Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus33414.08.20171
Kaupunginhallitus33921.08.20174
Kaupunginvaltuusto15928.08.20176

8671-2017 (115)

Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoitus kaupunginjohtajan virasta ja kaupunginjohtajan viran (vak.nro 000100) haettavaksi julistamiseen liittyvät toimenpiteet

Tiivistelmä: -

Kh § 334

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 10.8.2017:

Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutuminen

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell on 9.8.2017 päivätyllä kirjelmällään ilmoittanut irtisanoutuvansa kaupunginjohtajan virasta siten, että hänen viimeinen työpäivänsä on 8.11.2017.

Hallintosäännön 95 §:n mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon. Kuntalain 41 §:n ja hallintosäännön 83 §:n mukaan kaupunginjohtajan ottaa kaupunginvaltuusto, joten kaupunginjohtaja Aleksi Randellin ilmoitus irtisanoutumisesta tulee saattaa kaupunginvaltuuston tietoon.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (viranhaltijalaki) 40 §:n 2 luvun 3 kohdan mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle.

Kaupunginjohtajan tehtävät ja toimivalta

Kuntalain 38 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa.

Hallintosäännön 21 §:ssä säädetään kaupunginjohtajan tehtävistä seuraavaa:

”Kaupunginjohtaja johtaa ja valvoo kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa ja taloutta sekä toimielinten ja laitosten toimintaa ja muuta kaupungin toimintaa.

Kaupunginjohtaja johtaa kaupunginjohtajan toimialaa, kaupungin edunvalvontaa ja kansainvälisiä suhteita. Kaupunginjohtaja vastaa kaupungin yleisestä elinkeinopolitiikasta, tiedottamisesta sekä tarpeellisen vieraanvaraisuuden ja huomaavaisuuden osoittamisesta. Kaupunginjohtaja edustaa kaupunkia koti- ja ulkomaisissa sidosryhmätilaisuuksissa ja neuvotteluissa.

Kaupunginjohtaja huolehtii siitä, että kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on ajantasaiset ja riittävät tiedot kaupunginhallituksen käsiteltäväksi tulevista olennaisista asioista sekä raportoi kaupungin toiminnasta ja taloudesta kaupunginhallitukselle.”

Kaupunginjohtajan toimivallasta säädetään hallintosäännön 40 §:ssä seuraavasti:

Sen lisäksi, mitä muualla on määrätty, kaupunginjohtajan tehtävänä on:

1)   käyttää kaupungin puhevaltaa siltä osin, kun se ei kuulu kaupunginhallituksen tehtäviin,

2)   laatia kaupungin talousarvioesitys ja huolehtia tilinpäätöksen laatimisesta kaupunginhallitukselle,

3)   antaa koko kaupunkia koskevia ohjeita ja määräyksiä niissä asioissa, joita ei ole annettu muun viranomaisen tehtäväksi.

4)    antaa kaupungilta pyydetyt lausunnot, tiedot ja selvitykset, jotka koskevat useampaa toimialaa tai muutoin edellyttävät toimialarajat ylittävää harkintaa tai kaupungin kokonaisnäkemyksen muodostamista,

5)    nimetä kaupungin edustajat kaupungin ulkopuolisiin työryhmiin, neuvotteluihin, kokouksiin ja muihin tilaisuuksiin sekä yhteisön tai säätiön hallintoelimeen tai tilintarkastajaksi, ellei kaupunginhallitus tai sen konsernijaosto ole päättänyt asiasta,

6)    antaa kaupungin edustajalle ohjeita kaupungin näkemyksestä yhteisöissä ja säätiöissä esille tuleviin asioihin, ellei kaupunginhallitus tai konsernijaosto ole päättänyt asiasta,

7)    myöntää avustuksia kaupunginhallituksen alaisista määrärahoista,

8)    myöntää kaupungin ansio- ja kunniamerkit sekä tehdä hakemus muista ansio- ja kunniamerkeistä tai arvonimistä,

9)    päättää tuomioistuimen ja viranomaisen päätökseen tyytymisestä ja muutoksenhausta asioissa, jotka eivät kuulu toimialoille,

10) päättää kaupungin turvallisuutta, riskienhallintaa ja varautumista koskevista asioista sekä alueiden käyttöön liittyvistä turvallisuuskysymyksistä,

11) päättää keskusta-alueiden ja Ruissalon käyttämisestä merkittäviin kaupunkitapahtumiin,

12) huolehtia kaupungin tietoturvasta ja -suojasta sekä nimetä tietosuojavastaava sekä

13) päättää asioista joita ei ole annettu muun toimielimen tai viranhaltijan tehtäväksi.

Kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimus ja palvelussuhteen ehdot

Kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimus oli määritelty kaupunginvaltuuston 14.2.2011 § 43 hyväksymässä kaupunginhallituksen johtosäännössä seuraavasti: ”kelpoinen kaupunginjohtajan/apulaiskaupunginjohtajan virkaan on henkilö, joka koulutuksensa tai käytännössä saavutetun kokemuksensa perusteella on katsottava tehtävään päteväksi”. Kaupunginvaltuuston hyväksyi uuden kaupunginhallituksen johtosäännön 17.12.2012 § 252 ja kumosi samalla 14.2.2011 § 43 hyväksytyn johtosäännön. Uuteen kaupunginhallituksen johtosääntöön ei enää sisältynyt säännöstä kaupunginjohtajan/apulaiskaupunginjohtajan kelpoisuusvaatimuksista. Kaupunginvaltuuston 14.2.2011 § 43 hyväksymän kaupunginhallituksen johtosäännön tultua kumotuksi kaupunginjohtajan kelpoisuusvaatimuksesta ei siis ole olemassa määräystä.

Kaupunginjohtajan viran tullessa avoimeksi kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanouduttua kaupunginjohtajan virasta, tulee kaupunginjohtajan viralle määrittää kelpoisuusvaatimus, jossa otetaan huomioon mm. kuntalain ja hallintosäännön määräykset kaupunginjohtajan asemasta ja tehtävistä. Em. seikat huomioon ottaen tulisi kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi päättää ”tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja soveltuva johtamis- ja muu kokemus, sekä perehtyneisyys kunnallishallintoon”.

Hallintosäännön 82 §:n mukaan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää sen perustava viranomainen, ellei niitä ole laissa, asetuksessa tai hallintosäännössä määrätty. Hallintosäännön 78 §:n mukaan kaupunginvaltuusto päättää niiden virkojen perustamisesta, muuttamisesta ja lakkauttamisesta, joiden täyttämisestä se päättää. Hallintosäännön 83 §:n mukaan kaupunginjohtajan ottaa kaupunginvaltuusto. Em. hallintosäännön määräykset huomioon ottaen kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset tulee esittää kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi.

Kaupunginhallitus päätti 6.2.2012 § 75 vahvistaa kaupunginjohtajan viran kokonaispalkaksi 15.000 euroa/kk. Kokonaispalkka voi muodostua rahapalkasta ja luontoiseduista. Kaupunginjohtajan viran kokonaispalkka on tällä hetkellä 15.310,62 euroa/kk. Kaupunginjohtajan viran hakijoille tulee varata mahdollisuus esittää palkkatoivomus. Kaupunginvaltuusto on toimivaltainen muuttamaan kaupunginjohtajan viran palkkausta.

Johtajasopimus

Kuntalain 42 §:n mukaan:

”Kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä.

Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta kunnan johtamisessa ottaen huomioon mitä hallintosäännössä määrätään

Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan 43 §:ssä tarkoitetun menettelyn sijasta. Johtajasopimuksessa voidaan sopia kunnanjohtajalle maksettavasta erokorvauksesta, jolloin sopimuksen hyväksyy valtuusto.”

Edellisessä kappaleessa viitatussa kuntalain 43 §:ssä säädetään kunnanjohtajan irtisanomisesta tai siirtämisestä muihin tehtäviin.

Uuden kuntalain 42 §:n tultua voimaan on johtajasopimus lakisääteinen, joten kunnan ja kunnanjohtajan välillä johtajasopimus on tehtävä. Mikäli johtajasopimukseen ei sisälly määräyksiä erokorvauksesta, johtajasopimuksen voi hyväksyä myös kunnanhallitus.

