Vasemmistoliiton valtuustoryhmän lausunto Turun kaupungin lausunnosta maakunnan itsehallintouudistukseen ja soteen.

 

Suomen tulee saada 18 vahvaa maakuntaa. Ne saadaan, kun maakuntahallinto valitaan suoralla kansanvaalilla, maakunnalla on oma verotusoikeus ja se voi demokraattisesti päättää alueensa kuntien yhteistyöstä.

 

Turun kaupungin lausuntoluonnokseen ehdotamme seuraavia muutoksia:

 

1. Uudistuksen tavoitteissa puhutaan terveyden edistämisen tarpeesta. Kohdassa on lueteltu kaksi asiaa:1. Kansallinen tietopohja on puutteellinen terveyden edistämisen näkökulmasta. 2. Alueellisen tietojohtamisen kehittäminen vaatii asiakas- ja potilastietojärjestelmistä saatavan tiedon yhtenäistä määrittelyä.
Tähän lisätään: 3. Mikäli valinnan vapautta lisätään (mikä ei ole välttämätöntä, nykyinen valinnavapaus on riittävä, kun järjestelmä muuttuu), on käynnistettävä kansalaisille suunnattu tiedottaminen valinnan mahdollisuuksista.

2. Uudistusta ei saa lähteä tekemään säästötavoite kärkenä, tärkeää on sosiaali- ja terveystoimen integraatio ja terveyserojen kaventaminen.

3. Demokratia toteutuu vain, jos perustettavat uudet palvelulaitokset johdetaan avoimesti ja niiden hallitukset valitaan demokraattisesti. Hallituksiin tulee valita myös palveluiden käyttäjiä eli poliittisia päättäjiä. Hallituksiin tulee valita myös henkilökunnan edustaja.

4. Kohtaan 5: Maakunnalle esitetyt tehtävät: tulee vaihtaa esitetystä vaihtoehtoon B, pääosin kyllä.
Pelastustoimi on nytkin maakunnallinen toimija, eikä ole syytä muuttaa toimivaa kokonaisuutta. Jatkossa ei ehkä tarvita erillistä toimielintä hallinnoimaan, mutta siirtymävaiheessa kyllä.
Kuntien yhteinen elinkeinoelämän yhteistyö on jo käynnistynyt aikaisempien uudistusyritysten myötä. Nyt on aika aloittaa maakunnallinen yhteistyö.
On tehty runsaasti työtä kuntien välisen kaavoituksen yhtenäistämiseksi. Nyt on mahdollisuus siirtyä maakunnan kaavoitukseen, ei rajoittaa sitä vain kunnille. Kunnille voi jäädä veto-oikeus omiin maa-alueisiinsa siirtymävaiheessa.

5. Kohtaan 7: X kohtaan pääosin kyllä b.
Pelastuslaitos voi kuulua maakunnalle, kuten se nytkin toimii. Palvelukeskuksen hallintoa tulee tietysti muuttaa.
Palvelulaitosten yhtiöittämistä ei tule tehdä. On laitoksia, jotka eivät voi kilpailla markkinoilla. Yhtiöittäminen tuo vaikeuksia toteuttaa palveluintegraatiota, mikä oli uudistuksen alkuperäinen tavoite.

6. Kohtaan 8 X kohtaan pääosin kyllä b.
Maakunnasta pitää tehdä vahva toimija, joten kiinteistöjen omistus kuuluu myös maakunnille. Velkojen suhteen on tehtävä erillisratkaisu. Uudistuksen yksi päämäärä oli selkiyttää rahavirtoja. Valtionohjausjärjestelmällä ja verotuksella saadaan toimija, joka pystyy pitämään asiakasmaksut alhaisina ja kehittämään toimintaa alueellisesti tasapuolisesti.

 

7. Kohtaan 9: tässä kohdassa on useita hyviä periaatteita vaalikelpoisuuksista ym.

8. Kohtaan 12: palveluiden integraatio on perusperiaate. Yksityisten ihmisten tietoja ei saa kuitenkaan tehdä käytettäväksi siten, että yksityisyyden suojaa vaarannetaan.

9. Kohtaan 15 x kohtaan e ei. Yhtiömuotoisen toiminnan käyttö vaarantaa viranomaisvallan käytön. Mikäli yhtiöittäminen viedään läpi, se tulee kalliiksi ja vie lain suojan osalta väestöä (esim. kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat, vanhukset),

10.Kohtaan 20: Henkilöstön siirtoon kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta jatkossakin Suomessa saamme ammattitaitoista henkilökuntaa. Palvelusuhteen ehtoja harmonisoidaan vain positiivisesti. Henkilöstön tulee siirtyä vanhoina työntekijöinä ja korkea ammattiosaaminen on säilytettävä (ei pätevyysvaatimusten heikennyksiä).