Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta 372 24.08.2011 1
Kaupunginhallitus 474 10.10.2011 5
Kaupunginvaltuusto 187 17.10.2011 7

9580-2011 (032)

Lumensijoituspaikkojen maksullisuus (Yj)

Tiivistelmä:

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on 24.8.2011 § 372 esittänyt, että lumensijoituspaikat muuttuisivat maksullisiksi. Maksuna perittäisiin 15€/kuorma. Koska kyse on uuden maksun käyttöönotosta ja maksun yleisten perusteiden vahvistamisesta, tulee asia saattaa kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Kilajk § 372

Katu- ja viheralueet, Heidi Jokinen 23.8.2011:

Turun kaupungilla on kaksi varsinaista lumensijoituspaikkaa, Oriketo ja Iso-Heikkilä. Näiden lisäksi kaupungilla on seitsemän lumen varasijoituspaikkaa eri puolilla kaupunkia. Varasijoituspaikat otetaan käyttöön sen jälkeen, kun varsinaiset lumensijoituspaikat ovat täynnä.

Lumen vastaanottaminen lumensijoituspaikoilla on ollut tähän asti ilmaista Turussa. Käytännössä kaikki suurimmat kaupungit ovat perineet jo pitkään maksua lumien vastaanotosta. Vastaanottomaksun hinta vaihtelee jonkun verran eri kaupunkien välillä, samoin hintaperuste. Osa perii kuutiohintaa ja osa kuormakohtaista hintaa.

Kiinteistöliikelaitos esittää, että Turussa aletaan periä maksua lumen vastaanottamisesta lumensijoituspaikoilla. Maksujen periminen edellyttää kulunvalvontajärjestelmän hankkimista lumensijoituspaikoille, jotta laskutus saadaan toimimaan automaattisesti henkilöstöresursseja sitomatta. Kulunvalvontajärjestelmä tunnistaa jokaisen lunta tuovan ajoneuvon ajoneuvokohtaisten tunnistimien avulla ja kirjaa rekisteriin tuodut lumimäärät kuormamäärien mukaan. Järjestelmä vaatii käyttäjiltä ajoneuvotunnistimen hankkimisen.

Kiinteistöliikelaitos esittää, että lumen hinta määräytyy kuormakohtaisena ja lumikuorman vastaanottomaksu on 15 €/kuorma. Kuormakohtainen hinta kannustaa tehokkaampaan toimintaan.

Saaduilla tuloilla tullaan kattamaan lumensijoituspaikkojen ylläpito- ja siivouskustannuksia.

Liikelaitosjohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi että:

- lumensijoituspaikat muuttuvat maksullisiksi

- lumen vastaanottomaksu on 15 €/kuorma

- vastaanottomaksu tulee voimaan 1.11.2011

- kiinteistöliikelaitoksen johtokunta valtuutetaan päättämään taksan määrään myöhemmin tehtävistä tarkistuksista.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 474

Katu- ja viheralueet, Heidi Jokinen 5.10.2011:

Yleistä

Kiinteistöliikelaitos on esittänyt, että Turussa alettaisiin periä maksua lumen vastaanottamisesta lumensijoituspaikoilla. Lumen vastaanottomaksu olisi 15 €/kuorma ja hinta määräytyisi kuormakohtaisena. Maksujen periminen edellyttää kulunvalvontajärjestelmän hankkimista lumensijoituspaikoille, jotta laskutus saadaan toimimaan automaattisesti henkilöstöresursseja sitomatta. Kulunvalvontajärjestelmä tunnistaa jokaisen lunta tuovan ajoneuvon ajoneuvokohtaisten tunnistimien avulla ja kirjaa rekisteriin tuodut lumimäärät kuormamäärien mukaan.

Turussa on kaksi varsinaista lumensijoituspaikkaa, Oriketo ja Iso-Heikkilä. Näiden lisäksi kaupungilla on seitsemän lumen varasijoituspaikkaa eri puolilla kaupunkia. Varasijoituspaikat otetaan käyttöön sen jälkeen, kun varsinaiset lumensijoituspaikat ovat täynnä. Kiinteistöliikelaitos on alustavasti suunnitellut neljän siirrettävän kulunvalvontajärjestelmän kilpailuttamista. Varsinaisten lumensijoituspaikkojen täyttyessä siirrettävät kulunvalvontayksiköt saadaan käyttöön varasijoituspaikoille. Näin maksun periminen onnistuu myös lumen varasijoituspaikoilla.

Investointikustannukset

Kiinteistöliikelaitos on selvittänyt neljän siirrettävän kulunvalvontajärjestelmän investointikustannusten suuruutta erään laitetoimittajan kanssa. Laitetoimittajan alustavan tarjouksen mukaan neljän kulunvalvontayksikön kokonaishinta on noin 84 000 € ja valvontakameroilla varustettuina noin 97 000 €. Kulunvalvontayksiköiden ylläpitokustannukset ovat vuodessa noin 2000 €. Edellä mainitut hinnat ovat arvonlisäverottomia.

Iso-Heikkilässä ei ole kiinteää sähköliittymää, joten kiinteän sähköliittymän avaaminen maanrakennustöineen maksaa noin 3500 €. Varalumensijoituspaikoille hankitaan agrikaatit.

Ajoneuvotunnistin

Lunta kuljettavat ajoneuvot varustetaan tuulilasin sisäpuolelle sijoitettavilla ajoneuvokohtaisilla tunnistimilla. Kuljettajan kannalta järjestelmä toimii täysin automaattisesti, mikä mahdollistaa joustavan liikennöinnin ajoneuvoille lumensijoituspaikoille. Järjestelmän käyttäminen vaatii autoilijoita hankkimaan tunnistimen ajoneuvoonsa. Sen avulla järjestelmä tunnistaa lunta tuovan ajoneuvon ja kirjaa rekisteriin tuodut lumimäärät annettujen kuormamäärien mukaan. Tunnistimien hankinta voitaisiin toteuttaa kaupungin toimesta keskitetysti ja autoilijat voisivat lunastaa tunnistimia esim. asiakaspalvelusta. Ajoneuvokohtaisen tunnistimen hinta on noin 50-100 €/kpl.

