Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus33809.09.201914
Kaupunginvaltuusto13823.09.20199

7567-2019 (10 03 02, 05 10 00)

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2019-2022

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään hyväksyttäväksi sivistystoimialan varhaiskasvatuksen palveluverkkolinjaukset 2019-2022. Linjausten mukaan olemassa olevaa tilakantaa peruskorjataan ja toteutetaan tarvittavia korvausinvestointeja. Lisäksi alueittaisten väestöennusteiden mukaiseen lapsimäärän kasvuun vastataan hoitopaikkojen lisäyksellä.

Kh § 338

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, toimialajohtaja Timo Jalonen, palvelualuejohtaja Vesa Kulmala ja asiakkuuspäällikkö Minna Juselius 5.9.2019:

 

Tausta

 

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt sivistystoimialan varhaiskasvatuksen palveluverkkolinjaukset 2014 - 2018 ohjeellisesti noudatettavaksi kokouksessaan 10.2.2014 § 20.

 

Varhaiskasvatuksen kysyntä on alati muuttuvaa. Toiminnan suunnittelun kannalta onkin perusteltua päivittää valtuustokausittain toimintaympäristössä tapahtuneet palvelun kysynnän muutokset palvelualueittain. Kysyntään ja väestönkehitykseen liittyvien ennusteiden perusteella voidaan suunnitella rationaalisesti se tapa, jolla kaupunki järjestää kysyntää vastaavan palvelutarjonnan vuosina 2019 - 2022. Sivistystoimialan varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen 2019 - 2022 laatiminen on käynnistetty apulaiskaupunginjohtajan päätöksellä 6.11.2018 § 3.

 

Palveluiden kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi palveluverkkopäätöksessä esitetään palvelualueittain kaupungin varhaiskasvatuksen tilaverkon muutostarpeet 2019 – 2022. Valmistelussa on hyödynnetty kysynnän muutosanalyysin lisäksi aiemmin laadittuja tilojen investointiohjelmia, tarveselvityksiä ja hankesuunnitelmia. Keskeisenä tavoitteena on palveluverkon kokonaisvaltainen arviointi, jonka osana pyritään tasapainottamaan palveluiden kysyntä ja tarjonta sekä takaamaan varhaiskasvatuksen turvallinen ja terveellinen toimintaympäristö.

 

Palveluverkkoselvitys on laadittu yhteistyössä sivistystoimialan, konsernihallinnon strategia ja kehittäminen -vastuualueen, kaupunkiympäristötoimialan kaupunkisuunnittelun sekä tilapalvelukeskuksen kanssa.

 

Lähtötilanne

 

Edellisen varhaiskasvatusverkkoselvityksen esittämiä toimenpiteitä on vuosien 2014 - 2018 aikana edistetty, mutta kaikkia sen tavoitteita ei ole saavutettu.

 

Keskustan alueen palveluille oli asetettu 85 % kattavuustavoite, mutta uusia paikkoja ei kyetty toteuttamaan riittävästi. Läntiselle varhaiskasvatusalueelle toteutui kuitenkin tavoiteltu hoitopaikkojen lukumäärä ja yksityisiä hoitopaikkoja jopa hieman tavoiteltua enemmän. Sofiankadun päiväkodin korvaava hanke ei valmistunut aikataulussa, mutta uudet tilat saadaan käyttöön Tallimäen päiväkodista syksyllä 2019. Ruusukorttelin kehityshankkeen osalta kaavoitus on viivästynyt. Ruotsinkielisen päiväkodin korvaavat suunnitelmat ovat valmiina, mutta suomenkielisen päiväkodin osalta valmistelu on vielä kesken. Vanhan Raunistulan päiväkodin ja Paltankadun päiväkodin sulkemisen jälkeistä tilannetta korvaamaan on 2018 lopulla valmistunut Kastun uusi 140 paikkainen päiväkoti.

