Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta1209.01.201812

9-2018 (00 00 01)

Kaupunkiympäristölautakunnan kevään 2018 kokoukset

Tiivistelmä:

Lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti tiistaisin ja pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jossa se julkaistaan kokousta seuraavan viikon keskiviikkona.

Kylk § 12

Kaupunkiympäristötoimiala toimialajohtaja Christina Hovi:

Turun kaupungin hallintosäännön 111 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina toimielimen päättämässä paikassa. Hallintosäännön 122 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla ja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa toimielimen päättämänä aikana. Ajankohdasta päätettäessä tulee ottaa huomioon kaupunginhallituksen kokousaikataulu, jotta turvataan kaupunginhallituksen mahdollisuus ottaa pöytäkirjassa oleva asia käsiteltäväkseen.

Kokouspäiväksi on vakiintunut tiistai ja alkamisajankohdaksi klo 16.15. Kokouspaikka on Tuuminki, Puutarhakatu 1, 1. krs. Pöytäkirja on ollut tapana tarkastaa kokousta seuraavan viikon tiistaina ja pitää nähtävänä kokousta seuraavan viikon keskiviikkona. 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain mukaan pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa vähintään oikaisuvaatimus- tai valitusajan. Keskimäärin joka neljäs viikko kokousta ei ole pidetty.

Kevätkaudella ensimmäinen kokous pidetään 9.1.2018 ja viimeinen kokous ennen kesätaukoa 12.6.2018. Elokuun ensimmäinen kokous ehdotetaan pidettäväksi 7.8.2018.

Keskimäärin kuukaudessa on kolme kokousta. Kaupunginhallituksen viimeinen kokous on 18.6.2018.

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää kokoontua kevätkaudella 2018 tiistaisin klo 16.15 kokoushuoneessa Tuuminki (Puutarhakatu 1, 1. krs) ja pitää pöytäkirjan nähtävänä seuraavasti:

KokousaikaPöytäkirja nähtävänä
09.01.201817.01.2018 kokous ja seminaari
16.01.201824.01.2018
30.01.201807.02.2018
06.02.2018 14.02.2018
13.02.201821.02.2018
20.02.201828.02.2018
06.03.201814.03.2018
13.03.201821.03.2018
27.03.2018 04.04.2018
10.04.201818.04.2018
17.04.201825.04.2018 kokous ja seminaari
24.04.201802.05.2018
08.05.201816.05.2018
15.05.201823.05.2018
29.05.201806.06.2018
05.06.201813.06.2018

12.06.2018

07.08.2018

20.06.2018

15.08.2018

  

Kokous voidaan asioiden vähyyden takia jättää pitämättä.

Lisäksi lautakunta päättää, että lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala, johdon tuki
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön kunnossapito
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön rakennuttaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön toteutussuunnittelu
tiedKaupunkiympäristötoimiala, liikennesuunnittelu
tiedKaupunkiympäristötoimiala, luvat ja valvonta
tiedKaupunkiympäristötoimiala, paikkatieto ja kaupunkimittaus
tiedKaupunkiympäristötoimiala, pysäköinninvalvonta
tiedKaupunkiympäristötoimiala, rakennusvalvonta
tiedKaupunkiympäristötoimiala, seudullinen joukkoliikenne
tiedKaupunkiympäristötoimiala, toimitilojen rakennuttaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, tonttipalvelut
tiedKaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu
tiedKaupunkiympäristötoimiala, ympäristöterveys