Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta11527.08.201410

2293-2013 (000)

Kulttuurilautakunnalle tiedoksi merkittävät asiat ja kokouksessa esitetyt selvityspyynnöt

Tiivistelmä: -

Kultlk § 115

Toimialajohtaja Minna Sartes:

Kulttuurilautakunnalle on ilmoitettu tiedoksi seuraavat päätökset:

1. Kaupunginhallitus päätti 16.6.2014 § 270, ettei se ota kulttuurilautakunnan pöytäkirjaa 11.6.2014 käsiteltäväkseen.


2. Eläkeläistoimintaan myönnettävät avustukset vuonna 2014 (1961-2014)

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 17.6.2014 § 72:

Päätin avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti, että eläkeläistoimintaan kohdistuvat avustukset myönnetään oheisen liitteen mukaisesti kustannuspaikalta 474100 11005 50007 (Eläkeläistoimintaan).

Oheismateriaali 1               Khalpa 17.6.2014 § 72 Liite 2 (jaetaan lautakunnalle sähköisenä)


3. Vastuuvapauden myöntäminen kulttuurilautakunnan jäsenille ja toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (6710-2014)

Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2014 § 84 myöntää vastuuvapauden kulttuurilautakunnan jäsenille ja toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle.


4. Museopalveluiden ja kaupunginorkesterin budjetoitua paremman tuloksen siirtäminen ko. tahojen vuoden 2014 talousarvioon (5621-2014) (Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 § 95)

Kv § 95

Kaupunginhallituksen ehdotus                

Kaupunginvaltuusto päättää,

että kaupunginorkesterille siirretään 296.753 euroa määrärahankorotuksena vuoden 2014 talousarvioon,

että museopalveluille siirretään 128.900 euroa määrärahankorotuksena vuoden 2014 talousarvioon ja

että korotettua määrärahaa saa käyttää vain kulttuurilautakunnan 21.5.2014 § 76 esittämien tapahtumien ja tuotantojen kustannuksiin siten, että Turun kaupungille ei aiheudu määrärahan käytöstä pysyvää menonlisäystä.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että kaupunginorkesterin ja museopalvelujen ns. kolmen vuoden taloussuunnittelumalli ja sen kehittäminen arvioidaan talousarvioprosessin yhteydessä.

Päätös           Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisäksi keskustelun aikana Perhon Rantasen kannattamana tekemä ponsi päätettiin saattaa valtuuston työjärjestyksen 24 §:n mukaisesti kaupunginhallituksen tietoon.

Asian käsittely kokouksessa

Perho Rantasen kannattamana teki seuraavan ponsiesityksen:

”Turun museopalvelujen ja kaupunginorkesterin nettobudjetointimenettelyn jatkaminen

Turun museopalvelujen ja kaupunginorkesterin nettobudjetointikäytännön jatkoa on tarkoitus tarkastella uudelleen. Nykyinen käytäntö on osoittautunut erittäin motivoivaksi toiminnan tuloksellisuuden ja tarkan taloudenpidon suhteen. Keskeinen perustelu käytännölle on toiminnan luonne; toimintaa pitää suunnitella 2-3 vuotta eteenpäin esim. kysyttyjen vierailevien solistien tai muusikoiden kiinnittämiseksi, isojen näyttelyjen varaamiseksi ja esisopimusten tekemiseksi. Syntynyttä ylijäämää voidaan käyttää, jos toimintavuoden määrärahat ovat riittämättömät ja toisinpäin; alijäämä motivoi panostamaan toisaalta säästöihin, toisaalta vetovoimaisiin produktioihin. Käytäntö on ollut erittäin kannustava ja johtanut aktiiviseen tulojen hankintaan. Valmisteilla olevassa strategiassa painotetaan monipuolisten kulttuuripalvelujen merkitystä Turun vetovoimalle, kilpailukyvylle ja matkailulle eli käytännöstä luopuminen olisi tässäkin mielessä ristiriitaista. Edellä olevat perusteet puoltavat vahvasti nettobudjetointimenettelyn jatkamista ja ne tulee ottaa huomioon tulevassa arvioinnissa.”


5. Linnankatu 23 (Eskeli) hankesuunnitelma, korjausrakentaminen (5479-2014)

Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2014 § 96 hyväksyä liitteen 1 mukaisen Linnankatu 23 (Eskeli) korjausrakentamisen hankesuunnitelman vaihtoehto B:n mukaisena.

Oheismateriaali 1Kv 16.6.2014 § 96 (jaetaan lautakunnalle tiedoksi www-linkkinä)


6. Turun kaupungin vuoden 2015 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2015-2018 taloussuunnitelmaehdotuksen laadintaohjeet ja periaatteet (7446-2014)

Kaupunginvaltuusto vahvisti kokouksessaan 23.6.2014 § 111 lauta- ja johtokuntien vuosien 2015 - 2018 taloussuunnitelman suunnitteluluvut sekä muut talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelussa huomioon otettavat seikat.


7. Sopimusohjausmallin yhtenäistäminen ja käyttöönotto kaikilla toimialoilla sekä konsernihallinnossa (6697-2014)

Kaupunginhallitus päätti 16.6.2014 § 267 sopimusohjausmallin yhtenäistämisestä ja käyttöönotosta kaikilla toimialoilla sekä konsernihallinnossa.

Oheismateriaali 1Kh 16.6.2014 § 267 (jaetaan lautakunnalle tiedoksi www-linkkinä)


8. Strategian hyväksyminen (3050-2013)

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 23.6.2014 § 110 strategian siten tarkistettuna, että kaupunkistrategian viimeisen kappaleen toiseksi viimeinen virke muutettiin seuraavaksi (lisäys lihavoituna):

”Hyvällä avoimella päätöksenteolla, johtamisella ja yhdessä tekemisellä Turku varmistaa, että valitulla kehityksen tiellä pysytään ja suunta säilyy oikeana.”

Lisäksi keskustelun aikana Miikkolan Lampin kannattamana tekemä ponsi päätettiin saattaa valtuuston työjärjestyksen 24 §:n mukaisesti kaupunginhallituksen tietoon.

Oheismateriaali 1Kv 23.6.2014 § 110 (jaetaan lautakunnalle tiedoksi www-linkkinä)


EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee päätökset tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa esitetyt selvityspyynnöt

1. Mäen esittämä selvityspyyntö mahdollisuuksista saada Wäinö Aaltosen tuotantoa nykyistä enemmän esille annettiin museokeskuksen tehtäväksi

2. Grannaksen esittämä selvityspyyntö miten ja minkä tahon toimesta Yliopistonkatu 29 aukiolla olevaan suihkukaivoon tarvittavat korjaukset olisi tehtävissä annettiin museokeskuksen tehtäväksi.