Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta12316.09.20153

8468-2015 (055, 010)

Avustusten ja apurahojen jakorakenne, periaatteet ja ohjeet vuodelle 2016 ja siitä eteenpäin

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää avustusten ja apurahojen jakorakenteesta, periaatteista ja ohjeista vuodelle 2016 ja siitä eteenpäin.

Kultlk § 123

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Mette Karlsson 10.9.2015:

Kulttuurilautakunta on 26.8.2009 (§ 154) päättänyt jakaa avustukset ja apurahat rakenteellisesti sopimuksen tehneisiin, ammattilaisiin ja harrastajiin. Tämä auttaa hahmottamaan avustusten ja apurahojen jakautumisen ammattitaiteilijoiden ja harrastajien välillä ja samalla linjaa kulttuurilautakunnan tehtävää turkulaisten ammattitaitelijoiden tukijana. Kulttuurilautakunta on kokouksessaan 13.11.2013 hyväksynyt avustusten ja apurahojen jakorakenteen ja -perusteet vuodelle 2014 ja siitä eteenpäin (§ 179).

Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat on haettu ja raportoitu sähköisessä Kulta- järjestelmässä. Liikuntalautakunnan ja nuorisolautakunnan avustuksissa on siirrytty jo kokonaan tai osittain käyttämään Kulta2 -järjestelmää (ns. ”Uusi Kulta” -järjestelmä). Kulttuurilautakunnan avustuksissa ja apurahoissa tähän järjestelmään tullaan siirtymään seuraavassa haussa, joka avataan lokakuussa 2015 (toimialajohtajan päätös 10.11.2014).

Vuoden 2016 avustusten ja apurahojen hakuaika on lokakuussa 2015. Ennen haun avaamista on syytä päivittää lautakunnan myöntämien avustusten ja apurahojen jakoperiaatteita sekä tarkentaa niihin liittyvää haku- ja raportointiohjeistusta (liite 1). Tavoitteena on, että selkeä ohjeistus hyödyttää avustuksen tai apurahan hakijaa sekä haku- että raportointivaiheessa.

Nyt laadittu ohjeistus voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee yleisiä avustuksen ja apurahan hakemiseen, käyttöön ja raportointiin liittyviä ohjeita. Tällaista yhtenäistä ohjeistusta ei aiemmin ole kattavasti laadittu ja avustettaville tahoille toimitettu. Ohjeen tarkoituksena on selkeyttää hakijalle sitä, mistä kategoriasta avustus tai apuraha tulee hakea, millä tavalla päätöksentekoprosessi toimialalla etenee, miten tulee toimia jos avustettava toiminta olennaisesti muuttuu, sekä miten ja milloin avustuksen tai apurahan käytöstä on raportoitava. Ohje tulee esille kaupungin nettisivuille haun yhteyteen ja se toimitetaan myönteisen avustus- tai apurahapäätöksen saaneille päätöksen yhteydessä.

Toinen osa sisältää avustusten ja apurahojen jaon kategorioihin, joissa on määritelty tarkemmat kriteerit hakijoille. Jako on tarkoitus pitää lautakunnan 2013 tekemän päätöksen mukaisena, joitakin teknisiä muutoksia tekstiin on tehty. Lisäksi mukana on uusi kategoria, josta avustetaan projekteja, joilla edistetään osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Tuomalla mukaan uusi avustuskategoria nostetaan esiin sellaisia kulttuuri- ja taidehankkeita, joissa taiteellisen sisällön lisäksi luodaan hyvinvointivaikutuksia, sosiaalista tasavertaisuutta tai edistetään kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä. Tämän kategorian avustukset on tarkoitettu taiteen ja kulttuurin ammattilaisille. Projekti voi olla suunnattu tietylle asuinalueelle/lähiöön tai kohderyhmälle, kuten ikä-, kulttuuri-, sosiaali- tai kieliryhmälle. Avustushakemuksessa arvioidaan erityisesti kohderyhmän/asukkaiden osallistaminen toiminnan suunnitteluun, sekä miten projektissa toteutetun toiminnan on suunniteltu juurtuvan osaksi toimijan tai toimijoiden perustoimintaa tai muulla tavoin jatkuvan rahoituskauden jälkeen. Kategoriaan voidaan lautakunnan päätöksellä asettaa eri vuosille painopisteitä, joita hakemusten arvioinnissa painotetaan. Vuonna 2016 painopisteinä ovat asuinalueilla ja lähiöissä toteutettavat hankkeet sekä monikulttuurisuutta edistävät projektit. Myönteisen rahoituspäätöksen saaneita projekteja saatetaan ohjata viestintä- tai suunnitteluyhteistyöhön kaupungin vapaa-aikatoimialan aluetiimien kanssa. Uusi avustuskategoria otetaan käyttöön vuoden 2016 avustusten jaossa. Ensimmäiseltä kerralta saatujen kokemusten perusteella kategoriaa tullaan jatkossa kehittämään, mahdollisesti yhteistyössä hyvinvointitoimialan kanssa.

Kategoriaa numero 5 ei ole ollut jakorakenteessa mukana vuoden 2011 hausta lähtien, jolloin kategorian 5 - taiteen perusopetus avustukset siirrettiin kategorian 1 alle kohtaan 1b (kultlk 15.12.2010 § 219). Numeroinnin epäloogisuus voidaan nyt purkaa sijoittamalla uusi kategoria numeroinnissa kohtaan 5.

Liite 1Avustusten- ja apurahojen haku- ja raportointiohje

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta hyväksyy avustusten ja apurahojen jakorakenteen, periaatteet ja ohjeet vuodelle 2016 ja siitä eteenpäin liitteessä 1 esitetyn mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että kaupungin tuen maksimiedellytys 80 % koskee vain kategorioita 1-3.

Jakelu

tpvKarlsson Mette


Liitteet:

Kultlk § 123
Liite 1:Kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten- ja apurahojen haku- ja raportointiohje