Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta20218.12.20138

14086-2013 (049)

Kulttuurilautakunnan alaisesta toiminnasta ja taloudesta vastaavat henkilöt vuonna 2014

Tiivistelmä: -

Kultlk § 202

Vs. hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Seija Tölkkö:

Koko vapaa-aikatoimialan tilivelvolliseksi viranhaltijaksi kaupunginvaltuusto on talousarvion yhteydessä määrännyt toimialajohtajan.

Sopimusohjauksen puitteissa kulttuurilautakunta solmii strategiset palvelutuotantosopimukset palvelualueiden kanssa. Niissä määritellään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet vuodelle 2014.

Tämän lisäksi kulttuurilautakunnan jokaiselle palvelualueelle, sisäisille tuottajille, toimintayksiköille sekä hankkeille nimetään sen toiminnasta ja taloudesta vastaava henkilö ja tämä henkilö on oikeutettu hyväksymään vastuullaan olevan yksikön menot valtuuksiensa puitteissa, ja hän vastaa meno- ja tuloarvion toteutumisesta. Talousvastuuta on palvelualueilla jaettu organisaatioyksikkötasolle vaihtelevasti. Eroja on sekä toimintatavoissa että toiminnan luonteessa, joka puoltaa erilaista organisointia.

Vastuuhenkilöt on esitetty liitteenä olevassa organisaatiokaavassa, jossa on esitetty vain ne organisaatioyksiköt, joille ehdotetaan muuta vastuuhenkilöä kuin tulosalueen johtajaa. Sulkuihin on kirjoitettu vastuuhenkilön varamies.

Liite 1Kulttuurilautakunnan alaisesta toiminnasta ja taloudesta vastaavat henkilöt vuonna 2014

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää määrätä vuodelle 2014 kulttuurilautakunnan alaisille palvelualueille, sisäisille tuottajille ja niitä pienemmille tulosyksiköille toiminnasta ja taloudesta vastaavat henkilöt, joilla on oikeus hyväksyä oman yksikkönsä menoja valtuuksiensa puitteissa, liitteessä esitetyllä tavalla.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunginorkesteri
tpvVapaa-aikatoimiala, kirjastopalvelut
tpvVapaa-aikatoimiala, museopalvelut
tpvVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto


Liitteet:

Kultlk § 202
Liite 1:Kulttuurilautakunnan alaisesta toiminnasta ja taloudesta vastaavat henkilöt vuonna 2014