Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta6817.04.20139

14041-2012 (014)

Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallituksen nimittäminen

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta merkitsee tiedoksi kaupunginjohtajan päätöksen Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallituksen nimittämisestä.

Kultlk § 68

Tuomas Heikkinen 21.3.2013:

Kaupunginvaltuusto päätti 18.6.2012 § 152 Turun Kaupunginteatteri Oy:n perustamisesta. Hyväksytyn yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu viidestä seitsemään varsinaista jäsentä.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti 17.12.2012 § 101, että Turun kaupunginteatteri Oy:n hallitukseen kuuluu seitsemän jäsentä, joista kolme luottamushenkilöedustajaa, yksi teatterialaa edustava jäsen ja sen lisäksi kolme kaupungin virkahenkilöä tai työntekijää. Lisäksi konsernijaosto oikeutti kaupunginjohtajan käymään neuvottelut kaupunginteatterin henkilöstön kanssa henkilöstön osallistumisesta hallitustyöskentelyyn ja tekemään päätöksen hallituksen jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeämisestä.

Kaupunginteatterin henkilöstön kanssa on käyty konsernijaoston edellyttämät neuvottelut henkilöstön osallistumisesta hallitustyöskentelyyn. Neuvottelujen jälkeen on päädytty ratkaisuun, että Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallitukseen valitaan yksi henkilöstön edustaja.

Luottamuselintoimikunta on 4.1.2013 § 4 käsitellyt Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallituksen kokoonpanoa yhtiön hallitukseen nimettävien luottamushenkilöiden osalta. Luottamuselintoimikunta on ehdottanut, että yhtiön hallitukseen nimettäisiin seuraavat luottamushenkilöt: Maija Perho, Aimo Massinen ja Elina Rantanen.

Esitän, että Turun kaupunginteatterin hallitukseen nimetään puheenjohtajaksi Maija Kyttä ja jäseniksi Joachim Thibblin, Minna Sartes, Maija Perho, Aimo Massinen, Elina Rantanen ja Jukka Aaltonen. Hallituksen sihteeriksi esitän nimettäväksi kaupunginsihteeri Outi Kari-Granforsin.

Asianomaiset ovat ilmoittaneet suostumuksensa nimeämiselle.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 22.3.2013 § 64:

Päätin nimetä Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallitukseen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenet seuraavasti:

Maija Kyttä, pj

Joachim Thibblin

Minna Sartes

Maija Perho

Aimo Massinen

Elina Rantanen

Jukka Aaltonen

Hallituksen sihteeriksi päätin nimetä kaupunginsihteeri Outi Kari-Granforsin.


 

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.