Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta19718.12.20133

12468-2013 (055)

Sopimuksen tehneiden kumppaneiden avustukset vuodelle 2014

Tiivistelmä: -

Kultlk § 197

Palautuksesta 13.11.2013 § 181:

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Heli Lempa:

Kulttuurilautakunta julisti sopimuksen tehneiden taide- ja kulttuurilaitosten avustukset (Kategoria 1: 1a Toiminta-avustus ja 1b Taiteen perusopetus) vuodelle 2014 haettavaksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2013 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2013 klo 16.00. Ilmoituksessa oli myös maininta, että myöhästyneitä hakemuksia tai liitteitä ei käsitellä.

Määräaikaan mennessä hakemuksia kategoriaan 1 saapui 32 kappaletta, yhteensä 1 531 705 euroa.

Sopimuksen piiriin kuuluu ammattilaisryhmiä, ammattijohtoisia kuoroja sekä tapahtumia, jotka tukevat ammattilaisten työllistymistä tai ammattilaisten työn esille tuomista. Arvioinnin perustana ovat taiteellisen laadun ja kokemuksen lisäksi vakiintunut toiminta, kehittyminen eteenpäin ja jatkuvuus.

Kategorian 1a avustukset on tarkoitettu vakiintuneille taide- ja kulttuurilaitoksille, jotka ovat ammattitoimijoita ja jotka ovat tehneet kolmivuotisen (2013–2015) sopimuksen Turun kulttuurilautakunnan kanssa. Kategorian 1b avustukset on tarkoitettu taiteen perusopetusta antaville tahoille, jotka ovat tehneet kolmivuotisen (2013–2015) sopimuksen Turun kulttuurilautakunnan kanssa, ja joiden opetussuunnitelman Turun kulttuurilautakunta on hyväksynyt.

Sopimuksen tehneet kumppanit ja sopimussummat kaudelle 2013–2015:

Elokuvataide:

Kirjallisuus:

Kuvataide:

 Monitaide

 Näyttämötaide:

Säveltaide:

Tanssitaide:

Valokuvataide

Oheismateriaali 1Sopimuksen tehneiden avustukset (kategoria 1:
1a ja 1b) vuodelle 2014 (jaetaan lautakunnalle erillisenä)

Lautakunta kävi asiasta lähetekeskustelun kokouksessaan 13.11.2013. Lähetekeskustelussa ei tuotu esille muutosehdotuksia.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää myöntää lautakunnan kanssa sopimuksen tehneille yhdistyksille avustukset vuodelle 2014 ehdotuksen mukaisesti.

Kulttuurilautakunta päättää myös, että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti.

PäätösKulttuurilautakunta päätti myöntää edellä mainituille kulttuurilautakunnan kanssa sopimuksen tehneille yhdistyksille avustukset vuodelle 2014 edellä esitetyin perustein ja määrin.

Perho ja Raaska ilmoittivat olevansa esteellisiä eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Puheenjohtajana toimi vpj Anita Birstolin.

Jakelu

aohakijat
tiedAvustustoimikunta
tpvAhola Kaija
tiedLempa Heli
tpvMamia Annele
tpvMäki-Salminen Miia
tiedMäkynen Ilkka
tpvRiski Jaana
tpvSaarinen Leena
tpvSlipic Sanda
tpvTakomo Terhi