Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginvaltuusto 78 09.03.2009 11

1697-2009 (000, 015)

Valtuustokauden 2009 - 2012 aikana laadittavat ohjelmat (Kj)

Tiivistelmä:

Turun kaupungin valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa valtuustokaudelle 2009 - 2012 todetaan, että ryhmien välinen sopimus toimii lähtökohtana valtuustokauden aikana laadittaville kaupungin toimintaa ohjaaville muille strategioille ja ohjelmille ja että kaupunginhallitus valmistelee valtuuston hyväksyttäväksi esityksen valtuustokaudella laadittavista ja noudatettavista strategioista ja ohjelmista. Kaupunginvaltuustolle esitetään hyväksyttäväksi ohjelmarakenne jatkovalmistelua varten. Ohjelmat laaditaan keväällä 2009 siten, että kaupunginvaltuusto voisi päättää ohjelmista 11.5.2009.

Kv § 78

Liite 1                                 Asian esittely ja päätösehdotus

 

Valt. Virpa Puisto valt. Pauliina de Annan kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen.

 

”Kaupunginvaltuusto päättää,

että edellä esitetyn mallin mukainen valtuustokauden 2009 - 2012 ohjelmarakenne hyväksytään ohjeellisena,

että asia lähetetään ohjelmien valmistelun osalta kaupunginhallitukselle toimeenpantavaksi ja

että kaupunginhallitus oikeutetaan tekemään tarvittavia tarkennuksia ohjelmarakenteeseen sekä teemojen ja ohjelmien nimikkeisiin.

 

Samalla kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginvaltuustolle järjestetään seminaari asian valmistelun yhteydessä”.

 

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös         Kaupunginvaltuusto päätti,

että edellä esitetyn mallin mukainen valtuustokauden 2009 - 2012 ohjelmarakenne hyväksytään ohjeellisena,

että asia lähetetään ohjelmien valmistelun osalta kaupunginhallitukselle toimeenpantavaksi ja

että kaupunginhallitus oikeutetaan tekemään tarvittavia tarkennuksia ohjelmarakenteeseen sekä teemojen ja ohjelmien nimikkeisiin.

 

Samalla kaupunginvaltuusto edellytti, että kaupunginvaltuustolle järjestetään seminaari asian valmistelun yhteydessä.


Liitteet:

Kv § 78
Liite 1:Asian esittely ja päätösehdotus