Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2013-201626419.05.20176
Kaupunginhallitus23222.05.20171
Kaupunginvaltuusto8429.05.20173

1720-2017 (045)

Tarkastuslautakunnan raportti vuoden 2016 arvioinnista

Tiivistelmä: -

Tlk2013- § 264

 

 

 

Revisiotoimisto 16.5.2017:

 

Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan ”valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin.”

 

Kuntalain 115 §:n mukaan ”toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

 

Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.”

 

Kuntalain 121 §:n mukaan ”tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.”

 

Oheismateriaali 1               Raporttiluonnos 16.5.2017: Vuoden 2016 arviointi

Salassa pidettävä, JulkL 6 §

Raportti tulee julkiseksi, kun asia jota raportti koskee, on tarkastuslautakunnassa käsitelty loppuun ja pöytäkirja on tarkastettu

(lähetetään tarkastuslautakunnalle pdf-versiona sähköpostitse)

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä raportin vuoden 2016 arvioinnista ja lähettää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi esittäen, että kaupunginvaltuusto päättää lähettää raportin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja että kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto 31.10.2017 mennessä toimenpiteistä, joihin vuoden 2016 arviointiraportti antaa aihetta.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösTarkastuslautakunta päätti hyväksyä muutoksin raportin vuoden 2016 arvioinnista ja

lähettää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi esittäen, että kaupunginvaltuusto päättää lähettää raportin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja että kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto 31.10.2017 mennessä toimenpiteistä, joihin vuoden 2016 arviointiraportti antaa aihetta.

Liite 1Hyväksytty raportti vuoden 2016 arvioinnista, 19.5.2017

Tarkastuslautakunta päätti, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

Tarkastuslautakunta totesi seuraavan esteellisyyden, minkä osalta henkilö ei osallistunut asian käsittelyyn:

Puheenjohtaja Anne Aholainen Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan osalta.

Jäsen Saara Ilvessalo rakennuslautakunnan osalta.

Käsiteltäessä asiaa Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan osalta puheenjohtajana toimi tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Sauli Saarinen.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.

Kh § 232

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee raportin tiedoksi ja lähettää sen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja että kaupunginhallituksen tulee antaa kaupunginvaltuustolle lausunto 31.10.2017 mennessä toimenpiteistä, joihin vuoden 2016 arviointiraportti antaa aihetta.

PäätösAsia lähetettiin kaupunginvaltuustolle.

Kv § 84

Liite 1Hyväksytty raportti vuoden 2016 arvioinnista

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee raportin tiedoksi ja lähettää sen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja että kaupunginhallituksen tulee antaa kaupunginvaltuustolle lausunto 31.10.2017 mennessä toimenpiteistä, joihin vuoden 2016 arviointiraportti antaa aihetta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunginhallitus
tiedTarkastuslautakunta 2013-2016


Liitteet:

Tlk2013- § 264
Liite 1:Hyväksytty raportti vuoden 2016 arvioinnista, 19.5.2017

Kv § 84
Liite 1:Hyväksytty raportti vuoden 2016 arvioinnista