Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta1527.02.20196

15091-2018 (02 05 01)

Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2019, kategoria 3, kulttuurin harrastustoiminta-avustukset

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää vuoden 2019 kulttuurin harrastustoiminta-avustuksista.

Kultlk § 15

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy:

Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen 4.4.2016 § 143 hyväksymiä avustuksia koskevia yleisiä ohjeita sekä kulttuurilautakunnan 19.9.2018 § 88 hyväksymiä jakoperusteita.

Harrastustoiminta-avustukset on tarkoitettu turkulaisille taide- ja kulttuurityötä tekeville harrastusyhdistyksille ja -työryhmille, jotka tuottavat yleisölle avoimia tapahtumia Turussa. Avustukset on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin, esiintymisasuihin tai -matkoihin, julkaisutoimintaan tai tallenteisiin. Avustusta ei ole tarkoitettu kaupunginosayhdistyksille. Arvioinnin perustana on asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen, harrastaja- ja osallistujamäärät sekä toiminnan laatu. Harkinnan perusteella avustusmääräraha jaetaan niille hakijoille, joiden toiminnan on arvioitu parhaiten vastaavan jakoperusteita sekä toteuttavan kategorian jakoperusteiden tarkoitusta.

Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2019 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2018 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2018 klo 16.00. Määräaikaan mennessä kategoriaan 3 harrastustoiminta-avustukset hakemuksia saapui yhteensä 48 kpl ja niiden yhteissumma oli 194 370 euroa. Hakemukset jakautuvat seuraavasti:

Taiteenala Hakemusten määrä
Elokuvataide 3
Kirjallisuus 2
Kuvataide 5
Monitaide 4
Näyttämötaide 10
Säveltaide 23
Valokuvataide 1
Yhteensä 48

Oheismateriaali 1Yhteenveto harrastustoiminta-avustuksista sekä esitetyt summat (oheismateriaali jaetaan erillisenä kulttuurilautakunnan jäsenille)

Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten nähtävillä Kulta2 -tietokannassa.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää muut anomukset hyläten myöntää harrastustoiminta-avustukset vuodelle 2019 edellä esitetyn ja liitteen 1 mukaisesti.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta. 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Liite 1Kategoria 3 - Harrastustoiminta-avustukset 2019

Jakelu

aoHakijat
tpvVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto
tpvXXXXX


Liitteet:

Kultlk § 15
Liite 1:Kategoria 3 - Harrastustoiminta-avustukset 2019