 

Varissuolle toteutettiin akuuttiin tarpeeseen uusi kunnallinen päiväkoti, minkä lisäksi alueelle saatiin myös uutta yksityistä palvelutarjontaa. Syvälahden monitoimitalo valmistui 2018, mikä lisäsi saarten alueelle noin 80 uutta hoitopaikkaa. Samaan aikaan Lautturinkadun päiväkotitoimintaa jatkettiin, vaikka se oli suunniteltu lakkautettavaksii. Pohjoiselle alueelle toteutui Yli-Maarian monitoimitalo, joka lisäsi alueelle noin 60 uutta hoitopaikkaa. Myös tavoiteltu yksityinen päiväkoti avasi toimipisteensä Yli-Maariaan. Runosmäessä on valmisteltu alueen päiväkodit yhteen kokoavan ja vanhat yksiköt korvaavan monitoimitalon hanketta. Sen hankesuunnitelma on tarkoitus käsitellä kaupunginvaltuustossa syksyllä 2019.

 

Avointa toimintaa lisättiin 2014 – 2018. Sen kysyntä on kuitenkin kääntynyt merkittävään laskuun työllisyystilanteen parantuessa ja kasvupaineet ovat kohdistuneet päiväkotihoitoon.

 

Kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen tarjonta yhdessä vastaa tällä hetkellä kohtuullisesti kysyntää. Kaupungille ennustetaan kuitenkin merkittävää väestönkasvua ja sen edellyttämää täydennysrakentamista. Tarkastelujakso 2019 - 2022 on rakentamisen näkökulmasta varsin lyhyt aika ja sen ulkopuolelle ulottuu luonnollisesti enemmän tarpeita kuin tähän selvitykseen sisältyy. Konkreettiset toimenpide-ehdotukset vuosille 2019 - 2022 esitetään selvitysraportissa, mutta samalla tarkastellaan alustavalla tasolla tilannetta myös seuraavalla aikajaksolla 2025 - 2030.

 

Keskeiset havainnot

 

Yleisenä havaintona Turun varhaiskasvatusverkon tilanteesta voidaan todeta verkon olevan varsin eheä ja toimipisteiden sijaintien kohtalaisen hyviä.

 

Varhaiskasvatukseen osallistumisaste 1-6 -vuotiaiden osalta on nykytilanteessa noin 78 %. Kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa on yhteensä noin 7 295 lasta (tammikuun 2019 tilanne) ja perhepäivähoidossa noin 540 lasta. Yksityisen palvelun osuus varhaiskasvatuksesta on koko kaupungin tasolla nykytilanteessa 31 %, mutta aluekohtaisissa osuuksissa on merkittäviä eroja. Keskustan, Länsikeskuksen ja Skanssi-Uittamon alueilla yksityistä palvelua on tarjolla muita alueita enemmän, kun taas Pernossa, Runosmäessä, Jäkärlässä ja Paattisilla ei ole lainkaan yksityistä varhaiskasvatusta.

 

Nykytilanteessa kunnalliset päiväkodit ovat pääosin täynnä, mutta vuoden ajasta ja alueesta riippuvaa vaihtelua ilmenee jonkin verran. Haasteena on lähinnä tilojen käyttökunto. Seuraavan kymmenen vuoden aikana peruskorjausta odottaa ainakin 13 päiväkotikohdetta, minkä lisäksi tiloihin kohdistuu eritasoisia pienempiä kunnossapitotarpeita. Kaikkia kohteita ei ole enää perusteltua ryhtyä korjaamaan, joten osa tarpeista tulee toteuttaa korvaavina uudishankkeina. Tarkastelujaksolla 2019 - 2022 kunnossapitoon liittyviä toimenpiteitä on arvioitu tarvittavaksi noin 5,4 M€:lla. Kaupunki on lisäksi käynnistänyt kattavan koulu- ja päiväkotikohteiden kuntotutkimuksen, jonka aikana kartoitetaan kaikkien koulu- ja päiväkotikohteiden tilanne. Tämän seurauksena voikin esiin nousta vielä aiemmin tunnistamattomia korjaustarpeita.

