Hyvinvointitoimialan johtosääntö

 

1 § Toimiala

 

Hyvinvointitoimialan toimialana ovat sosiaalihuoltolaissa, kansanterveyslaissa ja terveydenhuoltolaissa kunnalle säädetyt tehtävät. Toimialan tehtäviin kuuluu lisäksi huolehtia rikos- ja riita-asioiden sovitteluun liittyvistä tehtävistä.

 

2 § Toimialan toimielimet

 

Hyvinvointitoimialalla monijäsenisenä toimielimenä toimii sosiaali- ja

terveyslautakunta. Lautakunta huolehtii laeissa ja asetuksissa sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäviksi määrätyistä asioista lukuun ottamatta psykiatrisen sairaanhoidon toimintoja. Lautakunta toimii lisäksi kunnan erityishuoltoviranomaisena sekä ehkäisevän päihdetyön tehtävistä vastaavana toimielimenä.

 

Lisäksi kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudekseen lautakunnan varsinaisista ja varajäsenistä yksilöjaoston, jossa on 7 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla lautakunnan jäseniä.

 

3 § Yksilöjaoston tehtävät ja ratkaisuvalta

 

Yksilöjaoston tehtäväalueena on tehdä päätökset jäljempänä mainituissa asiakkaana olevaa yksilöä koskevassa asiassa:

 

1) ratkaisee ja antaa lausunnot yksilöä koskevissa lautakunnan toimialaan kuuluvissa asioissa niiltä osin kuin toimivaltuuksia ei ole laissa, asetuksissa, johtosäännössä määrätty muulle viranomaiselle tai viranhaltijalle,

 

2) ratkaisee lautakunnan puolesta viranhaltijan päätöksistä muut kuin kunta-lakiin perustuvat oikaisuvaatimukset yksilöä koskevissa asioissa,

 

3) päättää henkilön tahdosta riippumattomasta huollosta, hoidosta tai muista laissa säädetyistä toimenpiteistä, ellei toisin ole säädetty,

 

4) päättää vapautuksen myöntämisestä kaupungille tulevan maksun, korvauksen tai saatavan suorittamisesta, joka koskee yksityistä henkilöä, ellei päätösvaltaa ole siirretty viranhaltijalle, ja

 

5) hoitaa muut lautakunnan määräämät tehtävät.

 

4 § Hyvinvointitoimialan organisaatio

 

Hyvinvointitoimialan organisaatio muodostuu terveyspalvelujen, perhe- ja sosiaalipalvelujen sekä vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualueista. Lisäksi hyvinvointitoimialalla on kaksi erillistä toimintoa, jotka ovat toimialan hallinto ja yhteiset palvelut sekä sairaanhoitopiiri.

 

Palvelualueita johtavat viranhaltijat ottaa lautakunta ja muut viran- ja toimen-haltijat ottaa toimialajohtaja.

 

Terveyspalvelut

 

Palvelualueen tehtävänä on tuottaa kansanterveyslain, erikoissairaanhoitolain ja terveydenhuoltolain mukaisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon terveyttä edistäviä, sairauksia ehkäiseviä ja sairaanhoidollisia palveluja, sairaalapalveluja (akuuttia-, kuntouttavaa-, ja pitkäaikaissairaanhoitoa), suun terveydenhuollon palveluja sekä mielenterveys- ja päihdepalveluja lukuun ottamatta psykiatrisen sairaanhoidon toimintoja. Lisäksi palvelualueen tehtävänä on tuottaa lääkehuollon palveluja.

 

Toimialaan kuuluva terveyskeskus muodostuu perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa tuottavista yksiköistä.

 

Perhe- ja sosiaalipalvelut

 

Palvelualueen tehtävänä on tuottaa sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon erityislainsäädännön mukaisia sosiaalityön palveluja aikuisille ja lapsille, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuuluvia psykososiaalisia palveluja ja terveydenhuoltolain mukaisia neuvolan ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palveluja. Lisäksi palvelualueen tehtävänä on tuottaa hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja.

