Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta4525.04.20185

4689-2018 (12 03 00, 12 00 01)

Perusteet taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelmien hyväksymiseksi

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto on vuonna 1992 päättänyt Turussa annettavasta taiteen perusopetuksesta ja oikeuttanut kulttuurilautakunnan hyväksymään yleisen oppimäärän opetussuunnitelmat. Hyväksyttäessä taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmia tulee tarkastella paitsi opetussuunnitelman sisältöä, myös muita lain ja asetuksen asettamia vaatimuksia. Toimijalla tulee olla opetukseen soveltuvat toimitilat ja välineet, sen hallinto on oltava järjestetty asianmukaisesti ja henkilöstöä koskevia säädöksiä on noudatettava. Nämä periaatteet on koottu ohjeistukseksi, joka nyt esitetään lautakunnalle hyväksyttäväksi.

Kultlk § 45

Lastenkulttuurisuunnittelija Leena Hiltunen ja kulttuurisihteeri Mette Karlsson 19.4.2018:

Taiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään

ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Toimintaa säätelee laki (21.8.1998/633) ja asetus (6.11.1998/813) taiteen perusopetuksesta,

asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (14.12.1998/986) sekä

opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet. Lain mukaan kunta voi järjestää taiteen perusopetusta. Kunta voi järjestää taiteen perusopetusta itse tai hankkia ne julkiselta tai yksityiseltä yhteisöltä taikka säätiöltä.

Taiteen perusopetuksen oppimäärät jakautuvat laajaan ja yleiseen. Opetuksen lainmukaisuus edellyttää, että opetuksen järjestäjällä on joko kunnan hyväksymä ja vahvistama opetussuunnitelma tai opetus- ja kulttuuriministeriön lupa taiteen perusopetuksen järjestämiseen.

Turun kaupungissa on tehty päätös, että Turussa annetaan taiteen perusopetusta (kv 30.11.1992) ja että yleisen oppimäärän opetussuunnitelmien hyväksyminen on kulttuurilautakunnan tehtävä.

Opetushallitus on päättänyt 20.9.2017 taiteen perusopetuksen laajan ja yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteista seuraaville taiteenaloille: arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, tanssi, sanataide, sirkustaide ja teatteritaide. Taiteen perusopetuksen opintonsa 31.7.2018 jälkeen aloittavat oppilaat opiskelevat opetussuunnitelman mukaan, joka on laadittu näiden opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Ennen 1.8.2018 taiteen perusopetuksessa opintonsa aloittaneet oppilaat voivat suorittaa opintojaan aiemman opetussuunnitelman perusteiden mukaan laadittuja opetussuunnitelmia noudattaen enintään 31.7.2021 saakka.

Vapaa-aikatoimiala on pyytänyt turkulaisia taiteen perusopetusta antavia toimijoita toimittamaan uudet, opetushallituksen perusteiden mukaiset opetussuunnitelmansa siten, että ne voidaan tuoda kulttuurilautakunnan päätettäviksi kevään 2018 aikana. Uusien opetussuunnitelmien mukaisen opetuksen on tarkoitus alkaa syyslukukaudella 2018.

Hyväksyttäessä taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmia tulee tarkastella paitsi opetussuunnitelman sisältöä, myös muita lain ja asetuksen asettamia vaatimuksia. Toimijalla tulee olla opetukseen soveltuvat toimitilat ja välineet, sen hallinto on oltava järjestetty asianmukaisesti ja henkilöstöä koskevia säädöksiä on noudatettava. Nämä periaatteet on koottu ohjeistukseksi, joka nyt esitetään lautakunnalle hyväksyttäväksi. On luontevaa kirjata ja hyväksyä toimintatavat tässä vaiheessa, kun kaikkien taiteen perusopetuksen toimijoiden opetussuunnitelmat tulevat tarkistettaviksi. Kirjattu ohjeistus kuvaa tähän saakka noudatettua toimintatapaa, eikä varsinaisia muutoksia perusteisiin ole tulossa. Kirjattu ohje tekee toiminnan läpinäkyväksi, auttaa ohjeistamaan taiteen perusopetuksen antajaksi hakeutuvia toimijoita jatkossa sekä takaa heille tasapuolisen kohtelun.

Liite 1Perusteet taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelmien hyväksymiseksi

Toimialajohtaja Minna Sartes:

Ehdotus

Kulttuurilautakunta hyväksyy esitetyt perusteet taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelmien hyväksymiseksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedHiltunen Leena
tiedKarlsson Mette


Liitteet:

Kultlk § 45
Liite 1:Perusteet taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelmien hyväksymiseksi