Museopalvelut / museopalvelujohtaja Olli Immonen, intendentti Satu Pajarre 

Suurtuotantorahan haku yhteistyöhankkeelle Sisällissota - vaikenemisen tarinat

Tiivistelmä:

Turun museopalvelut hakee vuodelle 2018 kohdennettua suurtuotantorahaa yhteistyöhankkeelle Sisällissota – vaikenemisen tarinat.  Hanke toteutetaan yhteistyönä museopalveluiden, kirjastopalveluiden ja Turun Filharmonisen orkesterin kesken. Muina yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Suomen Saksan-instituutti / Finnland-Institut in Deutschland, Turun yliopiston folkloristiikan, museologian ja uskontotieteen oppiaineiden hanke Sirkkala 1918–2018: vankileiristä muistin paikaksi ja kulttuuriperintökohteeksi sekä yksittäiset yliopistotutkijat ja tietokirjailijat, vapaa-aikatoimialan Monimaa -tiimi ja kaupungin maahanmuuttajapalvelut. Hankkeen tuotoksena syntyy sisällissota-teemaa käsittelevä näyttely, julkaisu, studia generalia -sarja, konsertteja ja tapahtumia.

***

Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen sisällissodasta. Maailmassa on jatkuvasti käynnissä lukuisia eri sisällissotia, jotka koskettavat suomalaisia mm. pakolaisvirtojen muodossa. Sisällissota on sota, jolla ei ole voittajia. Se on aina inhimillinen tragedia, joka koskettaa yksilön, perheen, suvun ja kansakunnan tasolla. Sisällissota on tabu, joka jättää syvät historialliset jäljet. Suurtuotantohankkeen tavoitteena on luoda keskustelua sisällissotien vaikutuksesta sekä historiallisena että nykyajassa vahvasti läsnä olevana ilmiönä. Aihetta lähestytään muistojen keruun, historian kirjoituksen, luentojen, keskustelujen ja taiteiden kautta. Muistelun ja historiallisen tutkimuksen pohjalta pohditaan sitä, miten menneisyyttä representoidaan. Taiteellisen ilmaisun välityksellä luodaan väyliä nykyisyyden ilmiöiden ja tuntojen välittämiseen ja vastaanottamiseen. Mitä sota tarkoittaa historiallisena ilmiönä tai miten se koskettaa henkilökohtaisella tasolla. Miten puretaan ahdistusta ja surua. Miten kuvailla kauhua ja hätää, josta ei voi puhua. Miten antaa ääni sukupolvien yli jatkuneelle vaikenemiselle. 

Sisällissota – vaikenemisen tarinat  -hanke koostuu kahdesta pääosasta: museopalveluiden tuottamasta näyttelystä, tapahtumista ja julkaisusta sekä kirjastopalveluiden tuottamasta studia generalia sarjasta ja tapahtumakokonaisuudesta.  

Museopalvelut tuottaa syksyllä 2018 Wäinö Aaltosen museoon näyttelyn työnimellä ”Sisällissota” (näyttely on avoinna 5.10.2018–13.1.2019). Näyttelyssä käsitellään nykytaiteen välityksellä sisällissotia ja niiden vaikutuksia. Aihetta lähestytään yhteiskunnallis-humanistisesti. Näyttelyssä painopiste on nykyisessä globaalissa maailmantilanteessa, mutta siinä tullaan sivuamaan Suomen sisällissodan kaikuja. Merkittävä osa näyttelyä tulee olemaan kotimaiselta taiteilijalta tilattava installaatio, jonka materiaalina käytetään uusinta yliopistotutkimusta Hennalan naisvankileirin, ja etenkin turkulaisten naisvankien kohtaloista (FL Marjo Liukkosen sosiologian alaan kuuluva väitöskirja ”Hennalan naismurhat 1918” tarkastetaan tulevana keväänä Lapin yliopistossa). Näyttelyyn tulee teoksia kotimaisten taiteilijoiden lisäksi kansainvälisiltä taitelijoilta mm. yhteistyössä Suomen Saksan-instituutin / Finnland-Institut in Deutschland kanssa. Näyttelystä tuotetaan myös mahdollisuuksien mukaan vaihtonäyttely Berliiniläiseen kulttuurikeskukseen.

Osana näyttelyn oheisohjelmaa tehdään yhteistyötä Susinarttujen housuissa -naiskuorohankkeen kanssa, jonka tavoitteena on mm. kiinnittää huomio naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan vihaan ja väkivaltaan. Museolla järjestetään aiheeseen liittyviä keskusteluiltoja ja teematapahtumia yhdessä vapaa-aikatoimialan Monimaa -tiimin sekä kaupungin maahanmuuttajapalveluiden kanssa.

Kirjastopalvelut tuottaa studia generalia -sarjan, jonka punaisena lankana juoksee kysymys siitä, millä tavoin sisällissota on esitetty, kuvattu tai kerrottu kaunokirjallisuudessa ja kuvataiteissa. Millaisilla taiteellisilla ja taiteidenvälisillä välineillä välittyy mikrohistoriallinen kuva ja käsitys sisällissodan kokemuksista. Studia generalia -sarja tuotetaan yhteistyössä Turun yliopiston Sirkkala 19182018 -hankkeen kanssa sekä Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaineen yliopistonlehtorin kanssa, joka työryhmineen valmistelee sisällissotaa käsittelevää tietokirjaa.

