Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus40313.10.20143
Kaupunginvaltuusto15127.10.20145

613-2013 (014)

Uuden jäsenen nimeäminen kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkieliseen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostoon

Tiivistelmä: -

Kh § 403

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors 7.10.2014:

Kaupunginvaltuusto on 28.1.2013 § 13 päättänyt jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä valinnasta kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostoon toimikaudeksi 2013 - 2016 ja samalla nimennyt jäseniksi valituista jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Päätöksen mukaan Mirva Ylösmäki on valittu jaoston jäseneksi. Ylösmäki on 9.7.2014 muuttanut pois paikkakunnalta.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää todeta Mirva Ylösmäen luottamustehtävän Turun kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaoston jäsenenä paikkakunnalta muuton vuoksi päättyneen ja valita uuden jäsenen hänen tilalleen Turun kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostoon päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 151

PäätösKaupunginvaltuusto päätti todeta Mirva Ylösmäen luottamustehtävän kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaoston jäsenenä paikkakunnalta muuton vuoksi päättyneen ja valita Päivi Eskolan hänen tilalleen kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaoston jäseneksi ja Tiina Uutelan Päivi Eskolan henkilökohtaiseksi varajäseneksi kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostoon päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Asian käsittely kokouksessa

Päätös asiassa tehtiin Laivorannan ehdotuksesta yksimielisesti.