-m2.

Tontin 853-71-12-7 maanvuokraus voidaan uudistaa siten, että maanvuokrausta jatketaan 1.1.2020 lukien jatkuen 31.12.2069 asti. Perusvuosivuokraksi vahvistetaan 6.230,40 euroa (649 k-m2 * 240 €/k-m2 * 4 %).

Koska tontille on toteutettu asemakaavan mukaista rakennusoikeutta vähemmän, perusvuokrana peritään 4.368 (455 k-m2 * 240 €/k-m2 * 4 %) euroa vuodessa, kunnes tontille toteutettu asuinrakennusoikeus ylittää 455 k-m2. Vuokramies on velvollinen välittömästi ilmoittamaan vuokranantajalle, mikäli tontille toteutettu asuinrakennusoikeus ylittää 455 k-m2.

Koska vuosivuokra nousee huomattavasti nykyisestä vuokratasosta, Tonttipalvelut esittää, että vuokranmaksussa otetaan käyttöön porrastus.

Vuosivuokraa peritään porrastetusti seuraavasti:

1.1.2020– 31.12.2021 väliseltä ajalta:                           50 %

1.1.2022 – 31.12.2022 väliseltä ajalta:                          70 %

1.1.2023 – 31.12.2023 väliseltä ajalta:                          80 %

1.1.2024 lukien:                                                             100 %

Tällä päätöksellä korvataan tonttipäällikön päätöspöytäkirja 7.10.2019 § 234 koskien tonttia 853-71-12-7.

Muutoin noudatetaan oheisia maanvuokrasopimusehtoja.

Liite 1Maanvuokrasopimusluonnos ja kartta

Maanhankintapäällikkö Ilkka Uusi-Uola:

PäätösPäätin jatkaa Asunto-osakeyhtiö Laitio ja Turun kaupungin välistä maanvuokrausta, jonka kohteena on tontti 853-71-12-7, alaltaan noin 980 m2, esitetty kartalla M 289 / 9.9.2019, liitteenä 1 olevien uusien vuokrasopimusehtojen mukaisesti 1.1.2020 lukien jatkuen 31.12.2069 asti, jolloin vuokraus päättyy irtisanomista vaatimatta. Muutoin noudatetaan liitteenä olevia maanvuokrasopimusehtoja.

Tällä päätöksellä korvataan tonttipäällikön päätöspöytäkirja 7.10.2019 § 234 koskien tonttia 853-71-12-7.

Perusvuosivuokraksi vahvistetaan 6.230,40 euroa.

Koska tontille on toteutettu asemakaavan mukaista rakennusoikeutta vähemmän, perusvuokrana peritään 4.368 (455 k-m2 * 240 €/k-m2 * 4 %) euroa vuodessa, kunnes tontille toteutettu asuinrakennusoikeus ylittää 455 k-m2. Vuokramies on velvollinen välittömästi ilmoittamaan vuokranantajalle, mikäli tontille toteutettu asuinrakennusoikeus ylittää 455 k-m2.

Vuosivuokraa peritään porrastetusti seuraavasti:

1.1.2020– 31.12.2021 väliseltä ajalta:                           50 %

1.1.2022 – 31.12.2022 väliseltä ajalta:                          70 %

1.1.2023 – 31.12.2023 väliseltä ajalta:                          80 %

1.1.2024 lukien:                                                             100 %

Tämän päätöksen perusteella laadittava vuokrasopimus on vuokramiehen taholta allekirjoitettava kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, jolloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle, että vuokrasopimus on kaupungin puolesta allekirjoitettavissa. Muussa tapauksessa tämä päätös katsotaan rauenneeksi.

Lisäksi vuokramiehen on edellä mainitun ajan kuluessa esitettävä Turun kaupungille vuokrasopimusten edellyttämä Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan 30.10.2013 § 526 päätöksen mukainen hyväksyttävä vakuus.

Ilkka Uusi-Uola

maanhankintapäällikkö

tonttipäällikön varahenkilönä

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

 

 

 

 

Jakelu

aoAsunto-osakeyhtiö Laitio
tiedKaupunkiympäristölautakunta


Liitteet:

Kytotont § 260
Liite 1:Maanvuokrasopimusluonnos ja kartta 853-71-12-7