 

Vanhus- ja vammaispalvelut

 

Palvelualueen tehtävänä on tuottaa sosiaalihuoltolain, sosiaalihuollon erityis-lainsäädännön, vammaispalvelulain sekä kansanterveyslain mukaisia palveluita. Palvelualue tukee, kuntouttaa ja hoitaa turkulaisia vanhuksia ja vammaisia henkilöitä sekä edistää heidän omatoimisuuttaan heidän omissa kodeissaan, asumispalveluissa, vanhainkodeissa ja pitkäaikaissairaanhoidossa siten, että heillä on kuhunkin elämäntilanteeseen sopiva asumisvaihtoehto ja palvelut, sekä vastaa omaishoidon tuen järjestämisestä.

 

Toimialan hallinto ja yhteiset palvelut

 

Toimialan hallinto

 

Yhteisen hallinnon tehtävänä on huolehtia toimialan tehtäväalueeseen kuuluvan toiminnan yhteisistä kehittämis-, hallinto- ja taloustehtävistä sekä asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta.

 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ohjaus

 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä koskevaa palvelusuunnittelua ja resursointia ohjataan erillisenä toimintona. Toimintoa johtaa toimialajohtajan määräämä viranhaltija.

 

5 § Päätösvallan siirtäminen ja pidättäminen

 

Esittelijä voi saattaa viranhaltijan ratkaisuvaltaan kuuluvan asian sosiaali- ja terveyslautakuntaan tai sen jaostoon ensi asteena päätettäväksi, mikäli asian merkittävyys sitä edellyttää. Asiaa ei kuitenkaan voi saattaa lautakunnan tai jaoston päätettäväksi, mikäli asiasta päättäminen kuuluu lastensuojelulain 13 §:ssä tarkoitetun lastensuojelutoimenpiteistä päättävän viranhaltijan toimivaltaan.

 

Toimialajohtaja ja palvelualueita johtavat viranhaltijat voivat siirtää heille kuuluvaa toimivaltaa muulle viranhaltijalle. Toimialajohtaja ja palvelualuetta johtava viranhaltija voivat ottaa itse valmisteltavakseen ja ratkaistavakseen alaisensa viranhaltijan toimivaltaan kuuluvan muun kuin yksilön sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan asian.

 

6 § Viranhaltijoiden erityinen toimivalta

 

Palvelualuetta johtavan viranhaltijan tehtävänä on vastuualueellaan vastata sosiaalihuollon asiakaslain ja potilaslain tarkoittamiin muistutuksiin, antaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain ja henkilötietolain perusteella päätökset ja todistukset sekä toimia vastuualueellaan yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta annetun lain mukaisena paikallisena valvontaviranomaisena.

 

Johtavan sosiaalityöntekijän, sosiaalityöntekijän ja erityissosiaalityöntekijöiden tehtävänä on annettujen ohjeiden ja määrätyn työnjaon mukaan

 

1.päättää asiakkaalle myönnettävistä sosiaalipalveluista ja niistä perittävistä maksuista, maksun perimättä jättämisestä ja alentamisesta,

2.päättää asioista, jotka kuuluvat lastensuojelulaissa tarkoitetun lapsen nimetyn sosiaalityöntekijän toimivaltaan ja suorittaa lapselle nimetyn sosiaalityöntekijän tehtäväksi lastensuojelulaissa sosiaalityöntekijän tehtäväksi määritellyt tehtävät sekä päättää avo-, sijais- ja jälkihuollon tukitoimista ja jälkihuollosta,

3.päättää kertyneiden itsenäistymisvarojen maksamisesta,

4.huolehtia yksityisesti sijoitettujen lasten hoidon valvonnasta ja siihen liittyvästä päätöksenteosta,

