Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta11821.11.20185

13647-2018 (02 05 01)

Aboa-apuraha 2019

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta käy lähetekeskustelun Aboa-apurahan myöntämisestä.

Kultlk § 118

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Mette Karlsson:

Kulttuurilautakunta julisti Aboa-apurahan vuodelle 2019 haettavaksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2018 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2018 klo 16.00. Ilmoituksessa oli maininta, että myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui 18 kpl.

Aboa-apuraha on tarkoitettu turkulaiselle ammattitaiteilijalle alasta riippumatta. Apuraha on vuoden työskentelyapuraha. Vuonna 2019 apuraha on 20 461,72 €.

Apurahaan kuuluu mahdollisuuksien mukaan taiteellisen tuotoksen saaminen esille Turun kaupungin taidelaitoksissa. Vaihtoehtoisesti työn tulos voi olla muulla tavoin näkyvä osa Turun kaupungin kulttuuritarjontaa.

Arvioinnin perusteena ovat taiteellinen laatu, ansioituminen ja kaupungin vetovoimaisuuden lisääminen.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusAsia esitellään kokouksessa. Kulttuurilautakunta käy lähetekeskustelun Aboa-apurahan myöntämisestä ja palauttaa asian edelleen valmisteltavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asiaa kokouksessa alusti Niina Niemi-Nagy.

Puheenjohtajana tämän asian kohdalla toimi Mustonen.

Jakelu

palKarlsson Mette
palNiemi-Nagy Niina