Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus23625.05.20151
Kaupunginvaltuusto8401.06.20153

277-2015 (014)

Uusien jäsenten ja puheenjohtajan valitseminen kaupunginhallitukseen

Tiivistelmä: -

Kh § 236

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors 19.5.2015:

Kaupunginvaltuusto on 26.01.2015 § 4 päättänyt valita kaupunginhallitukseen 13 jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 2015 - 2016 ja valita jäsenten keskuudesta kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan. Päätöksen mukaan kaupunginhallituksen jäseneksi ja puheenjohtajaksi on valittu Lasse Lindholm ja kaupunginhallituksen jäseneksi Saara-Sofia Sirén. Lindholm ja Siren ovat työkiireiden vuoksi pyytäneet eroa luottamustehtävistään kaupunginhallituksen jäseninä ja puheenjohtajana.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Lasse Lindholmille pyytämänsä eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä ja Saara-Sofia Sirénille pyytämänsä eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä sekä valita uudet henkilöt heidän tilalleen kaupunginhallituksen jäseniksi päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja valita uuden henkilön kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 84

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Lasse Lindholmille pyytämänsä eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä ja Saara-Sofia Sirénille pyytämänsä eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä sekä valita uudet henkilöt heidän tilalleen kaupunginhallituksen jäseniksi päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja valita uuden henkilön kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi.

PäätösKaupunginvaltuusto päätti myöntää Lasse Lindholmille pyytämänsä eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä ja Saara-Sofia Sirénille pyytämänsä eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä sekä valita Lasse Lindholmin tilalle kaupunginhallituksen jäseneksi Tuomas Viljamaan ja Saara-Sofia Sirénin tilalle Marjukka Karttusen.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti valita Olli A. Mannin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti valita kaupunginhallituksen jäsen Satu Alasen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Lasse Lindholmin.

Kaikki valinnat tehtiin päätöksentekopäivästä kaupunginhallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Asian käsittely kokouksessa

Kaikki valintapäätökset lukuun ottamatta kaupunginhallituksen puheenjohtajan valintaa tehtiin Katteluksen ehdotuksesta yksimielisesti.

Li Andersson vaati kaupunginhallituksen puheenjohtajan valitsemista suljetuin lipuin toimitettavassa enemmistövaalissa.

Ääntenlaskijoiksi valittiin yksimielisesti Mikael Miikkola, Ilkka Kanerva ja Johannes Yrttiaho siten, että ääntenlaskijoiden puheenjohtajana toimi Miikkola.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen ilmoitti, että kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi voi äänestää kaupunginhallituksen varsinaista jäsentä, että valtuutetuille jaettuun äänestyslippuun tulee kirjoittaa ainakin sen henkilön sukunimi jota äänestää kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ja että äänestyslippu tulee taittaa kahtia ennen sen pudottamista vaaliuurnaan.

Suljetuin lipuin suoritetussa enemmistövaalissa Olli A. Manni sai 50 ääntä, Mikael Miikkola ja Marjukka Karttunen kumpikin äänen, tyhjiä 12,  hylättyjä 1 ja poissa 2, joten Olli A. Manni valittiin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi.

Jakelu

tiedKunnan Taitoa Oy
aoKarttunen Marjukka
aoLindholm Lasse
aoManni Olli A.
aoSirén Saara-Sofia
aoViljamaa Tuomas
tpvKonsernihallinto, hallintopalvelut