Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginvaltuusto 138 15.06.2009 9

946-2009 (045)

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus Turun kaupungin toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta vuonna 2008

Tiivistelmä: -

Kv § 138

Liite 1                                 Asian esittely ja päätösehdotus

 

Liite 2                                 Arviointikertomus

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ilmoitti, että asiaa käsiteltäessä puheenvuorojen kesto tullaan kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 18 §:n nojalla rajoittamaan enintään 5 minuuttiin. Samalla puheenjohtaja totesi, että tämän asian yhteydessä voidaan käyttää puheenvuoroja myös asiakohdista 10 – 31 ja että ilmoitettu puheenvuorojen keston rajoitus koskee myös näistä asioista käytettäviä puheenvuoroja. Rajoitus ei kuitenkaan koske valt. Heikki Talvitien esittelypuheenvuoroa.

 

Päätös         Kaupunginvaltuusto päätti

merkitä arviointikertomuksen tiedokseen

lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja

velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2009 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle selvityksen toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai joihin on ryhdyttävä tarkastuslautakunnan esille nostamien asioiden korjaamiseksi.

Jakelu

tpvKaupunginhallitus
ilmTarkastuslautakunta 2009-2012


Liitteet:

Kv § 138
Liite 1:Asian esittely ja päätösehdotus
Liite 2:Arviointikertomus