Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus14004.04.20164
Kaupunginvaltuusto6111.04.20166

2106-2016 (042)

Työllisyystoimikunnan esitys lisämäärärahasta vuodelle 2016

Tiivistelmä: -

Kh § 140

Johtaja Jukka Laiho ja controller Sanna Lounaja:

Työllisyystoimikunta päätti 29.2.2016 § 30 esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että työllisyyspalvelukeskuksen vuoden 2016 käyttötalousosaan myönnetään 1.000.000 euron lisämääräraha. Työllisyystoimikunta päätti samassa kokouksessa kaupunginvaltuuston työllistämiseen myöntämän erillismäärärahan käytöstä (§ 29) sekä työmarkkinatuen kuntaosuuden ja yhdistysten toiminnan turvaamisesta (§ 28). Näiden kolmen päätöksen taloudellinen vaikutus on seuraavanlainen:

Lisämääräraha 1

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2016 talousarvion hyväksymisen yhteydessä 16.11.2015 § 197 päättänyt työttömyyden hoitamiseen osoitetusta 1.000.000 euron lisämäärärahasta. Lisämääräraha katettiin jo talousarvion hyväksymisen yhteydessä 500.000 euron osalta vähentämällä valtiolle maksettavaa korvausta varten varattua määrärahaa, jolloin nettovaikutukseksi jäi 500.000 euroa. Lisämääräraha 1.000.000 on kaupunginhallituksen talousarviossa varausmäärärahana kustannuspaikan 11004 Kh/Varausmäärärahat tilastollisella tilauksella 10008 Kh/Rakennemuutos ja suhdannevaraus.

Työllisyystoimikunta on esittänyt lisämäärärahan käytöstä seuraavaa:

Lisämääräraha 2

Työllisyystoimikunta on 29.2.2016 § 30 esittänyt kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Turun työmarkkinatuen kuntaosuudella olevien aktivointiin ja nuorisotakuun toteuttamiseen varataan 1.000.000 euroa, josta

Nettovaikutusten yhteenveto

Työllisyystoimikunnan päätöksen 29.2.2016 § 29 mukaiset hankkeet pystytään suurimmaksi osin kattamaan säästönä työmarkkinatuen kuntaosuudessa ja niiden nettovaikutus on 132.293 euroa menoja lisäävä. Työmarkkinatuen kuntaosuuteen liittyvien menojen säästöstä 500.000 euroa vähennettiin jo talousarvion hyväksymisen yhteydessä siihen varatuista määrärahoista työllisyyspalvelukeskuksen kustannuspaikalta 22302 ja siirrettiin konsernihallinnon erilliseen varausmäärärahaan.

Lisäksi päätöksen 29.2.2016 § 30 mukaiset kohdistetut toimenpiteet aiheuttavat yhteensä 600.000 euron suuruiset menonlisäykset sekä varauksen 400.000 euron menonlisäykseen.

Talouden ja rahoituksen vastuualueella ei ole huomauttamista esitettyihin laskelmiin ja kaupunginjohtaja voi esittää kaupunginhallitukselle seuraavia muutoksia:

lisämääräraha 1:een liittyen:

Kaupunginhallitus tekee esityksen kaupunginvaltuustolle työllisyyspalvelukeskuksen määrärahan korottamisesta 1.000.000 eurolla, josta

Oheismateriaali 1Työllisyystoimikunta 29.2.2016 § 28 Työmarkkinatuen kuntaosuus ja yhdistysten toiminnan turvaaminen

Oheismateriaali 2Työllisyystoimikunta 29.2.2016 § 29 Kaupunginvaltuuston työllistämiseen myöntämän erillismäärärahan käyttö

Oheismateriaali 3Työllisyystoimikunta 29.2.2016 § 30 Lisätalousarvioesitys

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että kaupunginhallituksen kustannuspaikan 11004 Kh/Varausmäärärahat tilastolliselta tilaukselta 10008 Kh/Rakennemuutos ja suhdannevaraus siirretään 632.293 euroa työllisyyspalvelukeskuksen kustannuspaikalle 22404 käytettäväksi työllisyystoimikunnan päätöksen 29.2.2016 § 29 mukaisten hankkeiden nettomenojen kattamiseksi. Kyseiselle tilastolliselle tilaukselle (10008) jää vuodelle 2016 vielä 367.707 suuruinen varaus kaupunginvaltuuston tarkoittamiin erityistoimiin työttömyyden hoitamiseksi ja

että siirretään 588.217 euroa kustannuspaikalta työllisyyspalvelukeskuksen kustannuspaikalta 22302 työmarkkinatuen kuntaosuudesta säästyvistä määrärahoista työllisyyspalvelukeskuksen kustannuspaikalle 22404 päätöksen 29.2.2016 § 29 mukaisten hankkeiden toteuttamista varten.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että työllisyyspalvelukeskuksen määrärahaa korotetaan 1.000.000 eurolla, josta

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Kv § 61

Oheismateriaali 1Työllisyystoimikunta 29.2.2016 § 28 Työmarkkinatuen kuntaosuus ja yhdistysten toiminnan turvaaminen

Oheismateriaali 2Työllisyystoimikunta 29.2.2016 § 29 Kaupunginvaltuuston työllistämiseen myöntämän erillismäärärahan käyttö

Oheismateriaali 3Työllisyystoimikunta 29.2.2016 § 30 Lisätalousarvioesitys

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että työllisyyspalvelukeskuksen määrärahaa korotetaan 1.000.000 eurolla, josta

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa

Oksanen Yrttiahon kannattamana teki seuraavansisältöisen muutosehdotuksen:

”Kaupunginvaltuusto päättää, että pohjaehdotuksen 1 000 000 euron lisäksi työllistämiseen lisätään 500 000 euroa (yhteensä 1 500 000 euroa) kohdennettuna kolmannen sektorin palkkatukityöllistämiseen ja kaupungin omaan työllistämiseen, jotta työllistämistoimet voisivat jatkua kevään jälkeenkin ja työllistämistoimien jatkuvuus voitaisiin turvata.”

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Oksasen muutosehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 57 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 8 valtuutettua kannatti Oksasen muutosehdotusta, 1 tyhjä ja 1 poissa, joten kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Liite 1Äänestyslista


Liitteet:

Kv § 61
Liite 1:Äänestyslista