5.päättää perhehoitajalain mukaisten palkkioiden ja korvauksien myöntämisestä sekä tehdä perhehoitajalain mukaiset toimeksiantosopimukset

6.päättää toimeentulotuen ja muuhun toimeentuloturvaan liittyvien avustusten myöntämisestä, maksamisesta sekä takaisinperinnästä,

7.tehdä esitykset eläkelaitoksille ja vastaaville eläkkeiden tai muiden etuisuuksien maksamisesta sosiaali- ja terveyslautakunnalle käytettäväksi asiakkaan hoitoon ja huoltoon,

8.suorittavat ne tehtävät, jotka on määrätty sosiaaliviranomaiselle lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa,

9.panna vireille edunvalvojan ja huoltajan määräämistä sekä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat sekä

10.päättää passilain 7 § 2 momentin mukaisen suostumuksen antamisesta ja antaa tarvittaessa lausuntoja ja todistuksia asiakkaina olevien henkilöiden sosiaalisista olosuhteista.

 

Sosiaaliohjaajien, ohjaajien, etuuskäsittelijöiden ja toimistosihteerien tehtävänä on annettujen ohjeiden ja määrätyn työnjaon mukaan päättää toimeentulotuen myöntämisestä ja takaisinperinnästä. Sosiaaliohjaajilla, ohjaajilla, etuuskäsittelijöillä ja toimistosihteereillä ei kuitenkaan ole oikeutta päättää toimeentulotuesta annetun lain 10 §:n mukaisesta perusosan alentamisesta eikä 13 §:n mukaisen ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä.

 

Neuvolan perheohjaaja päättää kotipalvelun antamisesta lapsiperheille.

 

Viranhaltijat, joille on määrätty lastenvalvojan tehtäviä, tehtävänä on:

 

1.lapsen isyyttä, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta ja elatusta koskevan lain-säädännön mukaiset tehtävät,

2.vahvistaa vanhempien välillä lapsen huollosta ja elatusavusta tehdyt sopimukset

3.vahvistavat puolisoiden väliset sopimukset toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta.

 

Johtavan sovitteluohjaajan ja sovitteluohjaajien tehtävänä on:

 

1.sovitteluun ottamisesta ja sovittelun keskeyttämisestä päättää johtava sovitteluohjaaja sekä muut hänen määräämänsä sovitteluohjaajat,

2.sovitteluohjaajan tehtävänä on vastata rikos- ja riita-asioiden käsittelyprosessista, sovittelupäätösten valmistelusta ja vapaaehtoissovittelijoiden työn ohjauksesta ja valvonnasta sekä vastata vapaaehtoissovittelijoiden perus- ja jatkokoulutuksesta sosiaali- ja terveysministeriön rikosasioiden sovittelun neuvottelukunnan antamien ohjeiden mukaisesti sekä sovittelijoiden toimintaedellytysten turvaamisesta.

 

 

Henkilön asuntoon pääseminen:

 

Toimistopäälliköillä, vammaispalvelujohtajalla, vammaispalvelusuunnittelijalla sekä johtavilla sosiaalityöntekijöillä on oikeus määrätä sosiaalityöntekijä pääsemään henkilön asuntoon tai muuhun olinpaikkaan, milloin sosiaalihuollon ilmeisessä tarpeessa olevan henkilön etu terveyden, kehityksen tai turvallisuuden vakavan vaarantumisen vuoksi sitä välttämättä vaatii eikä sosiaalihuollon tarve muutoin ole selvitettävissä.

 

Toimistopäälliköllä, vammaispalvelujohtajalla, vammaispalvelusuunnittelijalla, johtavalla sosiaalityöntekijällä, kotihoidon johtajalla, kotihoidon palvelupäälliköllä, ympärivuorokautisen hoidon johtajalla ja vanhuskeskuksen johtajalla on sama toimivalta yksilöä koskevien päätösten tekemisessä kuin heidän alaisillaan viranhaltijoilla. Lisäksi heillä on oikeus pidättää yksittäistapauksessa

itselleen ratkaisuoikeus alaisensa viranhaltijan käsiteltävänä olevassa yksilöä koskevassa asiassa.

