Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta2418.02.20155

11598-2014 (055)

Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2015, Kategoria 2, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää vuoden 2015 kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksista.

Kultlk § 24

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Heli Lempa:

 

Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen 21.12.1998 § 1380 hyväksymiä yleisohjeita sekä kulttuurilautakunnan 13.11.2013 § 179 hyväksymiä jakoperusteita:

 

Yhdistyksille ja työryhmille jaettavissa toiminta-avustuksissa päätavoitteena on tukea ammattilaisten työskentelyä. Avustukset on tarkoitettu turkulaisille yhdistyksille ja työryhmille, joiden taiteellista toimintaa ei tueta taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustuksista (kategoria 1). Valmistelun perusteena on kokemus ja tunnustus taiteellisesta työstä. Avustukset on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin, julkaisutoimintaan tai tallenteisiin.

 

Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2015 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2014 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2014 klo 16.00. Määräaikaan mennessä kategoriaan 2 kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset hakemuksia saapui yhteensä 27 kpl ja niiden yhteissumma oli 185 560 euroa. Hakemukset jakautuvat seuraavasti:

 

 

Taiteenala

Hakemusten määrä

Haettu summa €

 

 

 

Animaatiotaide

1

3600

Kirjallisuus

4

13500

Kuvataide

1

1500

Monitaide

5

52500

Näyttämötaide

4

26000

Performanssitaide

1

10000

Sirkustaide

2

8500

Säveltaide

8

66960

Taideteollisuus

1

3000

 

 

 

Yhteensä

27

185 560

 

Oheismateriaali 1               Yhteenveto kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksista sekä esitetyt summat (oheismateriaali jaetaan erillisenä kulttuurilautakunnan jäsenille).

 

 

Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten ja varajäsenten nähtävillä Kulta-tietokannassa.

 

 

 

          

 

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää myöntää kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2015 jakoperusteiden ja esityksen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kulttuurilautakunta päätti myötää kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset liitteen 1 mukaisesti.

Liite 1Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2015

Jakelu

aohakijat
tiedAvustustoimikunta
tpvAhola Kaija
tiedLempa Heli
tpvMamia Annele
tpvMäki-Salminen Miia
tiedMäkynen Ilkka
tpvSaarinen Leena
tpvSlipic Sanda
tpvTakomo Terhi


Liitteet:

Kultlk § 24
Liite 1:Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2015