Kaupunginvaltuuston 23.1.2012 § 15 tekemä hallinnonjärjestämispäätös

Kaupunginvaltuusto on 23.1.2012 § 15 tehnyt Turun kaupungin hallinnonjärjestämispäätöksen. Hallinnonjärjestämispäätöksen mukaan Turun kaupungissa on 1.1.2013 lukien kaupunginjohtajan virka ja lisäksi yksi apulaiskaupunginjohtajan virka. Kaupunginvaltuuston hyväksymään hallinnonjärjestämispäätökseen sisältyvän linjauksen mukaisesti kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan virat täytetään toistaiseksi.

Em. linjauksen mahdollinen muuttaminen edellyttää kaupunginvaltuuston päätöstä.

Viran julistaminen haettavaksi

Viranhaltijalain 4 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei viranhaltijalain 4 §:n 3 momentin säännökset mahdollista viran täyttämistä ilman julkista hakumenettelyä. Hakuajan on oltava vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain edellyttämällä tavalla yleisessä tietoverkossa.

Hallintosäännön 81 §:n mukaan viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginvaltuuston vahvistettua kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset, sekä otettua kantaa kaupunginjohtajan viran palkkaukseen ja tarpeeseen muuttaa hallinnonjärjestämispäätöksessä tehty linjausta, tulee kaupunginhallitus kaupunginvaltuuston kokousta seuraavassa kokouksessaan hallintosäännön 81 §:n perusteella julistamaan kaupunginjohtajan viran haettavaksi.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus:

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että valtuusto vahvistaisi kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset, palkan sekä johtajasopimukseen otettavan erorahan suuruuden sekä päättäisi, että virka täytetään aiemmasta valtuuston linjauksesta poiketen määräajaksi.

Kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi esitetään vahvistettavaksi: ”tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja soveltuva johtamis- ja muu kokemus, sekä perehtyneisyys kunnallishallintoon”.

Kaupunginjohtajan palkaksi esitetään vahvistettavaksi nykyinen palkka 15.310,62 euroa/kk. Palkka on KVTES:n tarkoittama kokonaispalkka, johon tehdään normaalit KVTES:n mukaiset korotukset.

Johtajasopimukseen otettavan erorahan enimmäismäärästä tulee päättää valtuustossa, jonka jälkeen kaupunginhallitus voi päättää muista sopimuksen ehdoista. Erorahan enimmäismääräksi esitetään vahvistettavaksi 12 kk palkkaa vastaava määrä.  

Virka esitetään täytettäväksi 5 vuoden määräajaksi. Valtuustoryhmät sopivat edellisen vaalikauden aikana, että johtamisjärjestelmän kokonaisarviointi laaditaan seuraavan vaalikauden puolivälissä, mistä johtuen on tarkoituksenmukaista poiketa valtuuston 2012 tekemästä periaatepäätöksestä, jonka mukaan kaupunginjohtajan virka täytetään toistaiseksi.

Liite 1Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoitus

EhdotusKaupunginhallitus päättää osaltaan merkitä kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi.   

Samalla kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle,

että kaupunginvaltuusto merkitsee kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi ja

että kaupunginvaltuusto päättää kaupunginjohtajan viran (vak. nro 000100) kelpoisuusvaatimukseksi: ” tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja soveltuva johtamis- ja muu kokemus, sekä perehtyneisyys kunnallishallintoon”. Viran kokonaispalkka on 15.310,62 euroa/kk. Virka täytetään 5 vuoden määräajaksi.

että johtajasopimukseen otettavan erokorvauksen määrä voi olla enintään 12 kk palkkaa vastaava määrä. 

PäätösAsia pantiin pöydälle Lindforsin Ruohosen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 339

Pöydältä 14.8.2017 § 334

PäätösKaupunginhallitus päätti osaltaan merkitä kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi.

Samalla kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

että kaupunginvaltuusto merkitsee kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi ja

että kaupunginvaltuusto päättää kaupunginjohtajan viran (vak. nro 000100) kelpoisuusvaatimukseksi: ”tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja soveltuva johtamis- ja muu kokemus, sekä perehtyneisyys kunnallishallintoon”. Viran kokonaispalkka on 15.310,62 euroa/kk. Virka täytetään 4 vuoden määräajaksi.

että johtajasopimukseen otettavan erokorvauksen määrä voi olla enintään 12 kk palkkaa vastaava määrä.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että selvitetään, voidaanko johtajasopimukseen ottaa karenssiaika.