 

Kohteiden kuntoon ja teknisiin ominaisuuksiin liittyvien haasteiden vuoksi hoitopaikkamääriä eräissä päiväkodeissa on jouduttu laskemaan. Samaan aikaan varhaiskasvatuksen kysyntä on kuitenkin ollut nousussa. Vuosien 2018 ja 2019 aikana varhaiskasvatuksen ja erityisesti päiväkotihoidon kysynnän kasvuun on vaikuttanut etenkin työllisyyden paraneminen, vaikka samaan aikaan päivähoitoikäisten lasten lukumäärä on Turussa vähentynyt.

 

Syntyvyys on koko valtakunnan tasolla laskusuunnassa. Vuosien 2010 ja 2018 välillä syntyneiden määrä on pienentynyt noin viidenneksen, ja syntyvyys on edelleen laskussa. Turussa tämä ei kuitenkaan näy lapsimäärän vähenemisenä jaksolla 2019 – 2022 vaan myös lapsien lukumäärään ennustetaan kasvua kaupungin väestönkasvun myötä. Alueellista vaihtelua ilmenee kuitenkin jonkin verran. Turun muuttovoitto vaikuttaa pysyvän hyvällä tasolla, mikä edellyttää sekä ohjelmoitua uudistuotantoa että korjausrakentamista. Oletettavasti työllisyyden paraneminen lisää edelleen päiväkotihoidon kysyntää ja osa-aikaisen hoidon tarve edelleen vähenee. Sama koskee myös lasten kotihoidontuen käyttöä. Erityisesti vuorohoidon kysyntä on viime vuosina kasvanut merkittävästi ja siihen ei ole pystytty vastaamaan olemassa olevalla tilakapasiteetilla.

 

Turussa 0 - 6 vuotiaiden lasten määrän ennustetaan kehittyvän eniten keskustan ja Länsikeskuksen alueilla sekä erityisesti läntisen keskustan ja Kaerlan suunnalla. Uusina asuinalueina Skanssi ja Linnakaupunki esiintyvät myös kasvavina alueina. Negatiivista kehitystä vaikuttaa olevan Varissuon ja Lausteen sekä Pansion ja Jyrkkälän alueilla. Tarkastelukaudella 2019 - 2022 ei näilläkään alueilla kuitenkaan tapahdu radikaalia laskua lapsimäärissä.

 

Valtionhallinnon linjausten vaikutukset palveluverkkosuunnitteluun

 

Hallitusohjelma julkaistiin 3.6.2019. Hallitusohjelmassa tuotiin esille, että varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja pienennetään vanhan päivähoitolain mukaisiksi ja että kokoaikainen subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus palautetaan. Turun kaupunki päätti jo aiemmin olla käyttämättä mahdollisuutta suurempiin ryhmäkokoihin, joten muutoksella ei ole vaikutusta varhaiskasvatuksen paikkamäärään.

 

Hallitusohjelmassa tuotiin esille, että erilaisia varhaiskasvatuskokeiluja laajennetaan. Turku on kuitenkin jo nyt mukana 5 vuotiaiden maksuttomassa osa-aikaisessa kokeilussa ja sen vaikuttavuus on siten tiedossa.

 

Kotihoidontukikauden pituuteen ei olla puuttumassa, minkä lyhentämisellä olisi ollut merkittävä vaikutus päiväkotihoidon kysyntään.

 

Hallitusohjelmalla ei kokonaisuudessaan ole merkittävää vaikutusta varhaiskasvatuksen kysyntään. Vaikuttaviksi tekijöiksi jäävät ainoastaan demografiset tekijät (0 - 6 vuotiaiden lasten määrä) ja työllisyyden vaikutus varhaiskasvatuksen kysyntään.

 

Toimenpide-ehdotukset

 

Keskeisiä toimenpiteitä kaudella 2019 - 2022 on saattaa loppuun jo suunnitellut tai käynnissä olevat hankkeet:

 

Saatetaan loppuun Viinamäenkadun päiväkodin uudishanke (valmis 2020).