 

Perhe- ja sosiaalityön palvelualuejohtaja on lastensuojelulain 13 §:n 2 momentin tarkoittama lastensuojelutoimenpiteistä päättävä johtava viranhaltija.

 

Vanhuskeskusten johtajilla ja palvelukeskustoiminnasta vastaavalla palvelu-päälliköllä on oikeus päättää laitostensa yhteistilojen antamisesta tilapäisesti vuokralle.

 

Vanhus- ja vammaispalvelujen palveluesimiesten ja palveluohjaajien tehtävänä on annettujen ohjeiden ja työnjaon mukaan;

 

1.päättää kotihoidon palvelujen ja tukipalvelujen sekä osavuorokautisen hoidon antamisesta ja niistä perittävistä maksuista,

2.päättää osaltaan omaishoidon tuen myöntämisestä ja siitä perittävistä maksuista,

3.päättää lyhytaikaishoidon myöntämisestä

4.päättää vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisista kuljetuspalveluista

5.päättää edellä mainittujen asiakasmaksujen perimättä jättämisestä tai alentamisesta.

 

Kehitysvammahuollon toiminnanohjaaja päättää annettujen ohjeiden mukaan kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä kesäkerhotoimintaan ottamisesta ja toimintaan liittyvien maksujen määräämisestä ja perimättä jättämisestä.

 

Lautakunnan nimeämä erityishuollon johtoryhmä hyväksyy vammaisten koululaisten iltapäivätoiminnan toiminnanohjaajan, lasten palveluiden palveluohjaajien sekä Paletin sosiaalityöntekijöiden ja varhaiskuntoutuksen esittelijän valmistelemat erityishuolto-ohjelmat.

 

Tehostetun palveluasumisen yksikön esimiehen tehtävänä on annettujen ohjeiden ja työnjaon mukaan;

 

1.tehdä asukkaiden kanssa vuokrasopimukset

2.päättää osaltaan asukkailta perittävästä hoito- ja palvelumaksusta, tukipalvelumaksusta ja ateriapäivämaksusta

3.päättää muista mahdollisista palveluista ja niistä perittävistä maksuista

4.päättää edellä mainittujen asiakasmaksujen perimättä jättämisestä tai alentamisesta

5.huolehtia siitä, että asukkaalle haetaan korvaukset eläkelaitoksilta asiakkaiden etuuksista.

 

Palvelukeskusten asumispalveluyksiköiden toiminnasta vastaavien hoitajien tehtävänä on annettujen ohjeiden ja työnjaon mukaan tehdä asukkaiden kanssa vuokrasopimukset sekä päättää asukkailta perittävistä palvelumaksuista, niiden alentamisesta ja perimättä jättämisestä, sekä hakea korvaukset eläkelaitoksilta asiakkaiden etuuksista.

 

Terveyspalvelut:

 

Palvelualuetta johtava viranhaltija toimii terveydenhuoltolain tarkoittamana terveyskeskuksen vastaavana lääkärinä ja vastaa hänelle terveydenhuoltolaissa ja mielenterveyslaissa määrätyistä tehtävistä ja velvoitteista.

 

Toimialan hallinto:

 

Talouspäällikön tehtävänä on osaltaan tehdä esitykset eläkelaitoksille ja vastaaville eläkkeiden tai muiden etuisuuksien maksamisesta sosiaali- ja terveyslautakunnalle käytettäväksi asiakkaan hoitoon ja huoltoon.

 

7 § Voimaantulo

 

Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.5.2017 ja samalla kumotaan kaupunginvaltuuston 27.10.2014 § 155 hyväksymä hyvinvointitoimialan johtosääntö.