Päätös asiassa tehtiin esittelijänä toimineen puheenjohtaja Katteluksen muutetusta päätösehdotuksesta äänestyksen jälkeen äänin 12-2.

Suoritetussa kättennostoäänestyksessä Katteluksen tekemän muutetun päätösehdotuksen puolesta äänestivät hänen lisäkseen Eklund, Hellstén, Maaskola, Miikkola, Schauman, Sundqvist, Hassan, Vornanen, Ruohonen, Azizi ja Arve.

Yrttiahon tekemän ehdotuksen puolesta, että johtajasopimuksen karenssiaikaa koskevalta osalta kaupunginhallitus päättäisi seuraavasti, äänesti häntä kannattanut Lindfors:

”Kaupunginvaltuusto valtuuttaa kaupunginhallituksen selvittämään mahdollisuutta liittää osaksi johtajasopimusta määräyksen palvelussuhteen jälkeisestä ns. karenssiajasta, jolla kaupunki turvaa etunsa ja sopii viranhaltijan kanssa määräajasta, jonka kuluessa viranhaltija ei palvelussuhteen päätyttyä voi hakeutua kaupungin kanssa kilpailevaa toimintaa harjoittavan tai kaupungille palveluja myyvän yrityksen tai muun yhteisön tai niiden intressiä edustavan tahon palvelukseen.”

Kv § 159

Liite 1Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoitus

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että kaupunginvaltuusto merkitsee kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi ja

että kaupunginvaltuusto päättää kaupunginjohtajan viran (vak. nro 000100) kelpoisuusvaatimukseksi: ”tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja soveltuva johtamis- ja muu kokemus, sekä perehtyneisyys kunnallishallintoon”. Viran kokonaispalkka on 15.310,62 euroa/kk. Virka täytetään 4 vuoden määräajaksi.

että johtajasopimukseen otettavan erokorvauksen määrä voi olla enintään 12 kk palkkaa vastaava määrä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi keskustelun aikana Tavion Niinivirran kannattamana tekemä ponsi päätettiin saattaa hallintosäännön 151 §:n mukaisesti kaupunginhallituksen tietoon.

Asian käsittely kokouksessa

Yrttiaho Li Anderssonin kannattamana teki seuraavansisältöisen muutosehdotuksen:

”Kaupunginvaltuusto päättää,

että kaupunginvaltuusto merkitsee kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi ja

että kaupunginvaltuusto päättää kaupunginjohtajan viran (vak. nro 000100) kelpoisuusvaatimukseksi: ”tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja soveltuva johtamis- ja muu kokemus, sekä perehtyneisyys kunnallishallintoon”. Viran kokonaispalkka on 15.310,62 euroa/kk. Virka täytetään 4 vuoden määräajaksi.

että johtajasopimukseen otettavan erokorvauksen määrä voi olla enintään 12 kk palkkaa vastaava määrä,

että kaupunginvaltuusto päättää johtajasopimuksesta ja

että kaupunginvaltuusto päättää velvoittaa kaupunginhallituksen neuvottelemaan lainsäädännön sen mahdollistaessa osaksi johtajasopimusta määräyksen palvelussuhteen jälkeisestä ns. karenssiajasta, jolla kaupunki turvaa etunsa ja sopii viranhaltijan kanssa määräajasta, jonka kuluessa viranhaltija ei palvelussuhteen päätyttyä voi hakeutua kaupungin kanssa kilpailevaa toimintaa harjoittavan tai kaupungille palveluja myyvän yrityksen tai muun yhteisön tai niiden intressiä edustavan tahon palvelukseen."

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Yrttiahon tekemä muutosehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 54 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 13 valtuutettua kannatti Yrttiahon tekemää muutosehdotusta, joten kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Liite 2Äänestyslista

Tavio Niinivirran kannattamana teki seuraavan ponsiesityksen:

”Uuden kaupunginjohtajan valintaa ei tule tehdä puolueen jäsenkirjan perusteella.”

Jakelu

tpvKunnan Taitoa Oy
tpvKonsernihallinto
aoRandell Aleksi


Liitteet:

Kh § 334
Liite 1:Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoitus

Kh § 339
Liite 1:Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoitus

Kv § 159
Liite 1:Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin irtisanoutumisilmoitus
Liite 2:Äänestyslista