Toteutetaan Niitunniskantien päiväkodin korvaava hanke Tommilankadulle (valmis 2021).

Toteutetaan Runosmäen monitoimitalon uudishanke (valmis 2022, mikäli hankesuunnitelma hyväksytään syksyllä 2019).

Hyväksytään Skanssin monitoimitalon hankesuunnitelma.

 

Uusien hankkeiden osalta nostetaan esiin seuraavat toimenpiteet:

 

Käynnistetään Mars-korttelin päiväkotihankkeen suunnittelu ja toteutus siten, että tavoite valmistumiselle on 2023 (hankesuunnitelma päätöksentekoon verkkopäätöksen jälkeen).

Käynnistetään Talinkorventien päiväkodin ja Suikkilan/Teräsrautelan koulun hankkeet siten, että tavoite valmistumiselle on 2023 - 2025 (tarveselvitys päätöksentekoon verkkopäätöksen jälkeen).

Käynnistetään Pansion monitoimitalohanke (tarveselvitys päätöksentekoon syksyllä 2019).

 

Nimikoitujen hankkeiden lisäksi tulee säilyttää vähintään olemassa oleva palvelutaso ja varmistaa tilojen käyttökunto oikea-aikaisilla kunnossapito- ja peruskorjaustöillä.

 

Varhaiskasvatusverkon kehittämistä tulisi jatkaa siten, että hoitopaikkatarpeita arvioidaan koko kaupungin osalta yhden osallistumisaste-ennusteen mukaisesti. Vuosien 2019 - 2022 varhaiskasvatuspalvelujen osallistumisasteeksi ennustetaan 80 %.

 

Tarkastelujaksolla 2019 - 2022 esitetään peruskorjattavaksi:

 

Kymenlaaksonkujan päiväkoti

Susiniitynkadun päiväkoti

 

Lisäksi peruskorjauskohteille suunnitellaan priorisointi ja tarkempi aikataulutus niiden kohteiden osalta, joiden tarve on PTS-suunnitelmassa arvioitu vuosille 2023 - 2024:

 

Hyrköistentien 4 päiväkoti, Perno

Paavinkatu 15 päiväkoti, Halinen

Hintsankuja 4 päiväkoti, Varissuo (liittyy Varissuon monitoimitalon hankkeeseen)

Piinokankatu 4 päiväkoti, Varissuo (liittyy Varissuon monitoimitalon hankkeeseen)

Karrinkatu 4 päiväkoti, Nättinummi

Tähtitorninkatu 4 päiväkoti, Itäinen keskusta.

 

Myös uusia päiväkoteja tullaan tarvitsemaan, mikäli kaupungin kasvutavoitteet toteutuvat ja väestöennusteet osoittautuvat realistisiksi. Väestöennusteiden perusteella arvioituna uusia hoitopaikkoja tarvitaan noin 440 vuoteen 2025 mennessä ja noin 1 500 vuoteen 2030 mennessä. Tässä vaiheessa erityisesti vuoteen 2030 ulottuva ennuste on kuitenkin vain suuntaa antava.

 

Tulevaisuuden palveluverkon kehittämistä silmällä pitäen tulee tarkastelujaksolla 2019 - 2022 käynnistää seuraavien kohteiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessi:

 

Linnakaupungin monitoimitalo

Varissuon monitoimitalo

Kaerlantien päiväkodin korvaava uudishanke

Wäinö Aaltosen koulun parakkien korvaava rakennus

Hepokullan (Länsikeskus) alueen esiopetuksen tilaratkaisu

Koulukadun suomenkielisen päiväkodin korvaava tila (Ruusukortteli)

Maariankatu 7 lisärakennus (koulun ja varhaiskasvatuksen tarpeet)

 

Kaupunkitasoisesti esitetään lisäksi linjattavaksi seuraavat asiat:

 

Paikkamitoitus/päivähoitoryhmä: Uudet päiväkodit suunnitellaan kulloisenkin lain mahdollistaman enimmäissuhdeluvun mukaan.

