Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2013-201614026.05.20164
Kaupunginhallitus27613.06.20164
Kaupunginvaltuusto10620.06.20166

5181-2016 (045)

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Tiivistelmä: -

Tlk2013- § 140

Revisiotoimisto 23.5.2016:

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 29.3.2016 § 118 päättänyt allekirjoittaa vuoden 2015 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi (diaari 1810-2016).

 

Kuntalain (410/2015) 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on tarkastettava:

 

1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 

2) antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;

 

3) ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;

 

4) onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Kuntalain (410/2015) 125 §: Tilintarkastuskertomus ja sen käsittely

”Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Turun kaupungin tilintarkastusta koskevan sopimuksen mukaan tilintarkastaja antaa kaupunginvaltuustolle osoitetun tilintarkastuskertomuksen vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Mikäli tilintarkastuskertomusta ei tarkastuskohteesta johtuvista syistä voida antaa em. ajankohtaan mennessä, on kertomus annettava joka tapauksessa viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

 

Turun kaupungin tilintarkastaja, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, JHTT-yhteisö, vastuunalaisena tilintarkastajana JHTT, KHT Leif-Erik Forsberg on antanut tilintarkastuskertomuksen 2015 ja esitellyt tilintarkastuskertomuksen sisältöä tarkastuslautakunnan kokouksessa 12.5.2016.

 

Kuntalain (410/2015) 125 §:n mukaan, ”jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto.

 

Tarkastuslautakunta päätti 12.5.2016 § 22 merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2015 ja todeta, että tilintarkastuskertomus ei sisällä tilintarkastajan mukaan sellaisia kuntalain 125 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. - Tarkastuslautakunta päätti antaa revisiotoimistolle tehtäväksi valmistella asiassa kaupunginvaltuustolle tehtävä esitys.

 

Tilintarkastaja antoi vuoden 2015 tilintarkastuskertomuksen kokouksessa 12.5.2016.

 

Liite 1                                  KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, JHTT-yhteisö, JHTT, KHT Leif-Erik Forsberg 12.5.2016: Tilintarkastuskertomus 2015

 

Tilintarkastuskertomuksen mukaan:

 

Kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti.

Kaupungin sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta on järjestetty asianmukaisesti.

Valtionosuuksien perusteista annetut tiedot ovat oikeita.

 

Kaupungin tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot tilikauden tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta.”

 

Tilintarkastuskertomuksessa on esitetty lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä:

 

Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä.

 

Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta.”

 

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapaudesta.

 

Kuntalain 125:n mukaan valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää

lähettää tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginhallitukselle,

esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2015 tilinpäätöksen

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2015 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Tarkastuslautakunta totesi seuraavan esteellisyyden, minkä osalta henkilö ei osallistunut asian käsittelyyn:

Puheenjohtaja Anne Aholainen Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan osalta.

Käsiteltäessä asiaa Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan osalta puheenjohtajana toimi tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Sauli Saarinen.

Kh § 276

Liite 1KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, JHTT-yhteisö, JHTT, KHT Leif-Erik Forsberg 12.5.2016: Tilintarkastuskertomus 2015

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedokseen,

hyväksyä kaupungin vuoden 2015 tilinpäätöksen ja

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2015 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.

PäätösAsia lähetettiin kaupunginvaltuustolle.

Kv § 106

Liite 1KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, JHTT-yhteisö, JHTT, KHT Leif-Erik Forsberg 12.5.2016: Tilintarkastuskertomus 2015

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedokseen,

hyväksyä kaupungin vuoden 2015 tilinpäätöksen ja

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2015 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa

Ennen asian käsittelyn aloittamista puheenjohtaja Lehtinen ilmoitti, että 106-121 §:istä yleiskeskustelu käydään kokonaisuutena, jonka jälkeen päätökset tehdään pykälittäin erikseen.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä
tiedTarkastuslautakunta 2013-2016


Liitteet:

Tlk2013- § 140
Liite 1:liite 1 KPMG 12.5.2016_Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015_allekirjoitettu

Kh § 276
Liite 1:liite 1 KPMG 12.5.2016_Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015_allekirjoitettu

Kv § 106
Liite 1:liite 1 KPMG 12.5.2016_Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015_allekirjoitettu