Turun pääkirjastossa pidettävä studia generalia -sarja alkaa tammikuussa 2018 ja sisältää kuusi luentoa. Se toimii ajatuksia, kysymyksiä ja kyseenalaistuksia esittävänä pontimena Turun muulle 2018 -ohjelmalle. Luentosarjan yhteydessä järjestetään asiantuntijavetoisia paneelikeskusteluja, joihin pyritään kutsumaan mukaan myös henkilöitä, joiden perhepiiriin tai sukuun sisällissota kokemuksellisesti liittyy. Luennoitsijat nimetään ja kutsutaan yhteistyössä kaikkien suurtuotantoon osallistuvien tahojen kanssa.

Suomessa tullaan tuottamaan useita 1918 tapahtumia käsitteleviä julkaisuja. Myös Turun kaupungille on osoitettu aloite määrärahan myöntämisestä Turun museokeskukselle Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin valmistuvaan tutkimukseen Turun seudun tapahtumista vuosina 1917–1918 (dnro 11583-2015). Osana Sisällissota – vaikenemisen tarinat -hanketta tuotetaan julkaisu rinnan kirjastopalveluiden studia generalia -sarjan kanssa. Museokeskuksen valokuvakokoelmasta kartoitetaan ja saatetaan painokelpoiseen muotoon kuvamateriaalia julkaisua varten. Julkaisun toimituskuntaan tulee edustusta sekä museosta että kirjastosta. Julkaisun painos on 400 kpl ja se liitetään osaksi Turun museokeskuksen julkaisusarjaa. Julkaisua tullaan myymään museopalveluiden museotoimipaikoissa sekä pääkirjastossa.

Suomen sisällissota leikkaisi kaikkien yhteiskuntakerrosten läpi ja vaikutti myös kotimaisiin säveltäjiin. Suuri osa säveltäjistä identifioitui valkoisiin ja esimerkiksi Jean Sibeliuksen ajan sävellykset toimivat voitokkaana juhlamusiikkina konfliktin voittaneelle osapuolelle. Vuoden 1918 tapahtumien traagisempia puolia luotasivat mm. modernistit Leevi Madetoja ja Venäjän vallankumousta Suomeen paennut Ernest Pingoud. Uuno Klami puolestaan soti suojeluskuntalaisena Suomen sisällissodassa ja myöhemmin vapaaehtoisena Viron vapaussodassa ennen varsinaisen säveltäjäuransa aloittamista. Yleisesti sota ja rauha ovat inspiroineet säveltäjiä laajalti nykypäiviin asti, joten Sisällissota-näyttelyn teemat sopivat luonnollisesti myös Turun filharmonisen orkesterin tuottamien ja Wäinö Aaltosen museossa esitettävien kamarimusiikkikonserttien aiheistoksi.

Vuosi 2018 on myös EU:n Kulttuuriperintövuosi, jonka päätavoitteina ovat mm. kulttuurisen diversiteetin, kulttuurienvälisen vuoropuhelun ja sosiaalisen koheesion edistäminen sekä konfliktialueiden kulttuuriperinnön vaaliminen. http://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2017/02/09-cultural-heritage/?utm_source=dsms-auto&utm_medium=email&utm_campaign=European+Year+of+Cultural+Heritage+in+2018%3a+celebrating+the+diversity+and+richness+of+our+European+heritage Sisällisota – vaikenemisen tarinat -hanke tukee näitä eurooppalaisen kulttuuriperintövuoden tavoitteita.

Hankkeen budjetti:

 

SUURTUOTANTORAHOITUS
  
Taiteilijan korvaukset (installaatio)25.000 €
Tilapäinen työvoima (installaatio ja valokuvakokoelman kartoitus)12.000 €
Teoslaina- ja tekijäoikeuskorvaukset (installaatio, ulkomaiset teoslainat)  4.000 €
Teoskuljetukset (ulkomaiset teoslainat)  9.000 €
Rakennusmateriaalit (installaatio)  3.400 €
Koneet ja laitteet (installaatio)  2.000 €
Matkustuskulut (näyttelyvaihto- ja yhteistyö Berliinissä)  1.600 €
Tapahtumatoiminta museolla (mm. Susinarttujen housuissa -teos sekä monikulttuurisuustapahtumat)  5.000 €
  
Konsertit  (TFO:n konsertit)  7.000 €
  
Julkaisun painatuskulut7.500 €
Julkaisun kirjoittajien kirjoituspalkkiot 3.600 €
Graafikon palkkio6.000 €
Käännöspalkkio6.000 €
Kuvaostot750 €
Julkaisun toimitus7.000 €
  
Asiantuntijapalkkiot (kirjaston studia generalia x 6)1.500 €
Matkakulut (luennoitsijat)700 €
Tapahtumatoiminta kirjastolla (mm. monikulttuurisuustapahtumat)5.000 €

                                              

                                               Yhteensä

 107.050 €
  
INKIND 
  
Henkilöstökulut (museo)53.000 €
Teoslaina- ja tekijäoikeuskorvaukset 2.000 €
Teoskuljetukset 2.000 €
Hallintokulut (museo)  4.800 €
Markkinointi ja viestintäkulut (museo)15.000 €
Muut kulut (museo)  5.000 €
  
Tilavuokrat (kirjaston Studio)2.000 €
Henkilöstökulut (kirjasto)15.000 €
Hallintokulut sekä markkinointi ja viestintä (kirjasto)15.000 €
  
Yhteensä113.800 €
  
KOKO HANKE YHTEENSÄ220.850 €

Kustannukset hankkeelle ovat yhteensä 220.850 €, josta haettavan avustuksen osuus 107.050 €. Haettavasta määrärahasta kirjastopalveluiden osuus on 7.200 € ja Turun filharmonisen orkesterin osuus on 7.000 €.

EhdotusMuseopalvelut esittää, että vuoden 2018 suurtuotantorahasta kohdennetaan 107.050 euroa yhteistyöhankkeelle Sisällissota – vaikenemisen tarinat.