Esiopetuksen sijoitus: Esiopetuksen ensisijainen sijoituspaikka on koulun yhteydessä. Olemassa olevissa kohteissa tätä periaatetta noudatetaan mahdollisuuksien mukaan siten, ettei aamupäivä- ja iltapäivätoiminta vaarannu.

Suomenkielinen ja ruotsinkielinen varhaiskasvatus: Jatkossa suunnitellaan myös yhteisiä tilahankkeita suomen- ja ruotsinkieliselle varhaiskasvatukselle.

Uudisrakennuskohteiden toteutus: Käynnistetään kohdekohtaisesti selvitys siitä, onko jatkossa perusteltua rakennuttaa vai vuokrata uudisrakennus-kohteita.

 

Palveluverkon kokonaisjärjestelyjen kautta tarkastellaan mahdollisesti luovuttavia kohteita seuraavasti:

 

Lautturinkadun päiväkodista luovutaan verkkoselvityksen tarkastelujaksolla 2019 - 2022.

Selvitetään mahdollisuus luopua Jäkärlän yhdestä ulkoa vuokratusta kohteesta hyväksytyn tarveselvityksen mukaisesti aikaistettuna. Tämä mahdollistuu, mikäli esiopetusryhmät voidaan sijoittaa koulun yhteyteen.

 

Tarkastelujaksolla 2019 - 2022 ei esitetä luopumisia muista kohteista, mutta vuoteen 2025 mennessä tulee todennäköisesti ajankohtaiseksi tarkastella verkon optimointia myös mahdollisten muiden luopumisten osalta.

 

Kustannusvaikutukset

 

Tarkastelujakson 2019 - 2022 varhaiskasvatusverkkoon liittyvät kustannukset muodostuvat uudisinvestoinneista sekä peruskorjauksista sellaisissa hankkeissa, joista on laadittu jo tarveselvitys tai hankesuunnitelma. Tilainvestointien lisäksi kustannusvaikutuksia tulee henkilöstön lisäyksistä (uusien hoitopaikkojen myötä muodostuva tarve).

 

Tilahankkeiden osalta kustannustasot ovat arviolta seuraavat:

 

Viinamäenkadun päiväkoti: 6,97 M€ (vahvistettu)

Niitunniskantien päiväkodin korvaava hanke; Tommilankadun uusi päiväkoti: 6,17 M€ (vahvistettu)

Runosmäen monitoimitalo (arvio varhaiskasvatuksen osuudesta): noin 9 M€ (vahvistamaton, hankesuunnitteluvaiheen arvio)

Kymenlaaksonkujan päiväkodin peruskorjaus: 2 M€ (vahvistamaton)

Lyseon koulutalon muutokset esiopetuksen tarpeisiin: 331 000 € (pienet investoinnit)

Susiniitynkadun päiväkodin korjaukset: 750 000 € (vahvistamaton)

Yhteensä investoinnit ovat noin 25 M€, minkä lisäksi vuokrahankkeena toteutettavan Sofiankadun uuden päiväkodin vuosivuokra on noin 460 000 €/vuosi. Sofiankadun uusi päiväkoti korvaa Koulukatu 10:n ruotsinkielisen päiväkodin.

 

Investointien nettokustannusvaikutuksia arvioitaessa tulee ottaa huomioon edellä esitettyjen hankkeiden myötä kehitettävä ja myytävä maaomaisuus, jolla voidaan parantaa hankkeiden kannatettavuutta. Niitunniskantien päiväkotitontin, Runosmäen monitoimitalon myötä kiinteistökehitykseen vapautuvien tonttien sekä Lautturinkadun päiväkodista luopumisen myötä saatavat tuotot ovat alustavan arvion mukaan noin 5 M€.

 

Henkilöstömenot edellä listattujen kohteiden osalta tulevat olemaan noin 3,7 M€. Koska kyseessä on pääosin korvaavia hankkeita, lisäys henkilöstökustannuksiin tulee olemaan noin 0,7 M€.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitystä kokouksissaan 19.6. ja 14.8.2019. Lautakunta päätti todeta lausuntonaan 14.8.2019 § 95, että sillä ei ole huomautettavaa varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitykseen 2019 - 2022.