Lumimäärä

Vastaanotettavan lumen määrä vaihtelee vuosittain. Kymmenen viimeisen vuoden keskimääräinen vastaanotettu lumimäärä lumensijoituspaikoilla Turussa on 250 000 m3. Kaksi viimeistä, runsaslumista talvea nostavat kymmenen vuoden keskiarvoa roimasti. Talvena 2009-2010 lunta on vastaanotettu 500 000 m3 ja talvena 2010-2011 lunta on vastaanotettu lumensijoituspaikoille 1 000 000 m3.

Yhden lumikuorman keskimääräinen koko on noin 8-12 kuutioita.

 

Ylläpito- ja siivouskustannukset

Lumen sijoituspaikkojen ylläpito- ja siivouskustannukset vaihtelevat vuosittain lumimäärästä riippuen. Viimeisen seitsemän vuoden aikana kustannukset ovat olleet keskimäärin 85 000 €/vuosi.

Laskutus

Ajoneuvotunnistin sisältää yksilöllisen koodin, jonka avulla järjestelmä tunnistaa lunta tuovan ajoneuvon ja kirjaa rekisteriin tuodut lumimäärät annettujen kuormamäärien mukaan. Laskut lumen vastaanottopaikkojen käyttäjille saadaan lähtemään kulunvalvonnan välittämien tietojen perusteella. Laskutus tapahtuu kuukausittain saatujen raporttien mukaan.

Kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 5.10.2011:

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on 24.8.2011 § 372 esittänyt, että lumensijoituspaikat tulisivat maksullisiksi ja että hinnoitteluperusteena käytettäisiin kuormakohtaista hintaa.

Kuntalain 13 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan kaupunginvaltuuston tulee päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Hallintosäännön 41 §:n mukaan kaupunginvaltuusto päättää taloudellisesti tai periaatteellisesti merkittävän uuden asiakasmaksun käyttöön ottamisesta ja maksun yleisistä perusteista. Koska Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan esityksessä on kyse uuden maksun käyttöönotosta ja maksun yleisen perusteen määrittämisestä, on päätösvalta asiassa kuntalain 13 §:n ja hallintosäännön 41 §:n perusteella kaupunginvaltuustolla.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

lumensijoituspaikat muuttuvat maksullisiksi,

lumen vastaanottomaksu on 15 €/kuorma,

vastaanottomaksu tulee voimaan 1.11.2011 ja

että Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta valtuutetaan päättämään taksan määrään myöhemmin tehtävistä tarkistuksista.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Ennen päätöksentekoa äänestettiin asian palauttamisesta Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle uudelleen valmisteltavaksi.

Asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 7-6.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät von Frenckell-Ramberg, Keskinen, Manni, Leppä, Laaksonen, Sarlund ja Arve.

Artesolan Rinteen kannattamana tekemän palautusehdotuksen puolesta äänestivät lisäksi Eklund, Ahola, Elo ja Hihnala.

Kv § 187

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

lumensijoituspaikat muuttuvat maksullisiksi,

lumen vastaanottomaksu on 15 €/kuorma,

vastaanottomaksu tulee voimaan 1.11.2011 ja

että Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta valtuutetaan päättämään taksan määrään myöhemmin tehtävistä tarkistuksista.

Kaupunginvaltuuston päätös

Kaupunginvaltuusto päätti, että

- lumensijoituspaikat muuttuvat maksullisiksi,

- lumen vastaanottomaksu on 15 €/kuorma,

- vastaanottomaksu tulee voimaan 1.11.2011 ja

- että Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta valtuutetaan päättämään taksan määrään myöhemmin tehtävistä tarkistuksista.

Liite 1Äänestyslistat

Asian käsittely kokouksessa

Valt. Seppo Koski valt. Jarmo Laivorannan kannattamana ehdotti, että asia palautetaan.

Keskustelun keskeydyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa on valt. Seppo Kosken palautusehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 51 valtuutettua kannatti asian käsittelyn jatkamista, 15 valtuutettua kannatti valt. Seppo Kosken palautusehdotusta, 1 poissa, joten asian käsittely jatkui.

Valt. Sauli Saarinen valt. Alpo Lähteenmäen kannattamana ehdotti, että asia pannaan pöydälle.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että pöydällepanoehdotus vaatii työjärjestyksen edellyttämän 17 valtuutetun kannatuksen asian ollessa ensimmäisen kerran käsittelyssä ja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät "jaa", ja ne valtuutetut, jotka kannattavat valt. Sauli Saarisen pöydällepanoehdotusta, äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 51 valtuutettua oli asian käsittelyn jatkamisen kannalla, 16 valtuutettua valt. Sauli Saarisen pöydällepanoehdotuksen kannalla, minkä johdosta puheenjohtaja totesi, että asian käsittely jatkuu.

Valt. Olavi Mäenpää valt. Maarit Rostedtin kannattamana ehdotti esityksen hylkäämistä.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa on valt. Olavi Mäenpään hylkäysehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 51 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta, 16 valtuutettua kannatti valt. Olavi Mäenpään hylkäysehdotusta, joten kaupunginhallituksen ehdotus voitti.

 

 

Jakelu

tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tpvKiinteistöliikelaitos


Liitteet:

Kv § 187
Liite 1:Äänestyslistat