Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta20124.04.20188

12677-2017 (002, 613, 627)

Suunnittelukilpailun järjestäminen entisen kaupunginpuutarhan alueella (Peltola), osoite Uudenmaantie 45 ja Ilpoistentie 3

Tiivistelmä:

Peltolan kaupunginosassa sijaitsevan entisen kaupunginpuutarhan alueen kehittämiseksi on 26.1.2018 allekirjoitettu kaupunginhallituksen 18.12.2017 § 550 hyväksymä yhteistyösopimus Turun kaupungin, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sekä TKU-Rakennus Oy:n kesken. Asemakaavoitustyön pohjaksi osapuolet järjestävät alueelle suunnittelukilpailun, jonka lähtökohtana ovat tavoitteet ympäristöönsä soveltuvasta monimuotoisesta kaupunkirakenteesta sekä kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta.

Kylk § 201

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, maankäyttöinsinööri Suvi Panschin ja kaavoitusarkkitehti Päivi Siponen 9.4.2018:

Turun kaupunginhallitus hyväksyi 18.12.2017 § 550 Turun kaupungin, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sekä TKU-Rakennus Oy:n keskinäisen yhteistyösopimuksen Peltolan kaupunginosassa sijaitsevan entisen kaupunginpuutarhan alueen kehittämiseksi. Sopimus on allekirjoitettu 26.1.2018. Sopimuksen tavoitteena on yhteistyössä kehittää omistamiensa puutarhakäytöstä poistuneiden alueiden asemakaava asuntorakentamisen mahdollistavaksi. Alueen asemakaavamuutoksen laadinta on aloitettu keväällä 2018 ja projektia koordinoidaan projektiryhmässä yhteistyösopimuksen osapuolten kesken. Sopimuksen mukaisesti osapuolet järjestävät alueelle asemakaavoitustyön pohjaksi suunnittelukilpailun, jonka lähtökohtana ovat tavoitteet ympäristöönsä soveltuvasta monimuotoisesta kaupunkirakenteesta sekä kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta.

Kilpailu järjestetään ilmoittautumiskutsukilpailuna, jolla etsitään korkealaatuisia ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja alueen rakentamiseen ja kaavoittamiseen. Kilpailun järjestäjät pyytävät ehdotuksia kilpailun kohteena olevan aluekokonaisuuden suunnittelusta. Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on muodostaa kaupunkikuvallisesti korkealaatuinen asuntoalue, joka huomioi arvokkaan ympäristön hautausmaan naapurissa kaupungin tulotien varrella. Kilpailun avulla etsitään tunnistettavaa ja yksilöllistä, arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön soveltuvaa, kaupunkikuvallisesti korkeatasoista, toimivaa sekä teknisesti ja taloudellisesti toteutuskelpoista ideasuunnitelmaa, jota voidaan hyödyntää alueen asemakaavanmuutosta laadittaessa. Tavoitteena on myös alueen hyvä saavutettavuus, sujuvat liikkumisjärjestelyt, sekä kävely- ja pyöräily-yhteydet keskustaan. Uudisrakentamisen kerrosalatavoite on noin 50 000 k-m².

Kilpailuohjelman sisältö ja tavoitteet on valmisteltu Turun kaupungin, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sekä TKU-Rakennus Oy:n yhteistyönä.

Kilpailuun valittavat (neljä kilpailuryhmää) valitsee ja kilpailun arvioinnin suorittaa arviointiryhmä, johon kuuluvat:

Arviointiryhmän päätökset ovat enemmistöpäätöksiä. Tasatilanteessa puheenjohtajan ääni ratkaisee. Kilpailun arviointivaiheeseen voivat kilpailijat ehdottaa mukaan yhtä arkkitehtijäsentä. Arviointiryhmä voi kuulla muitakin asiantuntijoita.

Arviointiryhmän päätöksen mukaisesti kaikille hyväksytyn ehdotuksen laatineille kilpailuryhmille maksetaan palkkiona 10.000 euroa (+ alv). Palkkiot maksetaan kilpailun ratkettua. Yhteistyösopimuksen mukaisesti kaupunki ja SRK vastaavat kustannuksista maa-alueidensa pinta-alojen suhteessa.

Kilpailun tuloksia hyödynnetään alueen asemakaavamuutosta laadittaessa. Kaavaa valmistellaan vaikutuksiltaan merkittävänä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Liite 1Kilpailukutsu (salainen: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 6 § 1 momentin 3 kohta)

Liite 2Kilpailuohjelma (salainen: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 6 § 1 momentin 3 kohta)

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä Peltolan kaupunginosassa sijaitsevan entisen kaupunginpuutarhan aluetta koskevan suunnittelukilpailun järjestämisen ilmoittautumiskutsukilpailuna liitteinä olevien kilpailukutsun ja kilpailuohjelman mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lintunen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus


Liitteet:

Kylk § 201
Liite 1:Kilpailukutsu
Liite 2:Kilpailuohjelma