Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 13 | 26.02.2020 | 5 |
10998-2019 (02 05 01)
Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2020, kategoria 3, kulttuurin harrastustoiminta-avustukset
Tiivistelmä: -
Kultlk § 13
Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy:
Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen 4.4.2016 § 143 hyväksymiä avustuksia koskevia yleisiä ohjeita sekä kulttuurilautakunnan 19.9.2018 § 88 hyväksymiä jakoperusteita.
Harrastustoiminta-avustukset on tarkoitettu turkulaisille taide- ja kulttuurityötä tekeville harrastusyhdistyksille ja -työryhmille, jotka tuottavat yleisölle avoimia tapahtumia Turussa. Avustukset on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin, esiintymisasuihin tai -matkoihin, julkaisutoimintaan tai tallenteisiin. Avustusta ei ole tarkoitettu kaupunginosayhdistyksille. Arvioinnin perustana on asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen, harrastaja- ja osallistujamäärät sekä toiminnan laatu. Harkinnan perusteella avustusmääräraha jaetaan niille hakijoille, joiden toiminnan on arvioitu parhaiten vastaavan jakoperusteita sekä toteuttavan kategorian jakoperusteiden tarkoitusta.
Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2020 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2019 klo 00.01 ja päättyi 31.10.2019 klo 23.59. Määräaikaan mennessä kategoriaan 3 harrastustoiminta-avustukset hakemuksia saapui yhteensä 42 kpl ja niiden yhteissumma oli 318 019 euroa. Hakemukset jakautuvat seuraavasti:
Taiteenala | Hakemusten määrä |
Elokuvataide | 3 |
Kirjallisuus | 1 |
Kuvataide | 6 |
Näyttämötaide | 8 |
Säveltaide | 23 |
Yhteensä | 42 |
Liite 1Kategoria 3 - Harrastustoiminta-avustukset 2020
Oheismateriaali 1Yhteenveto harrastustoiminta-avustuksista sekä esitetyt summat
Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten nähtävillä Kulta2-tietokannassa.
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta päättää, muut anomukset hyläten, myöntää harrastustoiminta-avustukset vuodelle 2020 edellä esitetyn ja liitteen 1 mukaisesti.
Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
aoHakijat
tpvVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto
tpvXXXXX
Liitteet:
Kultlk § 13
Liite 1:Kategoria 3 - Harrastustoiminta-avustukset 2020