Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta4622.03.20176

2963-2016 (041, 040)

Toiminnan ja talouden vuosiraportti 1.1.-31.12.2016

Tiivistelmä: -

Kultlk § 46

Talouspäällikkö Ilkka Mäkynen 16.3.2017:

Kuntalain 69 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä oleellisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2016 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt talousarvion sitovuudesta. Tilinpäätöksessä raportoidaan valtuuston sitoviksi asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden sekä henkilöstötavoitteiden toteutuminen sekä kaupunginvaltuustolle tiedoksi annettavien tunnuslukujen toteutuminen 1.1.–31.12.2016. Tilinpäätöksessä raportoidaan myös kaupunginvaltuuston kullekin toimielimelle talousarvion yhteydessä päättämät päätöslauselmat/lausekkeet. Lisäksi tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan kaupunginhallitukselle toimialojen strategisissa sopimuksissa vahvistettujen tavoitteiden toteutuminen ja tiedoksi annettavat tunnusluvut.

Konsernihallinnon talouden ja rahoituksen vastuualue kokoaa tilinpäätökseen sisältyvät toiminnan ja talouden toteutumisvertailut.

Kulttuurilautakunnan kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet toteutuivat lähes suunnitellusti. Käyttötalouden osalta toimintatuotot ylittyivät 876 794 eurolla ja -kulut ylittyivät 475 443 eurolla. Toimintakate jäi 401 351 euroa suunniteltua paremmaksi eli alittui.

Säästöihin vaikuttaneet tekijät:

- Suurin yksittäinen suunnittelupoikkeama on vuonna 2016 saadut 150 000 euron henkilöstökorvaukset joita ei ohjeen mukaan budjetoida

- Kaupunginorkesteri ja museopalvelut saavuttivat odotettua paremman tulokertymän. Molemmissa kävijämäärien kasvu jatkuu ja orkesterissa myös lipun keskihinta on noussut. Vaikutus toteumaan on 127 086 euroa.

- hankintojen jaksotus 50 000 euroa

- Turun Kaupunginteatteri Oy:n avustustasoa tarkastettiin kesken vuoden. Vaikutus toteumaan 52 000 euroa.

Käyttöomaisuusmääräraha alittui 61 593 eurolla.

Nettomenojen kokonaiskasvua oli vuoden 2015 toteumaan 883.962 euroa suurempi (2,8 %).  Vuokrajärjestelmän muutos selittää kasvun lähes kokonaan 983 640 euroa. Toimintatuottoja on kertynyt 196 186 euroa vuoden 2015 tilinpäätöstä enemmän.

Talouden ja toiminnan vuosiraporttiin liittyvät dokumentit:

Oheismateriaali 1Tilinpäätös 2016 (Strategisen sopimuksen toteumaraportti)

Liite 1Operatiivisen sopimuksen toteuma (kirjastopalvelut)

Liite 2Operatiivisen sopimuksen toteuma (museopalvelut)

Liite 3Operatiivisen sopimuksen toteuma (kaupunginorkesteri)

Liite 4Operatiivisen sopimuksen toteuma (toimialan hallinto)

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee talouden ja toiminnan vuosiraportin 2016 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Kultlk § 46
Liite 1:Operatiivisen sopimuksen toteuma (kirjastopalvelut)
Liite 2:Operatiivisen sopimuksen toteuma (museopalvelut)
Liite 3:Operatiivisen sopimuksen toteuma (kaupunginorkesteri)
Liite 4:Operatiivisen sopimuksen toteuma (toimialan hallinto)