Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta2526.02.20146

12468-2013 (055)

Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2014 / Kategoria 4 projektiavustukset

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää myöntää projektiavustukset vuodelle 2014.

Kultlk § 25

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Heli Lempa:

Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen 21.12.1998 § 1380 hyväksymiä yleisohjeita sekä kulttuurilautakunnan 13.11.2013 § 179 hyväksymiä jakoperusteita:

Projektiavustus on tarkoitettu turkulaisille taiteilijaryhmille uusien ja innovatiivisten projektien toteuttamiseen. Avustus on kertaluontoinen ja tarkoitettu ensisijaisesti ammattilaisryhmille. Avustukset on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin. Projektin tulee tuottaa taiteellinen tulos Turun kaupunkiin tai sen tulee luoda uusia malleja kulttuuripalveluiden tuottamiseen. Arvioinnin perusteena on taiteellisen laadun lisäksi innovatiivisuus, kaupungin vetovoiman lisääminen sekä projektin monipuolisuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä yhteistyökumppaneiden määrä.

Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2014 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2013 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2013 klo 16.00. Määräaikaan mennessä kategoriaan 4 projektiavustukset hakemuksia saapui yhteensä 38 kpl ja niiden yhteissumma oli 144 015 euroa. Hakemukset jakautuvat seuraavasti:

Taiteenala

Hakemusten määrä

Haettu summa €

 

 

 

Animaatiotaide

1

2 000

Elokuvataide

1

1 900

Kirjallisuus

3

14 900

Kuvataide

2

7 550

Mediataide

1

1 000

Monitaide

8

20 100

Näyttämötaide

9

21 300

Sirkustaide

1

1 200

Säveltaide

9

53 865

Tanssitaide

2

17 000

Valokuvataide

1

3 200

 

 

 

Yhteensä

38

144 015

Oheismateriaali 1Yhteenveto projektiavustuksista sekä esitetyt summat (oheismateriaali jaetaan erillisenä kulttuurilautakunnan jäsenille)

Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten ja varajäsenten nähtävillä Kulta-tietokannassa.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää myöntää projektiavustukset vuodelle 2014 vahvistettujen jakoperusteiden ja esityksen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kulttuurilautakunta päätti myöntää projektiavustukset vuodelle 2014 liitteen 1 mukaisesti.

Liite 1Kulttuurin projektiavustukset 2014

Jakelu

aohakijat
tiedAvustustoimikunta
tpvAhola Kaija
tiedLempa Heli
tpvMamia Annele
tpvMäki-Salminen Miia
tiedMäkynen Ilkka
tpvRiski Jaana
tpvSaarinen Leena
tpvSlipic Sanda
tpvTakomo Terhi


Liitteet:

Kultlk § 25
Liite 1:Kulttuurin projektiavustukset 2014