Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta2818.02.20159

11598-2014 (055)

Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2015, Kategoria 6, henkilökohtaiset taideapurahat / kirjallisuus

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää vuoden 2015 henkilökohtaisista taideapurahoista / kirjallisuus.

Kultlk § 28

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Heli Lempa:

Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen 21.12.1998 § 1380 hyväksymiä yleisohjeita sekä kulttuurilautakunnan 13.11.2013 § 179 hyväksymiä jakoperusteita:

Henkilökohtaiset apurahat on tarkoitettu turkulaisille ammattitaitelijoille taidealasta riippumatta. Apurahojen valmistelun jakoperiaatteina ovat ammattilaisuus, taiteelliset perusteet sekä näyttö aiemmasta taiteellisesta työskentelystä. Apurahat on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kuluihin, kuten tilavuokriin, matkoihin, laitehankintoihin tai opintoihin. Apurahaa kategoriasta 6 ei myönnetä samalle taiteilijalle kahtena peräkkäisenä vuotena eikä henkilöille, joilla on yksi- tai monivuotinen valtion apuraha.

Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2015 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2014 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2014 klo 16.00. Määräaikaan mennessä kategoriaan 6 henkilökohtaiset taideapurahat kirjallisuuden hakemuksia saapui yhteensä 19 kpl ja niiden yhteissumma oli 77 400 euroa.

Oheismateriaali 1Yhteenveto kirjallisuuden henkilökohtaisista taideapurahoista sekä esitetyt summat (oheismateriaali jaetaan erillisenä kulttuurilautakunnan jäsenille).

Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten ja varajäsenten nähtävillä Kulta-tietokannassa.

Kirjastopalvelujohtaja Aart de Heer:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää myöntää kirjallisuuden henkilökohtaiset taideapurahat vuodelle 2015 jakoperusteiden ja esityksen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kulttuurilautakunta päätti myötää henkilökohtaiset taideapurahat vuodelle 2015 / kirjallisuus liitteen 1 mukaisesti.

Liite 1Henkilökohtaiset taideapurahat vuodelle 2015 / kirjallisuus

Jakelu

aohakijat
tiedAvustustoimikunta
tpvAhola Kaija
tiedLempa Heli
tpvMamia Annele
tpvMäki-Salminen Miia
tiedMäkynen Ilkka
tpvSaarinen Leena
tpvSlipic Sanda
tpvTakomo Terhi


Liitteet:

Kultlk § 28
Liite 1:Henkilökohtaiset taideapurahat vuodelle 2015 / kirjallisuus