Liite 1Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2019 - 2022           

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä sivistystoimialan varhaiskasvatuksen palveluverkkolinjaukset 2019 – 2022 ohjeellisena noudatettavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa esitteli asiakkuuspäällikkö Minna Juselius.

Kv § 138

Liite 1Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2019 - 2022           

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä sivistystoimialan varhaiskasvatuksen palveluverkkolinjaukset 2019 – 2022 ohjeellisena noudatettavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että kohdassa ”Kaupunkitasoisesti esitetään lisäksi linjattavaksi seuraavat asiat” muutetaan lause:

”Suomenkielinen ja ruotsinkielinen varhaiskasvatus: Jatkossa suunnitellaan myös yhteisiä tilahankkeita suomen- ja ruotsinkieliselle varhaiskasvatukselle.” seuraavaksi:

”Jatkossa voidaan myös suunnitella yhteisiä tilahankkeita suomen ja ruotsinkieliselle varhaiskasvatukselle. Yhteishankkeiden suunnittelu koskee vain kiinteistöjä, ei yksiköiden toimintaa.”

Asian käsittely kokouksessa 

Asian käsittelyn kohdalla puheenjohtaja Rantanen siirtyi klo 20.05 valtuutetuksi ja palasi klo 20.28 puheenjohtajaksi. Puheenjohtajana tämän ajan toimi 1. varapuheenjohtaja Huovinen.

Päätös asiassa tehtiin kahden äänestyksen jälkeen.

Tehdyt muutosehdotukset ja niiden käsittely

Äänestys 1

Oksanen Yrttiahon kannattamana teki seuraavansisältöisen muutosehdotuksen:

”Palveluverkon kokonaisjärjestelyn kautta tarkastellaan mahdollisesti luovuttavia kohteita seuraavasti:

Poistetaan: Lautturinkadun päiväkodista luovutaan verkkoselvityksen tarkastelujaksolla v. 2019-2022.”

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Oksasen tekemä muutosehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 54 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 14 valtuutettua kannatti Oksasen tekemää muutosehdotusta, 1 poissa, joten kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Äänestys 2

Wulff Achrénin kannattamana teki ”Päätös” –kohdasta ilmenevän suomen- ja ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen yhteisiä tilahankkeita koskevan muutosehdotuksen.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Wulffin tekemä muutosehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 15 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 51 valtuutettua kannatti Wulffin tekemää muutosehdotusta, 1 poissa, joten Wulffin tekemä muutosehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Esitetty ponsi

Rinteen esittämä seuraavansisältöinen ponsi raukesi kannatuksen puuttuessa:

”Selvitetään ulkopäiväkotien hyvät ja huonot puolet. Mikäli ulkopäiväkodit todetaan hyviksi, ne liitetään osaksi Turun varhaiskasvatuksen palveluverkkoa. Turusta jo saadut kokemukset ovat hyviä, mutta laajempaa tarkastelua ei ole tehty.”

Liite 2Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2019 - 2022 (Kv 23.9.2019)

Liite 3Äänestyslistat

Jakelu

tiedHyvinvointitoimiala
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, ruotsinkielinen jaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto
tiedKaupunkiympäristötoimiala
tiedKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tpvSivistystoimiala
tpvTilapalvelukeskus
tiedVapaa-aikatoimiala


Liitteet:

Kh § 338
Liite 1:Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2019 - 2022/Utredning av småbarnspedagogikens servicenät 2019-2022

Kv § 138
Liite 1:Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2019 - 2022/Utredning av småbarnspedagogikens servicenät 2019-2022
Liite 2:Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2019 - 2022 (Kv 23.9.2019) / Utredning av småbarnspedagogikens servicenät 2019-2022 (Sfm 23.9.2019)
Liite 3:Äänestyslistat/Omröstningsförteckningarna