Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta13721.08.201311

4220-2013 (055)

Turun kaupunginorkesterin, Åbo Svenska Teaterin ja Turun musiikkijuhlien yhteisoopperatuotantoihin myönnetyn avustuksen uudelleenkohdistaminen ja tuotantosuunnitelman muuttaminen

Tiivistelmä: -

Kultlk § 137

Turun kaupunginorkesterin intendentti Emilie Gardberg:

Turun kaupungin kulttuurilautakunta on, päätöksellään 31.8.2011 § 150 myöntänyt Turun kaupunginorkesterin, Åbo Svenska Teaterin ja Turun musiikkijuhlien kolmikantayhteistyöhön 280.000 euroa kolmen oopperan tuottamista varten ajanjaksolla 2012–2015. 

Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti 17.4.2013 § 74 OKM:n  kielteisen valtionavustuspäätöksen jälkeen hyväksyä ko. kokouksessa esitetyn yhteisoopperatuotantoihin myönnetyn avustuksen uudelleenkohdistamisen ja tuotantosuunnitelman muuttamisen. Kokouksessa päätettiin, että alustavan suunnitelman Tristan ja Isolde sekä Julie -oopperatuotantojen sijaan vuonna 2014 toteutetaan pienempi kokeilullinen kamarituotanto, jossa Åbo Svenska Teater ei ole mukana ja vuonna 2015 tuotettaan Figaron kaltainen ja suuruinen oopperatuotanto Åbo Svenska Teaterin isolle näyttämölle.

Esitämme, että Turun filharmoninen orkesteri yhteistyössä Turun musiikkijuhlasäätiön, Linnateatteri Oy:n ja Saaristo-oopperayhdistys ry:n kanssa tuottaa vuoden 2014 oopperatuotannon. Ryhmä tuottaisi Engelbert Humperdinckin vuonna 1893 säveltämän koko perheen oopperan Hannu ja Kerttu. Ensi-ilta olisi alustavan aikataulun mukaan viikolla 48/2014. Taiteelliseksi henkilökunnaksi on alustavaksi kaavailtu mm. ohjaaja Kari-Pekka Toivonen, kapellimestari Jaakko Kuusisto, pääosissa mm. Päivi Nisula, Mari Palo ja Anu Hostikka. Esiintymistilaksi on kaavailtu Sigyn-sali, joka kooltaan vastaa koko perheen oopperatuotannon asettamia tilavaatimuksia.

Tuotannon budjettiluonnos esitetään lautakunnan kokouksessa syksyllä 2013.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää hyväksyä edellä esitetyn Turun kaupunginorkesterin yhteisoopperatuotantoihin myönnetyn avustuksen uudelleenkohdistamisen vuoden 2014 oopperatuotannon osalta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTurun Musiikkijuhlat
tiedÅbo Svenska Teater
tpvKaupunginorkesteri
tiedMamia Annele
tiedSaarinen Leena
tiedSlipic Sanda
tiedÖsterholm Pirkko