Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus11813.03.20173
Kaupunginvaltuusto4920.03.20174

617-2013 (014)

Uuden jäsenen ja varajäsenen valitseminen nuorisolautakuntaan

Tiivistelmä: -

Kh § 118

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors 10.3.2017:

Kaupunginvaltuusto on 28.1.2013 § 17 päättänyt jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä valinnasta nuorisolautakuntaan toimikaudeksi 2013 - 2016 ja samalla nimennyt jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Päätöksen mukaan lautakunnan jäseneksi on valittu mm. Oussama Yousfin, joka on muiden työtehtävien vuoksi pyytänyt eroa lautakunnan jäsenyydestä. Kuntalain (410/2015) nojalla toimikausi jatkuu 31.5.2017 asti.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Oussama Yousfille pyytämänsä eron nuorisolautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden henkilön nuorisolautakunnan jäseneksi sekä tarvittaessa uuden henkilön nuorisolautakunnan varajäseneksi päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

PäätösKaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että Oussama Yousfille myönnetään pyytämänsä eron nuorisolautakunnan jäsenen tehtävästä, että hänen tilalleen uudeksi nuorisolautakunnan jäseneksi valitaan Sameli Valkama ja että uudeksi nuorisolautakunnan varajäseneksi jäseneksi valitun Sameli Valkaman tilalle valitaan Miika Kemppainen päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös asiassa tehtiin Pietarin tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Kv § 49

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Oussama Yousfille pyytämänsä eron nuorisolautakunnan jäsenen tehtävästä, että hänen tilalleen uudeksi nuorisolautakunnan jäseneksi valitaan Sameli Valkama ja että uudeksi nuorisolautakunnan varajäseneksi jäseneksi valitun Sameli Valkaman tilalle valitaan Miika Kemppainen päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKunnan Taitoa Oy
aoKemppainen Miika
aoValkama Sameli
aoYousfi Oussama
tpvIT-palvelut
tiedNuorisolautakunta