Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta21018.12.201316

14066-2013 (010, 001, 525)

Vaski-kirjastojen yhteistyösopimus

Tiivistelmä:

Vaski-kirjastojen yhteistyösopimus on päivitetty. Lautakunta päättää sopimuksen hyväksymisestä Turun osalta.

Kultlk § 210

Kirjastopalvelujohtaja Inkeri Näätsaari 10.12.2013:

Vaski on Varsinais-Suomen yleisten kirjastojen yhteinen palvelujärjestelmä, jonka toimintaa ohjaa kirjastolaki ja -asetus. Vaski-kirjastoihin kuuluvat seuraavien 17 kunnan tai kaupungin kirjastot: Kaarina, Kustavi, Laitila, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Pyhäranta, Raisio, Rusko, Sauvo, Taivassalo, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa. Vaski-kirjastoihin voivat liittyä kaikki halukkaat kuntien tai muiden julkisyhteisöjen kirjastot edellyttäen, että liittyjä sitoutuu Vaski-kirjastojen yhteisiin toimintaperiaatteisiin.

Vaski-yhteisjärjestelmä perustettiin vuonna 2008, ja kirjastojen yhteistyö on toiminut nykyisessä laajuudessa vuoden 2011 alusta alkaen. Yhteistyö perustuu vuodelta 2008 peräisin olevaan sopimukseen kirjastojärjestelmäyhteistyöstä. Tietojärjestelmä uusittiin keväällä 2012. Siinä vaiheessa kaikki Vaski-kirjastot pääsivät yhteiseen tietojärjestelmään ja asukkaat voivat asioida yhdellä kirjastokortilla missä tahansa Vaskin 42 kirjastosta. Samalla toteutettiin kokoelmien yhteiskäyttö ja kirjastojen väliset kuljetukset koko alueella niin, että Vaski-kirjastojen kahden miljoonan niteen kokoelmat ovat asukkaiden yhteisessä käytössä asuinpaikasta riippumatta. Kirjamessuilla 2012 tehdyn kyselyn mukaan asukkaat arvostivat kaikkein eniten juuri asioimista yhteisellä kirjastokortilla ja monipuolista aineistovalikoimaa.

Vaski-kirjastojen yhteistyö on kuitenkin kirjastojärjestelmää laajempaa ja monipuolisempaa ja sen tavoitteena on, että alueen asukkailla on käytettävissä asiakaslähtöiset, laadukkaat ja kustannustehokkaat kirjastopalvelut. Tästä syystä Vaski-kirjastot ovat päivittäneet yhteistyösopimusta kuluvan vuoden aikana, ja Vaski-kirjastojen johtoryhmä hyväksyi sen osaltaan 26.11.2013. Sopimuksen valmistelussa on konsultoitu Raision ja Turun lakipalveluja.

Yhteinen tietojärjestelmä vähentää päällekkäistyötä ja säästää kustannuksia kaikissa kirjastoissa, kun hankinnat, kilpailutukset, järjestelmän sovitukset, ylläpito ja tuki hoidetaan yhteisesti. Hankintayhteistyö on laajennettu tietojärjestelmän eri osa-alueista mm. muuhun tietotekniikkaan (esimerkiksi lainausautomaatit, RFID-tunnisteet), kirjastokortteihin ja kirjastoaineistoon. Erityisen hyödyllistä yhteistyö on sähköisissä aineistoissa, kun hankinta tehdään vain kerran ja aineistot ovat kaikkien käytettävissä ilman että niitä tarvitsee kuljettaa paikasta toiseen. Yhteistyön avulla myös aineistotietokannan sisältö pystytään saamaan niin laadukkaaksi että se voidaan myöhemmin liittää valtakunnalliseen tietokantaan, jolloin päällekkäistyö edelleen vähenee. Kirjastot ovat myös sopineet yhteisistä käyttösäännöistä ja maksuista, joista on tehty päätökset kussakin kunnassa yhteisten linjausten mukaisesti. Tämä kaikki säästää kirjastojen omaa työtä ja helpottaa asukkaiden kirjastonkäyttöä.

Jatkossa yhteistyötä aiotaan hyödyntää edelleen kirjastopalvelujen saamiseksi mahdollisimman tasavertaisiksi ja niiden uudistamiseksi toimintaympäristön vaatimusten mukaan. Tämä on myös opetus- ja kulttuuriministeriön tavoite, jotta kirjastopalvelut pystytään pitämään ajantasaisina myös tulevaisuudessa. Kirjastoyhteistyön kehittäminen oli myös osa Paras-hanketta, ja siinä yhteistyölle asetettiin myös muita kuin tietojärjestelmään ja tiedonhallintaan liittyviä tavoitteita.

Sopimuksen mukaan Vaski-yhteistyötä johtaa Turun kaupunginkirjasto, ja yhteistoimintaa koskevat päätökset tekee Vaski-kirjastojen johtoryhmä, jossa jokaisella sopimuksen osapuolella on edustaja. Johtoryhmä päättää yhteistyön periaatteista sekä yhteisistä kehittämislinjoista, tavoitteista ja toimintakäytännöistä kirjastojen johtajien päätösvallan rajoissa. Niistä yhteistoimintaa koskevista asioista, joista kirjastojen johtajilla ei ole päätösvaltaa, päättää Vaski-kirjastojen johtoryhmän käsittelyn pohjalta kunkin osapuolen päätösvaltainen elin.

Yhteistoiminnasta aiheutuvia kustannuksia (yhteisiä kuluja) ovat toiminta- ja taloussuunnitelmaan perustuvat, palvelujärjestelmän ylläpitämisestä ja muusta yhteisen toiminnan kehittämisestä syntyvät kustannukset. Yhteiset kulut jaetaan käyttäen jakoperusteena kunkin sopijaosapuolen asukasluvun mukaista prosentuaalista osuutta kustannuksista.

Vaski-yhteistyön osapuolet vahvistavat jäsenyytensä hyväksymällä ja allekirjoittamalla tämän sopimuksen Turun kaupungin kanssa, jonka edustajana sopimuksessa toimii Turun kaupunginkirjasto.

Liite 1Vaski-kirjastojen yhteistoimintasopimus

Esitän, että kulttuurilautakunta hyväksyy osaltaan liitteenä olevan Vaski-yhteistyösopimuksen ja valtuuttaa kirjastopalvelujohtajan allekirjoittamaan sopimuksen Turun kaupungin puolesta.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättä hyväksyä liitteenä olevan Vaski-yhteistyösopimuksen ja valtuuttaa kirjastopalvelujohtajan allekirjoittamaan sopimuksen Turun kaupungin puolesta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvVapaa-aikatoimiala, kirjastopalvelut


Liitteet:

Kultlk § 210
Liite 1:Vaski-kirjastojen yhteistoimintasopimus