Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus43009.10.20176
Kaupunginvaltuusto20516.10.20177

10095-2017 (014)

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen

Tiivistelmä: -

Kh § 430

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors 19.9.2017:

Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 § mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää valita kiinteistötoimitusten uskotut miehet toimikaudeksi 2017-2021 seuraavasti:

Jerker Brandt

Leila Mattson

Jaana Hintikka

Marita Alén

Kari Aholainen

Henna Correia Noca

Karri Nurmi

Päivi Salminen

Elina Sandelin

​Ossi Pasanen

Rami Ruohonen

Jari Keskimäki

Aulis Suominen

Bengt Häggman

Jari Viherlampi

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 205

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää valita kiinteistötoimitusten uskotut miehet toimikaudeksi 2017-2021 edellä olevan kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedMaanmittauslaitos
aoTehtävään valitut
tpvKonsernihallinto, hallintopalvelut