Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta2615.02.20175

11728-2016 (055, 021)

Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2017, kategoria 3, kulttuurin harrastustoiminta-avustukset

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää vuoden 2017 kulttuurin harrastustoiminta-avustuksista.

Kultlk § 26

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Mette Karlsson:

Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen 4.4.2016 § 143 hyväksymiä avustuksia koskevia yleisiä ohjeita sekä kulttuurilautakunnan 16.9.2015 § 123 hyväksymiä jakoperusteita.

Harrastustoiminta-avustukset on tarkoitettu turkulaisille taide- ja kulttuurityötä tekeville harrastusyhdistyksille ja -työryhmille, jotka tuottavat yleisölle avoimia tapahtumia Turussa. Avustukset on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin, esiintymisasuihin tai -matkoihin, julkaisutoimintaan tai tallenteisiin. Avustusta ei ole tarkoitettu kaupunginosayhdistyksille. Arvioinnin perustana on asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen, harrastaja- ja osallistujamäärät sekä toiminnan laatu.

Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2017 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2016 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2016 klo 16.00. Määräaikaan mennessä kategoriaan 3 kulttuurin harrastustoiminta-avustukset hakemuksia saapui yhteensä 43 kpl ja niiden yhteissumma oli 161 135,35 euroa. Hakemukset jakautuvat seuraavasti:

 

Taiteenala

Hakemusten määrä

Haettu summa €

 

 

 

Elokuvataide

4

11 050

Kirjallisuus

5

12 600

Kuvataide

3

3 500

Monitaide

4

21 100

Näyttämötaide

10

66 408,20

Sirkustaide

1

3 000

Säveltaide

20

54 577,15

Tanssitaide

2

4 000

Valokuvataide

1

1 500

 

 

 

Yhteensä

43

161 135,35

 

Oheismateriaali 1Yhteenveto harrastustoiminta-avustuksista sekä esitetyt summat (oheismateriaali jaetaan erillisenä kulttuurilautakunnan jäsenille)

Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten ja varajäsenten nähtävillä Kulta2 -tietokannassa.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää myöntää kulttuurin harrastustoiminta-avustukset vuodelle 2017 jakoperusteiden ja esityksen mukaisesti. Päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

PäätösKulttuurilautakunta päätti myöntää kulttuurin harrastustoiminta-avustukset vuodelle 2017 vahvistettujen jakoperusteiden, esityksen ja liitteen 1 mukaisesti.

Liite 1Kulttuurin harrastustoiminta-avustukset vuodelle 2017 (kategoria 3)

Päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

Jakelu

aoHakijat
tiedAvustustoimikunta
mtpvVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto
mtpvKarlsson Mette


Liitteet:

Kultlk § 26
Liite 1:Kulttuurin harrastustoiminta-avustukset vuodelle 2017 (kategoria 3)