Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta12325.10.20178

793-2016 (002, 055, 016)

Turun Kaupunginteatteri Oy:n vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätös

Tiivistelmä: -

Kultlk § 123

Toimitusjohtaja Arto Valkama:

Turun Kaupunginteatteri Oy:n vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätös on valmistunut ja yhtiökokous on vahvistanut ne 17.5.2017.

Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2016

Turun Kaupunginteatteri Oy:n toimintavuosi 2016 oli sekä taloudellisesti että toiminnallisesti menestyksekäs.

Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet ylitettiin pääsääntöisesti ja myös kaikki konsernijaoston seuraamat toiminnalliset tavoitteet ylitettiin pääsääntöisesti. Vuoden 2016 toteutunut täyttöaste oli 72,7%, mikä alittaa 75% tavoitetason. Ryhmäasiakkaiden tasoksi tavoiteltiin 26 000 katsojaa, mutta kaiken kaikkiaan ryhmien mukana teatteriin tuli 35 791 katsojaa. Ryhmäasiakkaiden määrään on kirjattu kaikki yli 10-hengen ryhmät.

Katsojaluvuissa mitattuna Turun Kaupunginteatterin vuosi 2016 oli onnistunut. Kokonaiskatsojamäärä oli 115 448 katsojaa. Kasvua vuoteen 2015 verrattuna oli yli 13 000 eli 13 %.

Turun Kaupunginteatterissa esitettiin vuoden 2016 aikana 45 teosta neljällä eri näyttämöllä. Teoksista 14 oli Turun Kaupunginteatterin omaa tuotantoa tai yhteistuotantoja, 31 vierailuesityksiä. Ensi-iltoja oli vuoden aikana kahdeksan. Vuoden 2016 kokonaisesitysmäärä oli 381.

Vuoden katsotuin näytelmä oli vuoden 2015 tapaan Naantalin Emma Teatterissa nähty komedia Linnan juhlat, jonka ehti kesän aikana nähdä yhteensä 21 014 katsojaa. Muita vuoden 2016 yleisömenestyksiä olivat Logomo-teatterissa komedia Toc Toc (13 820), koko perheen seikkailunäytelmä Robin Hoodin sydän (10 319 katsojaa) ja draama Neljäntienristeys (10 131 katsojaa) sekä Domino-teatterissa Rock of Ages -kasarimusikaali (13 271 katsojaa). Omien esitysten lisäksi monipuolisessa vierailuohjelmistossa nähtiin niin keikkoja, komediaa, taikuutta kuin balettiakin.

Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2016

Turun Kaupunginteatteri Oy:n toimintavuosi 2016 oli sekä taloudellisesti että toiminnallisesti menestyksekäs. Kustannussäästöt ja onnistunut taloudenpito yhdistettynä erinomaisesti onnistuneeseen omaan tulonhankintaan synnyttivät vahvan taloudellisen tuloksen. Tilikauden tulos oli 322 578,32 euroa ylijäämäinen. 

Turun Kaupunginteatteri Oy:n menoista merkittävimmän erän muodostavat henkilöstökulut, jotka ovat noin kaksi kolmasosaa kokonaiskuluista. Muita merkittäviä eriä ovat liiketoiminnan muihin kuluihin kirjautuvat tilakustannukset, tekijänoikeuspalkkiot sekä markkinointikulut. 

Henkilöstökuluissa on pysytty erinomaisen hyvin budjetoidussa tasossa. Lisäksi teatterin ns. saldopankin aktiivinen hyödyntäminen ja sen positiiviset muutokset ovat vaikuttaneet osaltaan myönteisesti henkilöstökuluihin.

Kustannusseurantaa ja kulujen kohdentamista on edelleen tarkennettu, mikä näkyy talousarvion ja toteuman hyvässä tasapainossa. Merkittävää toimintavuodessa oli lisäksi se, että varauksia yllättäviin menoihin ei jouduttu myöskään vuodelta 2016 kirjaamaan.  

Turun Kaupunginteatteri Oy rahoittaa toimintansa lipputuloilla, Turun kaupungin avustuksella, Opetus- ja kulttuuriministeriön teatteri- ja orkesterilain mukaisella valtionosuudella sekä muilla avustuksilla ja muilla tuloilla. Teatterin omarahoitusosuus vuodelta 2016 on 36%.

Turun Kaupunginteatteri Oy:n vuoden 2016 pääsylipputulot ylittivät budjetoidun noin 370 000 eurolla, minkä lisäksi muut oman tulonhankinnan kanavat, mm. käsiohjelmatuotot ja naulakkomaksut, ylittivät budjetoidun. Tulot olivat kokonaisuudessaan vajaat 500 000 euroa budjetoitua suuremmat.

Pääsylipputulojen merkittävä nousu suhteessa budjetoituun selittyy tuotantojen hyvällä täyttöasteella läpi toimintavuoden sekä onnistuneella kesäteatterituotannolla ja Dominon laajalla vierailuohjelmistolla. Toimintavuonna 2016 saavutettiin omien tuottojen osalta ennätyksellinen taso.

Kaupungin toiminta-avustus yhtiölle oli vuonna 2016 yhteensä 3.495.352,96 euroa.

Oheismateriaali 1Turun Kaupunginteatteri Oy tilinpäätös 2016

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee Turun Kaupunginteatteri Oy:n vuoden 2016 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTurun Kaupunginteatteri Oy